maanantai 31. toukokuuta 2010

Lisää mineraaleista ja vähän muutakin


Lisää läpätystä aiheesta Essentia Naturale  ja merkin ihanat mineraalituotteet. Kerroinkin jo eilen, miten tässä eräs kaunis päivä näistä innostuin taas, ja lisää oli luvassa seuraavana päivänä. Nyt löysin mukaan viimeistelypuuterin tuohon pohjan päälle sekä silmiin Night Flight -sävyistä luomiväriä. (Näistähän olen siis kertonut jo täällä, mutta p**kojen kuvien takia olen oikeutettu postaamaan näistä uudelleen kivemmilla kuvilla.)

Tokihan tuossa yllä olevassakin kuvassa näkyvät vielä allekirjoittaneen huokoset, mutta eipä niillä millään saa kokonaan piiloon. Sen kuitenkin huomasin kuvia selatessa, että näillä mineraalimatskuilla saa huomattavasti imartelevempia kuvia kuin muilla pohjilla. Myös livenä lopputulos on jotenkin... säteilevä (näin paremman sanan puutteessa.)



Silmissä siis sävy Night Flight (pohjalla kerros kostella siveltimellä ja päällä kerros kuivalla siveltimellä), rajauksena MSCHICin rajaus ja ripsissä Max Factorin False Lash Effect Waterproof.


Tykästyin jälleen kovasti tuohon EN:n luomariin, ja laitanpa uutta kuvamateriaalia tuonne vanhaan postaukseenkin.


Eli tällaista siniharmaata jauhetta tuo luomiväri on.


Yllätyin siitä, että kuivana tulos oli peittävämpi kuin kosteana. Tuossa vasemmalla siis kuivana, jolloin luomiväri hohtaa ja on superpeittävä. Kostealla siveltimellä tulos on kyllä tummempi, mutta jotenkin hailakampi.


Silmien alla on Lumenen valokynää.


Entäpä huulet? Ne jätin nudeiksi...


... ja siinä auttoi MSCHICin Tinkerbell-sävyinen kiilto, joka ei kyllä huulilla ole yhtään samanlaista kuin miltä näyttää tuossa.

2 kommenttia:

  1. Moi! Löysin blogisi viikonloppuna ja aika on mennyt hyviä juttujasi lukiessa. Mies jo arveli, että olen jumittunut ihmeelliseen blogimaailmaan iäksi ;) Suuret kiitokset blogistasi. Sulla on hyviä vinkkejä ja tuotekokeiluja, joista olen saanut hyviä ideoita. Lisää tällaista, kiitos! t. Heli

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Kiitos kivasta palautteesta! Aivan ihanaa lukea tällaista aamun piristykseksi :)

    Kiitos, kun luet blogiani :)

    -Gloss-

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!