keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Joululahjavinkkejä, osa 2

Taas alkuun vähän epäkosmetiikkaa eli pari ihanuutta Seppälästä. Joululahjavinkit itselleni kenties :)



Aivan ihana haalari: klik. Seppälä on siis tosiaan avannut oman verkkokauppansa ja tuolla voi kyllä lähteä mopo käsistä. Noita haalareita on muunkin värisiä ja myös miehille omansa. (edit. tuo kyseinen pinkki haalari on ilmeisesti loppunut.)



Tosi kivat aamutohvelit: klik. Ei ole pahanhintaiset ja on kyllä niiin söpöt. En tiedä, tulisiko käytettyä, mutta nuo haluan!

Jos tuolta verkkokaupasta tilaa viimeistään 16.12., niin ehtivät jouluksi perille.

Sitten pari kivaa kosmetiikka-aiheista juttua siskolle, ystäville, äidille, tädille tai vaikka naapurin Pirkolle. Seuraavat tuotteet nappasin kuvineen Hyvinvoinnin Tavaratalosta.


Mielestäni nimenomaan joululahjana kiva idea ehkäpä juuri äidille tai mummolle eli Blueberry Livingin Hunaja-Kaura Saunavoi. Klik*. En ole itse kokeillut, mutta en panisi pahakseni, jos tuollaisen paketista kaivaisin. Hemmottelua joulun pyhiksi...




Taas sarjassamme joululahjaidea itselleni eli Benecosin huulikiilto, kuvassa sävy Rosé, mutta muitakin sävyjä tarjolla, klik*. Tuo kuvan sävy näyttäisi todella herkulliselta...

Ja sitten vielä sokerina pohjalla nannaa:


Ihania suklaalevyjä Kultasuklaalta. Saatavilla:
Joulupukin Salmiakki(valko)suklaata*
Saunatontun Chilisuklaata*
Joulumuorin piparisuklaata*
Tallitontun mansikkasuklaata*
sekä vielä perheen pienimmille maitosuklaasta valmistetut Tonttutikkarit*.

Salmiakkia ja chiliä iskälle ja mansikkaa ja piparisuklaata äiskälle ja minulle. Näin suunnittelin :) Alkoi oikein vesi herahdella kielelle.

psst. Muistathan myös muut vinkit: klik

Kuvat Seppälän ja Hyvinvoinnin tavaratalon sivuilta.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Haalareille kaverikynnet...

... vaikkakaan ei sinne päinkään.

Saffron Londonin Pink Doll ja China Glazen Black Mesh.

Sain viime viikolla vihdoin tilaamani pinkin jumpsuitin (klik*) Bubbleroomilta vain huomatakseni, että Seppälän verkkokauppa on avattu ja siellä on ehkä vieläkin kivempi versio ja halvemmalla (klik). Oh well... On tämäkin ihana. Ajattelin alunperin viihtyä hopeanmustissa crackleissa (klik) pidemäänkin ja ainakin olin päättänyt, että EN ole ennalta-arvattava ja kokeile mustan cracklen pohjalla pinkkiä... Ihan vaan, koska se kuulostaa juuri sellaiselta, mitä tekisin. Kun sain sitten jumpparin vedettyä päälleni, niin pinkit kynnet vaan pakottivat itsensä kynsiini.

Voisinpa taikoa nuo crackikset pois nyt.

Olisi kyllä ehkä pitänyt jättääkin pelkät pinkit ilman crackleja, sillä eihän tuossa puvussa mitään mustaa edes ole. Yritin vielä kokeilla tehdä cracklet vinosti, mutta se on jo tarpeeksi lähellä ydinfysiikkaa meikäläiselle. Nyt noissa kynsissä on liian vähän pinkkiä ja liikaa mustaa. Jokohan tämä crackle-innostus voisi jo kadota?

Jep, aivan liikaa mustaa ja aivan liian nysät kynnet. Tuli vähän leikattua.

Olipa muuten kiva kuulla, että nämä jumpsuitit ovat jo ala-asteelaistenkin suosiossa. No, leikitään vauvaa porukalla. En nyt ollut ajatellut liikkua tässä missään julkisella paikalla, mutta silti...

Saffron Londonin lakka saatu blogin kautta Pretty.fistä. Lakan löydät täältä: klik*.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Joululahjavinkkejä, osa 1

No niin, jospa taas tänä jouluna voisin herättää henkiin vanhan kunnon joululahjavinkkipostaussarjan (pikkasen pitkä sana, liekö edes yhdyssana?), jonka olen tosiaan kerran toteuttanut, joten perinteet kunniaan :D Tällä kertaa ujutan samaan postaukseen useamman vinkin. Itsehän aion tilailla suurimman osan lahjoista netistä, sillä se on mielestäni helpointa. Toki Prisma ja Citymarket kuuluvat myös ostospaikkoihin, mutta nettitarjonnan katsastan ensin.




Ensin vähän epäkosmetiikkaa eli vinkkejä omasta elämästä. Itse tilasin äipälle ja iskälle lahjaksi kuvakalenterin, jonka kannessa ja joka kuukauden kohdalla keimailee heidän ensimmäinen lapsenlapsensa. Kalenteri oli siitä hauska, että päivien kohdalle saattoi kirjoittaa mitä lystäsi, esim. "Mummin nimipäivä" tai "Pikkuprinsessan syntymäpäivä" tai ihan mitä tahansa. Tarjolla oli myös kivoja symboleita kyseisille päiville. Vistaprintilta siis tilasin tämän kuvakirjan ja tuollahan on aina ties minkälaista tarjousta käynnissä, että siitä hauska paikka. Olen useasti Vistaprintiltä tilannut ja aina olen tyytyväinen ollut. Ai niin, tilasin myös muille lähisukulaisille ja kummeille tytsyn kuvalla varustettuja mukeja sekä tietysti joulukortit tytön naamalla varustettuna. Joo, vauva-yliannostus heti ensimmäisenä jouluna, mutta eiköhän se tästä laannu. Noita vauvajuttuja tyrkytän vain lähipiirille, että älkää huolehtiko, koko suku ei saa vauvaövereitä :)

Tässä muutama tarjouslinkki Vistaprintille:

Joulukortit ja valokuvakalenteri ILMAISEKSI tästä.*

Kolme valokuvakalenteria yhden hinnalla.*

Tilaa muki valitsemallasi kuvalla ilmaiseksi pukinkonttiin!*

Valitsen yleensä sen hitaimman ja halvimman toimitusmuodon, mutta joka kerta tuotteet ovat tulleet aiemmin, joten se on jees.

Vastaavia paikkoja ovat myös Smartphoto sekä Photobox. Ensimmäisestä olen tuloksekkaasti tilaillut (silloin, kun nimi oli vielä Extra Film), mutta jälkimmäistä en ole kokeillut. Onko muilla kokemuksia?

Koodilla tdsmart12 saat joululahjat ilmaisella toimituksella Smartphotosta*.


Tulee lisää epäkosmetiikkaa, kun sattui samalla pompsahtamaan TradeDoublerilta sähköpostia ja vinkkaan nyt heidän vinkkinsä. Eli Spartoolta löytyisi ihan kivoja juttuja koko perheelle.

Äidille



Ugg-tohvelit pehmeällä vuorella: klik*

Isille




Crocsit lämpimällä sisävuorella (eikä pahan hintaisetkaan): klik*


Näistä uskoisin, että myös tupakoiva mieheni nauttisi kömpiessään talvella tuonne terassille sauhuttelemaan. Tosin sitä tapaa ei pitäisi tukea :)


Veljelle/poikaystävälle



Paketti Niken sukkia: klik*

Tämä on vähän tylsä ja en ensin meinannut laittaa tätä. Sitten tulin ajatelleeksi miestäni, jolla on aina sukat hävöksissä tai rikki. Voisi kuvitella, että Niken sukat olisivat suht kestävää laatua ja varmasti mieluisa lahja ainakin tässä huushollissa.

Siskolle/tyttöystävälle



Värikäs Roxyn pussukka esimerkiksi meikkipussiksi: klik* (edit. Ilmeisesti tämä on myyty loppuun)

Ensimmäisellä vilkaisulla en tästä pitänyt, mutta toisella rakastuin. Nuo värit ovat vaan jotenkin tosi kivat. Ilahtuisin itse tällaisesta lahjasta kovin, vaikken uutta pussukkaa tarvitsekaan.

ps. Tilatkaapa InWear.comin uutiskirje, niin osallistutte 400 euron lahjakortin arvontaan.



Kuvat valmistajien.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Wella Pro Series Volume -muotoilutuotteet

Tällainen duo testattiin.

Olisikohan jo aika tarinoida hieman Wellan Pro Series -sarjan Volume-muotoilutuotteista, jotka sain jo ajat sitten. Elikäs muotovaahto ja hiuskiinne olisivat jutun juonena.



Käytän aika vähän muotovaahtoja, mutta silti hiustuotteista vaahdot ovat kategoria, joita minulla on eniten. Käyttämättöminä. Joten ehkä joskus voisin testata niitä, jotta vertailupohjaa olisi, mutta nyt mennään sillä periaatteella, että pohditaan, kannattaako ostaa näitä Welloja eikä sillä periaattellaa, että kannattaako ostaa Wellaa mieluummin kuin jotain muuta. Koska en tiedä.

Tajusin, että olen käyttänyt muotovaahtoja niin vähän siksi, että käyn yleensä illalla suihkussa eikä yöksi ole mitään järkeä sotkea pitkää tukkaa muotovaahtoon. Mutta tajuttuani, että voinkin käydä suihkuttelemassa aamulla vauvan ekojen unien aikaan (koska mammalomalaisella ei ole kiire mihinkään) aloin käyttämään tätä Wellaa ihan ajatuksella aamuisin. Jes.

En tiedä, onko seuraavista kuvista mitään hyötyä, mutta ovatpahan kuvituksena.

Vertailupohjaksi kuiva tukka ilman mitään aineita, pesty noin 36 h aiemmin.

Vastapesty tukka.

Enää aavistuksen kostea tukka, valmiina vastaanottamaan muotovaahdon.

Harjattu tukka kera muotovaahdon, kuivunut vapaasti.

Tykkäsin kyllä Wellan muotovaahdosta kovin. Koostumus oli kiva, koska ei tuntunut tahmaavan käsiä eikä näin ollen tullut sellaista pakottavaa tarvetta suunnata heti käsienpesulle. Vaahto oli helppo levittää ja se sulautui tukkaan kivasti. Ei jättänyt klimppejä, joten tukka oli helppo harjata vaahdon "kuivuttuakin". Toi tukkaan sellaista kivaa ryhdikkyyttä ja tosiaan pikkuisen sitä volyymiakin. Siis kun antoi tukan kuivua vapaasti. Föönaamalla toki tuli roimasti enemmän volyymia. Tuoksu oli mieto ja miellyttävä. Ennen testiä pesin tarkoituksella tukan Wellan Moisture-tuotteilla (klik) enkä vahingossakaan millään tuuheuttavilla, jotta kaikki tuuheus tulisi nimenomaan  muotoilutuotteista. Moisture-tuotteiden jäljiltä tukka oli aika sileä (no joo, ei ehkä siltä näytä noissa harjaamattomissa kuvissa... :) ), mutta muotovaahdon jälkeen vähän "karheampi" ja helpommin käsiteltävissä. Aina kun vähän pöyhi tukkaa - siis vaahdon käytön jälkeen-, niin se näytti taas tuuheammalta ja pysyi myös sen näköisenä pitkään. Tukka oli helposti muokattavissa, mikä on tärkeä piirre muotoilutuotteissa.

Sanoisin tai sanotaanko, että uskoisin Volume-muotovaahdon olevan aika peruskauraa. Rahat eivät varmasti mene hukkaan, jos tämän ostaa, mutta tässä ei myöskään ole mitään maailmaa mullistavaa.




Tuo hiuskiinne on myös siitä kiva, ettei klimppiyttänyt tukkaani niin, etteikö uudelleenmuokkaus olisi onnistunut. Tämä on sen takia myös ehkä paras hiuskiinne ever, että lakka tulee pullosta kevyenä suihkeena pienemmällä paineella kuin, mihin olen tottunut, jolloinka se nimenomaan ei uppoa tukkaan klimppeinä vaan leviää tasaisesti joka puolelle. Ainakin oletan, että se on tarkoituskin enkä vain saanut jotain maanantaikappaletta, joka kyllä tässä tapauksessa olisi oikea juhlapyhäkappale. Tuoksu on myös kivan hedelmäinen, vaikka toki peruslakkatuoksu sieltä jostain alta pilkistääkin. Lakka on myös superhelppo harjata pois, mistä plussaa bile-illan jälkeen :)


Kun käytin näitä Wellan tuotteita laittaessani tukkaa tyttöjen iltaa varten, olin iloinen huomatessani, että pystyin pitkin iltaa vaihtamaan kampausta, kun kyllästyin siihen aina tunnin välein. Välillä auki, välillä osa hiuksista kiinni, välillä kaikki kiinni... Ja volyymi ja ryhdikkyys säilyi silti. Suihkuttelin myös kotona kiharakampaukseen hiuskiinnettä ja ihailin sitä, miten hyvin kiharat pysyivät (seuraavan päivän suihkuun asti), mutta silti normilakalle ominaista hiusten kovettumista ei tapahtunut lainkaan. Uskomatonta.


Jos muotovaahto siis oli peruskauraa, niin tämä hiuskiinne sitä vastoin kohosi tosiaan suosikikseni. Sijoittakaa roponne tähän, jos toinen näistä pitää valita :)

Kumpikin puteli maksaa n. 6,90 euroa. Putelien koko: muotoiluvaahto 250 ml ja hiuskiinne huikeat 400 ml. Myynnissä esimerkiksi Sokoksen verkkokaupassa, jossa toimituskulut 1 € jouluaattoon asti... klik* Ja huomhuom: ainakin silloin, kun tätä kirjoitin (maanantaina), niin tuolla verkkokaupassa oli sellainen tarjous, että kahden Pro Series -sarjan tuotteen ostajalle (ilmeisesti kuitenkin shampoita ja hoitoaineita tarkoittaen) saa myös kaksi pumppua kaupan päälle, mikä tekee niiden jättipöniköiden käyttämisestä jättekivaa :) Ja muistattehan myös, että koodilla 'joululahjaetu' saa 10 % alennusta jouluaattoon asti.


Muotoilutuotteet on saatu blogin kautta testiin.

torstai 24. marraskuuta 2011

Kuin tyhjä kangas

Pelottaako?

Onpa kiva aloittaa postaus pelottavalla silmäkuvalla, mutta Blogger ei antanut enää ujuttautua tuonne alkuun, joten tällä mennään. Tänään haluaisin kertoa yhden jutun, minkä tajusin. Sitä nyt ei ehkä tuosta yläkuvasta tajua, mutta kun laitan valokynää/peiteväriä/tjsp, niin hirveän usein alaripsien alle jää tyhjää. Eli siitä kohti jää uupumaan sitä väriä. Vaikka sen tajuaisi ja ujuttaisi sitä väriä sinne, niin se sitten klöntsääntyy ripsiin tai jää muuten tyhmästi. Puuterimainen väri olisi siis siitä hauska ratkaisu, että sitä voisi huoletta sutia vaikka ripsien päälle, kun siihen ripsari tulee päälle eniveis, jos tulee.

Siis näin:


Vähän vielä pelottavampi kuva.

Tadaa. Minullapas on juuri oikean sävyinen luomari, jolla pystyy peittämään ja pohjustamaan koko luomen!! 

Mutta jutellaanpa hetki noista silmärypyistä... Ziisus, I'm old. Onneksi tilasin juuri silmänympärysvoiteen (koska minullahan ei ennestään niitä ole) avuksi heiveröiselle ja kurttuiselle silmänympärysiholleni.

No, mutta haluatteko tietää, millä sain ihmeitä aikaan? Täytyy kyllä myöntää, etten varta vasten etsinyt tuotetta tähän tarkoitukseen vaan minulla oli tämä luomiväri kädessä ja mietin, mitä kivaa tällä tekisin...


Wet'nWild: Crème brûlée


Ihanan samettinen koostumus....
Kuten kuvista ja ehkä kuvatekstistä voi päätellä, kyseessä on Wet'nWildin luomiväri sävyssä Crème brûlée. Siis aivan täydellinen luomiväri pohjustamaan silmämeikkiä. Tämä tasoittaa kaikki epätasaisuudet ja verisuonet ja jopa tummat silmänaluset. Tokikaan ei sovi kuivalle iholle (kröhöm...), koska muuten ilmiantaa kaikki rypyt herkästi :) Vaikka tämä on vaalea väri, niin pigmenttiä ja peittoa löytyy. Koostumus on aivan törkeän mukavan tuntuinen, todella samettinen.

Toisesta silmästä vielä kuva Cremen peitossa:


Mitäs maalataan?

Minusta tuo luomiväri vaan tekee ihosta sellaisen puhtaan kankaan, jolle voi maalailla mitä lystää. Love it.

Ja siis ihan oikeasti sudin sitä into piukeana myös silmänalusille, jossa ennestään oli vähän valokynää. Mielestäni kekseliäs ja kätevä idea, vaikka itse sanonkin. Okei, vähän outoa ujuttaa luomiväriä silmänalusille, mutta kun innostuin ja sitten se peitti tummuuden niin hyvin ja ja... :)

Luomiväri on saatu blogin kautta testattavaksi.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Black Mesh x 2

Siis joo, lupasin pyhästi, etten enää näyttäisi kynsikuvia ennen kuin saan kädet kuntoon, mutta en malttanut olla kokeilematta uudenuutukaista China Glazen crackle-lakkaani, joten here we go again.

CG crackle nimeltänsä Black Mesh ja Snowcrystalin 434.

Näillä kahdella lakalla saatiin aikaan tällaista:

Kyllä tykkään.

Minä vaan tykkään kaikesta kirkkaasta ja kivasta yhdessä mustien raitahässäköiden kanssa. Kaukaa katsottunahan mustaa cracklea voisi luulla seeprakuvioksi. Tuossa alla siis Snowcrystalin 434, joka alkaa olla jo niin paksua, että joutaa roskiin. Tästä postauksesta voit ihailla tuota lakkaa pelkilteen: klik.

Kynnet joutuivat pian kadotukseen ja tilalle tulivat talvisemmat (ja välittömästi vioittuneet) kynnet, jotka saatiin aikaan tällä pariskunnalla:

Hih hih, mikä heijastus.

Ja tulos oli tällainen:

Huomannette etusormen kämmin.

Diorin Silver Pearl on vaan ihana lakka. Peittää ekalla kerroksella täydellisesti ja on vaan niin kiva. Täältä näet lakan vaikuttamassa yksinään: klik. Harmi, että piti heti päästä hammaslankailemaan (kaikista random-jutuista keksin, että nyt hammaslanka kehiin....) ja unohdin, että ai niin, olisi voinut antaa lakkojen kuivuakin. Siksi siis etusormen pikku iso vika.

Täytyy vaan vielä kehua tuota CG:n cracklea. Peittää minkä vaan lakan täysin mustaan syleilyynsä ja halkeilee pian ja tosi kivasti vielä. No ehkei nuo Dior-kynnet onnistuneet (tai tuo peukalo ainakaan) niin hyvin, mutta se johtui omasta kämmäilystä. Enemmän taisin muutenkin pitää noista vihreistä kynsistä.

Ja tiedän, tiedän... Cracklet ovat vanha juttu ja erityisesti musta crackle on varmaan niiiiin nähty. Mutta nämä lähtevät pois iisimmin kuin glitterit, joten ovat oikein mainioita koristeluja sieltä helpoimmasta päästä. Mutta don't you worry, eiköhän tämä innostus tästä kohta laannu.

Ja hei, vähän enemmän tykkääjiä Facebookiin, kiiiiitos: klik :)

tiistai 22. marraskuuta 2011

Biozell Kuivashampoo

Sori, huono kuva. Rajattu vanhasta postauksesta. How lazy can you get? :)

No niin, pääsin vihdoin alkuun kuivashampoo-operaatiossani. Testiin pääsi Biozellin kuivis, joka on hieman uudistunut edellisestä testikerrasta (klik). Jo pakkauksen ulkonäkö on uudistunut parempaan suuntaan, vaikka tykkäsin kyllä edellisestäkin mallista. Käytössä tuote puolestaan oli parantunut sillä viisiin, että tämä toi tukkaan tuuheutta edeltäjäänsä paremmin.

Edelleen hinta-laatu-suhde tässä kohdillaan. Tukka puhdistuu silminnähden eikä olokaan tunnu lähmäiseltä. En tiedä, moniko kuivis puhdistaa tukan niin hyvin, että tukkaa tekee mieli hiplata eikä tämänkään kohdalla ihan siihen sentään päästy, mutta ei toisaalta kaukanakaan oltu. Ja tosiaan volyymiakin tuli lisää, kun suihkutin kuivista hiusten alle ja haroin vähän. Tärkeää onkin, että tarpeen vaatiessa tukkaa voi pitää kuiviksen käytön jälkeen myös auki eikä pelkästään hätäponnarilla. Tuo toteutui tämän Biozellin kohdalla mainiosti. En muista, millainen oli vanhan version tuoksu, mutta tämä miellytti nenukkia raikkaudellaan. Itse tuote suihkiintuu tukkaan kosteana suihkeena, mutta kuivuu nopsaan. Tuote taisi olla suhteellisen läpinäkyvä, sillä en huomannut mitään eroa entiseen eli ei samentunut mitenkään. Näin ollen uskoisin tämän sopivan tummallekin tukalle mainiosti.

Kaiken kaikkiaan kelpo tuote. Asteikolla 1-5 antaisin ehkäpä numeron 4+. Voisin todellakin ostaa tämän itsekin. INCI-listaan ja sen eroihin verrattuna muihin kuivikssi voisin palailla testattuani muitakin jemmakuiviksia (Herbina ja Sunsilk). edit. Siis kuivista yksikössä. Sunsilk perhana meni ja tyhjeni itsekseen, joten sen kokeilu jäi siihen yhteen kertaan. Voihan sanonko mikä. I want my money back.

Biozellin hiuspuuterista voit lukea täältä --> klik.

Tuote on saatu blogin kautta Biozellia myyvältä Pretty.filtä testiin. Tuotteen löydät täältä: klik*.



maanantai 21. marraskuuta 2011

Täydellisen helppo smokey eyes


Tämä oli vasta ensikokeilu! (Ehkä vähän liian lämpimän sävyinen kuva)

Siis nyt on kuulkaa maailmankirjat sekaisin. Olen täysin ihastunut The Body Shopin juhlakauden uutuuspalettiin, jolla saa loihdittua niin helposti smokey eyes -meikin, että sitä on vaikea uskoa. Näkisittepä minut nyt. Olen niin intona, että hädin tuskin pystyn kirjoittamaan tätä, kun tekee mieli saada sanottua samalla sekunnilla miljoona asiaa tästä paletista.

Tyylikäs paletti lupaa hyvää...

Markkinoilla on niin monen monituista palettia (ja kynää), joilla on muka niin helppo saada aikaan utuiset sumusilmät, mutta en muistaakseni ole vielä koskaan törmännyt sellaiseen, jonka materiaali (eli ne meikit) ja ohjeet meikin tekoon osuisivat yksiin niin hyvin, että niillä syntyisi oikeasti hyvännäköistä jälkeä - puhumattakaan siitä, että tulosta oikeasti voisi sanoa smokey eyes -meikiksi. Mutta nyt... Nyt on niin selkeät ohjeet ja niin hyvät työvälineet meikin tekoon, että voi herranjestas.

Neljä täydellistä luomiväriä, toimiva sivellin sekä kynä.
Paletissa on hohtavanvalkea luomari pohjustusta varten, täydellinen mattamusta liikkuvalle luomelle ja aavistuksen hohtava tummanharmaa väri mustan häivytykseen sekä hieman voidemainen, hohtava hopea kulmaluulle ja silmänurkkaan. Lisäksi paletista löytyy pikkuinen sivellin, joka sekin on parempi kuin palettien siveltimet yleensä sekä musta kajal sisärajauksia varten. Kynä oli ehkä aavistuksen kova minun makuuni aluksi mutta sekin pehmeni, kun hieman piirtelin sillä kämmenselkään.

Selkeät ohjeet sopivat aloittelijoillekin.

Tämä meikki sopii meikäläiselle, koska kulmatilaa on paljon, vaikka luomitilaa on niukasti.

Tällä paletilla pystyy kyllä tekemään juurikin kuvan mukaista jälkeä!

Esimerkkikuvat ovat tosiaan ensimmäisestä kokeilukerrastani, joten voitte kuvitella, että sitten kun homman on tehnyt pari kertaa, niin tulee entistäkin parempaa jälkeä. Olisi varmaan voinut ottaa ihan kuvat vaihe vaiheelta, mutta olin aikuisten oikeasti niin innoissani, etten malttanut. Olen usein intona uusista jutuista ja tuotteista, mutta nyt siis olen kuin kissa hiiren ympärillä. Päätin vielä ajastaa tämän maanantaille, mikä on sulaa hulluutta, sillä haluaisin kuuluttaa koko maailmalle tästä paletista!

Tämä on ehkä turhan lämpimänsävyinen kuva, sillä tuo harmaa näyttää  ruskealta.


Lähempänä totuutta.

Luomivärien koostumukset ovat täydelliset.  Voidemainen hopea tuo meikkiin viimeisen blingin, mutta kokoelman tähti on kyllä tuo musta.

Tässä on nyt täydellinen mattamusta,

Harvoin näkee näin hyvää mustaa. Kaikki "mustat" ovat joko liian harmahtavia tai niissä on jotain ylimääräistä glitteriä sun muuta. Mutta tämä musta on nyt sitten kaunis hiilenmusta ilman mitään extraa. Love it! Toki hieman varisee, niin kuin tummat värit yleensäkin eli kannattaa tehdä silmämeikki ensin ja meikata kasvot vasta lopuksi, niin poskille varisseet värit on helppo putsata pois. On minulla toki Inglotinkin intensiivisen musta väri, pitäsikin ehkä testailla, onko näissä suurta eroa. Veikkaan, että tämä Bodarin musta on jotenkin vielä mattaisempi musta kuin Inglottini. Joka tapauksessa tämä musta tulee jatkossa toimittamaan smokey-meikin virkaa, kun kerran matkustaa samassa paletissa muiden meikissä tarvittavien värien kanssa.

Ehkä häivytyksiä nyt kuitenkin voisi vähän petrata...

... mutta oli tämä aika jees pikakokeiluksi (tähän meni n.  3 min).

Näissä kahdessa kuvassa huomaa, miten ylös joudun häivyttelemään, että väri edes näkyy, kun silmä on perusasennossaan (tsekkaa ylin kuva).

Ei voi muuta sanoa kuin, että jos yhtään on pikkujouluja sun muita tiedossa ja haluatte väsätä sumusilmät helposti, niin tässä teille pätevä vaihtoehto. On myös siitä kätevä, että käytännössä, ette tarvitse tämän lisäksi mitään muuta kuin ripsarin (joka muuten ylimmässä kuvassa on Max Factorin FLE, haluan uuden vedenkestävän ripsarisuosikin, prkl) ja silmämeikki on valmis. Tokihan voi ajatella lisäksi yläluomelle rajausta, mutta mielestäni se on turha, koska tuo musta on niiiin musta, että eiköhän se riitä :)

Huh, nyt kun olen saanut pahimmat paineet purettua pois, niin tiukkaa faktaa tuotteesta:

Kumpaa kirjoitusmuotoa suositte: smokey vai smoky?

Sävy on nimeltänsä Silver Black, mutta tähän Smoke & Sparkle -trendimeikkikokoelmaan kuuluu myös samanlainen 4 Step Smoky Eyes -paletti ruskeilla värisävyillä (Golden Brown), jota nyt sen kuvan (ja paletilla tehdyn meikin) nähtyäni himoitsen ihan sikana. Siinä mustan tilalla on mattainen tummanruskea ja harmaan tilalla lämmin keskiruskea. Hohtovärien paikkaa toimittavat kuvan perusteella beigen ja kullan sävyt. Rajauskynä tuossa paletissa on ruskea.

Paletit maksavat 24,50 e.

Trendimeikkikokoelmaan kuuluvat myös minihuulikiillot ja suihkepulloon (kyllä vaan, sellaisen vanhanaikaiseen) pakattu hohtopuuteri, joista voin kertoa sitten myöhemmin lisää.

Paletti on saatu blogin kautta The Body Shopilta.


ps. Tykkääthän Meikkistudiosta myös Facebookissa? KLIK. ;)

perjantai 18. marraskuuta 2011

Meikkistudio naamakirjailee

Hihhulihei ja hellät tunteet, tykkää tästä blogista Facebookissa: klik!!

Pitkään taistelin fb-haluja vastaan, vaikka minusta on ihan älyttömän hyvä idea päivitellä fb:n puolellekin. Mutta kyllähän näin sosiaalisen median valtakaudella täytyy itsekin siis hypätä siihen kelkkaan mukaan. Tämä oli kuitenkin sellainen sekunnin päätös ja jos ei kukaan tykkää tästä blogista Facessa, niin sitten  pitää miettiä asiat uusiksi :) Vaikka näkyyhän nuo päivitykset tuosta yläkulman boksistakin.

Päivittelen naamakirjaan pikkujuttuja, joista ei aina muista blogissa kertoa ynnämuuta pientä kivaa... Ole ensimmäinen tykkääjä, niin saat niitä kuuluisia henkisiä plussapalloja ison kasan :)

Hauskaa viikonloppua kaikille!

ps. Tarkoitus ei siis tosiaan ole siirtää blogia Facebookiin eikä tehdä niin, että kaikki tärkeimmät asiat päivittyy vain siellä. On vain jo pitkään ärsyttänyt se, että on ajastanut postauksen aamuksi, mutta kun olisi jotain tärkeää asiaa just nyt.

Platinum Pieces... eikun siis Black Mesh

Kyllä taas meikäläisen nettishoppaushermoja koetellaan. Nellyllä oli tuossa joku päivä sellainen kahden tunnin hetki, kun sai 30 % alennusta tilauksesta. Yleensä 30 % on minulle yhtä kuin ei mitään enkä moiseen lankea, mutta nyt oli sormi herkällä päällä ja klikkailin itseni Nellykän sivuille. En tilannut juuri mitään. Ihastuin Pieces-merkin boksereihin (klik*), joten nappasin sieltä yhdet (joudun ehkä tilaamaan niitä lisää, aivan sairaan hyväntuntuiset ja napakat päällä), mutta kiinnostuinpa myös China Glazen crackle-lakoista. Minulla ei entuudestaan ole yhtä ainutta CG:n lakkaa, edes normilakkaa, joten olin tästä ajatuksesta intona. Päädyin hopeiseen Platinum Pieces -sävyiseen crackleen (klik*), jonka ajattelin sopivan juhlakauteen kivasti. Ja nyt tulee se mutta:

Voihan crackle.

Onko tämä teistä juhlakauden hopeaa hohtava Platinum Pieces? No ei ole minustakaan.

Kyseessä siis Black Mesh.

Kuoresta paljastuikin täysin musta Haunting Halloween -kokoelman Black Mesh -crackle (klik*). (BTW, kuinka ihana olisi saman kokoelman pimeässä hohtava Ghoulish Glow -lakka? Klik*) Olin ihan, että #¤?=*, mutta sitten ajattelin, että no joo, mustahan sopii oikeastaan kaikkeen, että what the hell, pidetään tämä sitten.


Black Meshin pohjalla H&M:n ällöoliivi Wanna Pepperoni. Tykkään yhdistelmästä!!!

Nyt sitten kun olen googlettanut Platinum Piecesiä, niin vähän masennuin. Olisi se ollut kiva, mutta olen niin huono palauttelija ja kun tätä nyt jo tuli testattua, niin anti olla. Ja tykästyin itse asiassa tosi kovasti tuon Black Meshin peittävään koostumukseen, joka lohkeili täydellisesti. Että ainakin sain laadukkaan ja monikäyttöisen lakan. Ja niin kuin kuvasta näkyy, niin kyllähän tuo eilen esitelty Hennesin lakka näyttää sata kertaa paremmalta crackle-kuorrutuksen kanssa. Ehkä vähän army-meininkiä havaittavissa.

BM:n päällä oli PP:n tarra, joten siitä syystä tämä sekaannus Nellyn puolelta.

Mutta sitten ärsyynnyin, kun katsoin laskua, joka oli yhteensä 19,45 e, josta 7 euroa oli ylimääräisiä kuluja. MUR. 4 euroa toimituskuluja, joka lähentelee kipukynnystä, mutta on ihan ok, mutta sitten 3 euroa laskutuskuluja. Tämä ärsyttää minua siksi, että olisin halunnut maksaa kortilla, josta laskutuskuluja ei tulisi, mutta jostain syystä kone antoi erroria koko ajan enkä tajunnut kokeilla toista korttia. Iso MUR. Toimituskulut vielä ymmärrän, mutta laskutuskulut on vähän 'kuluttajaa kusetetaan' -luokkaa. Niin ja siis eniten ärsyttää se, että tilaus oli noin pieni ja melkein puolet laskusta on ylimääräisiä kuluja. Eihän tuo isommassa tilauksessa tuntuisi niin pahalta. Muuten ei valittamista, mutta vink vink, maksakaa kortilla, jos pystytte.

Menen tästä rauhoittumaan. Ai niin, ja yritän olla julkaisematta enää kynsikuvia ennen kuin saan nuo kädet taas elävän näköisiksi. I'm so sorry noista kuivista käsistä, täytyy etsiä kaapista jokainen purkki ja tuubi, jossa lukee 'for severely dry hands/skin'... Vaikka eipä ne auta, kun atooppisesta ihosta puhutaan, paras olisi hipsiä apteekkiin... Huoh...

Ai niin, jotain positiivistakin:

Tukkaa hemmotellaan taas...

Sain blogin kautta kokeiltavaksi Doven tukkatuotteita, jes! Tartuin tarjoukseen silmää räpäyttämättä kolmesta syystä: a) halusin jo jokin aika sitten päästä Buzzadorin ominaisuudessa kokeilemaan Dovea, mutta minua ei valittu testiryhmään, niisk, b) en ole muistaakseni koskaan kokeillut Doven hiustuotteita ja c) minulla on nyt niin onnistunut tukkatuotetestiputki takana, että luotto on luja siihen, että tykkään näistäkin. 

SOS-apua tukalle.

Testiin pääsevät siis Nourishing Oil Care Express -tehohoitoaine sekä Nourishing Oil Care -naamio. Karheutta ja pörröisyyttä pääsevät siloittamaan nämä tuotteet sekä  kosteuttamaan tätä alati kosteutusta tarvitsevaa reuhkaa. Ou jea. Onko kokemuksia? Nämä tuotteet ovat jo päivittäistavaramyymälöissä ja kustantavat n. 3,69 euroa (tehohoitoaine) ja n. 5,99 e (naamio), lisäksi sarjaan kuuluvat shampoo ja hoitsikka (n. 2,99 e/puteli).

torstai 17. marraskuuta 2011

Hankinnat: oliivioksennus ja Sunsilkin kuivashampoo

Wanna Pepperoni, H&M, 3,95 e

Tiedän, mitä ajattelette. Ihan järkyttävän ruman värinen lakka, eikö? I know. Kun tilailin Hennesiltä uusia lököpöksyjä kotioloihin, näppäinsormi vaan klikkasi tämän ostoskoriin. En todellakaan tiedä, miksi. Tarjolla olisi ollut kivaa pinkkiä, upeaa turkoosia, säihkyvää kultaa, mitä vaan... Mutta ei. Minä päädyin oliivioksennuksen väriseen kynsienrumentajaankaunistajaan nimeltänsä Wanna Pepperoni. Jotenkin näin tämän heti konadien alla, vaikken ole aikoihin edes käyttänyt niitä.

Jos jotain väriä pitäisi kuvailla sanalla 'sairas', niin....

Jos hyviä puolia etsitään, niin ainakaan minulla ei ole ennestään tämän väristä lakkaa. Mutta täytyy antaa tälle lakalle myös ihan oikeaa krediittiä: peittävää tulosta sai aikaiseksi yhdellä kerroksella. Yleensä laitan tavan vuoksi kaksi, mutta nyt ei tullut mieleenkään.


Tähän sitä on tultu.

Kun sain lakan kynsilleni, niin ajattelin, että eipä tuo nyt niin paha olekaan... Jotenkin sairaalla tavalla tuo oliivioksennus sopii ihonväriini... Mitä se sitten minusta kertookaan. Mutta miinusta lakkapullon korkista, tuollainen tappi on hankala käyttää.


Volumizing Dry Shampoo, Citymarket, 5,90 e

Toinen viime aikojen ostokseni oli Sunsilkin Volumizing Dry Shampoo eli uutta kuivashampoota taas kehiin. En todellakaan olisi tätä tarvinnut, mutta koska blogiin on eksytty useampaankin otteeseen hakemaan tietoa tästä tuotteesta, ajattelin auttaa ihmiskuntaa ja testata tämän. Minullahan on vielä testin alla Herbinan ja Biozellin vastaavat, joten yritän pistää vipinää puntteihin ja aidosti aktivoitua, jotta testitulokset saataisiin joskus kirjalliseenkin muotoon. Ehdin kyllä jo kokeilla tätä Sunskarin kuivista ja täytyy sanoa, että ensimmäinen kerta oli  positiivinen kokemus. Tuoksu on ainakin ihan superhyvä ja tukka sekä tuntui että näytti huomattavasti puhtaammalta käytön jälkeen. Mutta haluan vielä kokeilla muutamia kertoja ennen loppuanalyysiä.

edit. Sunsilkin kuivis tyhjeni omia aikojaan tuon ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Että oli aika kallis kokeilu.