torstai 20. toukokuuta 2010

Roskiin vaan!


Muutama purnukka on löytänyt tiensä roskakoriin. Ensinnäkin nelisen vuotta vanhat Ariane Indenin puhdistustuotteet joutivat roskikseen, sillä a) nämä olivat jo niin vanhoja ja b) näitä ei olisi koskaan tullut käytettyä ja c) pumppupullojen nokat ovat kadonneet. Sain nämä käydessäni meikkaaja-maskeeraajakoulua, ja olivathan nämä käteviä meikkipakissa. Mutta hus hus, roskiin vaan! Mitään sanottavaa näistä ei ole, koska mitään muistikuvia ei ole. Putelit ovat nököttäneet tyhjänpanttina kaapissa aina koulun loppumisesta lähtien.


Roskiin lähti myös typötyhjäksi tyhjentynyt L'anzan Healing Colorcare Trauma Treatment, jonka otin käyttöön jo marraskuussa L'anzan shampoon ja hoitoaineen seuraksi. Vaikka viimeksi mainitut kaverukset loppuivatkin jo joulukuussa, jäi tämä Trauma Treatment kaappiin nököttämään. Nyt olen saanut sen kuitenkin kaavittua tyhjäksi, joten muutama sananen voisi olla paikallaan.

Ensinhän minusta tuntui, että en osaa laisinkaan käyttää tällaista hiuksiin jätettävää, voidemaista hoitoa. Vähänkin kun laittoi liikaa tai liian lähelle juurta, niin hiukset näyttivät rasvaisilta. Annostelu oli siis kaiken a ja o. Käyttötavaksi vakiintuikin yksi painallus voidetta ja vain latvoihin. Hoitoa olen viimeistellyt Paul Mitchellin ihanaisella Super Strong Liquid Treatment -suihkeella ja näiden kahden kombo toimi tukassani valtavan hyvin. Hiukset eivät olleet sähköiset eivätkä hamppulatvat haroittaneet. Hiukset olivat pehmeät, mutta silti tuuheat. Tämän tuotteenhan olisi tarkoitus myös säilyttää hiusten väriä, mutta siihen on vaikea sanoa juuta tai jaata. Väri on vielä tukassa, mutta olisi varmaan ilman tätäkin. Blondaus kun harvemmin ihan hevillä tukasta lähtee. Ei nyt hirveä ikävä jää tätä tuotetta, mutta käyttäisin kyllä uudelleenkin ja ostaisin, jos olisi vaikka tarjouksessa. Tuoksukin oli aika jännä - kivalla tavalla.

Olen superinnoissani siitä, että saan kokeilla jotain uutta hiuksiin jätettävää ainetta, mutta harkitsenpa päätöstä hetken, ja palaan sitten asiaan, kun asia on jämpti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!