torstai 6. toukokuuta 2010

Kesäisiä meikkejä


Olen taas rakastunut. Tai  ainakin vähän ihastunut. Uusi intohimoni on We Care Icon, ja todettuani huulikiillot syötävän herkullisiksi ja ihaniksi, siirryin luomivärien maailmaan. Koska We Care Icon on aika edullinen merkki, pelkäsin vähän, riittäisikö luomiväreissä pigmenttiä minun tarpeisiini.


Ja riittihän sitä. Sain aivan ihanan luomivärin työni kautta (en siis blogini kautta), jota piti päästä heti kokeilemaan. Tuo ihanan merellinen turkoosin sävy on 10 Perfect Lagoon. Ripsiin kokeilin Givenchyn Phenomen' Eyes -ripsaria, joka ei valitettavasti pitänyt taivutuksia ollenkaan, niin kuin ei mikään muukaan vesiliukoinen ripsari. Ainakaan minulla.


Mutta siis back to the asia, eli tästä luomarista oli puhe. Levittyy ihanan kevyesti, kerrostuu hyvin ja kerrostamalla saa halutun syvyisen lopputuloksen. Mutta jo ekassa kerroksessa oli tarpeeksi pigmenttiä. Ihana kesäluomiväri! Tätä vaan luomille, sipaisu ripsaria ja menoksi! Niin, ja lisäksi myös ripaus ihanaa kiiltoa, jonka löysin laatikostani pölyttymästä ja, josta tuli kertaheitolla uusi suosikkini tai ainakin yksi niistä.


Valitettavasti minulla ei ole minkäänlaista hajua siitä, minkä merkkinen tämä on. Muistaakseni äiti on tämän minulle tuonut jostain kaukaa, luultavasti Hong Kongista saakka, joten tämähän voi olla mitä vain.


Väri näyttää aika hurjalta, mutta koostumus on niin läpikuultavaa, että mitään pellehuulia ei tämän kanssa tarvitse pelätä. Tämä on aika tahmaista, mutta huulilla ei niinkään. Lisäksi pysyvyys on loistava. Tietääkö joku tämän merkkiä? Yritin googlaillakin, mutta se ei tuottanut tuloksia.


Mielestäni kivan kesäisen näköinen lopputulos ja sopiikin mainiosti yhteen tuon Täydellisen Laguunin kanssa. (Amorinkaarella on sipaus valokynää, ihan btw.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!