maanantai 26. huhtikuuta 2010

Bottega Verde teki sen taas!


Taas ovat selluliitit saaneet kyytiä oikein urakalla, ja täytyy saattaa Bottega Verde -kokeilu päätökseensä.


Ennen tätä Talasso-sarjan kiinteyttävää mutavoidetta käytin Bottegan toista ihanuutta, joka toimi hommassaan täydellisesti. Yhdessä taistelimme reisieni senttejä vastaan onnistunein lopputuloksin, joten minulla oli kovat odotukset myös tämän toisen voiteen suhteen. Siinä missä edeltäjänsä oli kevyempää, melkein geelimäistä voidetta, oli tämä voide täyteläisempää, ja se sisälsi pikkuisia turvehiukkasia, jotka tuntuivat kuorivan ihoani (mikä siis ei varmaan ollut tarkoitus, mutta siltä se tuntui) reisiäni. Tämä voide ei ehkä kuivunut yhtä nopeasti kuin edellinen, mutta silti tarpeeksi nopeasti. Eli siinä vaiheessa, kun sain muun kropan rasvattua, oli tämäkin jo imeytynyt ihooni. Ja siinä missä edellinen voide jätti ihon nimenomaan sileäksi, tämä jätti sen pehmeäksi. Hahmottaako joku eron? Koostumus oli kuitenkin siis ihana, tuoksu kuin suoraan kauneushoitolasta ja purkki söötin värinen. Plop, plop, plop... Plussapalloja ropisee.

Käytin tätä kerran, kun tajusin, että minunhan on pakko ottaa edellisestä kokeilusta tuttu lahjanarumetodi käyttöön, sillä miten muuten tietäisin, toimiiko tämä todella?


Tässä siis reiteni narumitoissaan. Jaiks!


Ja näin paljon sain ottaa pois kokeilun päätyttyä. Ylempi on noin viisi senttiä polven yläpuolelta (siinä on pieni syntymämerkki, niin tuo on varmasti samasta kohtaa mitattu) ja alempi yläreidestä.


Tässä vielä tosimaailmaan mitoitettuna. Eli mututuntumalla sanoisin, että about sentti lähti kummastakin kohdasta - taas!

Joku voi halutessaan laskeskella, montako vuotta pitäisi käyttää Bottega Verden selluliittivoiteita, että reiteni katoaisivat kokonaan!! Nyt on vain ongelma se, että kumpi voiteista saa kunnian olla tuolla sivulaidan suosikeissa vai kenties kummatkin... Hmm.

Edellinen BV-kokeilu innosti minut tarkkailemaan syömisiäni ja hieman liikkumaankin, mutta tuo alkuinnostus on jo vähän laantunut. Tästä esimerkkinä voi kertoa karkkipäivän laajentuneen käsitteen. Ensin se oli lauantai, sitten perjantai ja lauantai, sitten perjantaista sunnuntaihin ja nyt viime viikonloppuna jo torstaista sunnuntaihin. Kohta se onkin sitten maanantaista sunnuntaihin. Tämän kerroin siis siksi, ettei joku harhaudu luulemaan, että olisin jollain muulla keinoin saanut reisiäni kavennettua.

Mutta asiaa vielä sen verran, että pääset ihastelemaan tätä kofeiinia, mutaa ja Kuolleenmeren suolaa sisältävää ihmevoidetta täältä. Loistava äitienpäivälahjavinkki muuten! Kerroin omalle äidilleni tuosta edellisestä BV-kokeilusta, ja hän innostui siitä heti.

12 kommenttia:

  1. Niin kauanko sie käytit tuota voidetta?
    Piti käydä kurkkimassa Bottega Verden nettisivuja ja löysin sieltä vaikka mitä mielenkiintoista :) Jossakin vaiheessa pitää laittaa tilaus menemään. Ootko ite käyttäny noiden tuotteita miten kauan ja mitä kaikkea oot kokeillu? Ootko tykänny? :)

    VastaaPoista
  2. Olisiko tuosta nyt tullut sellainen reilu viitisen viikkoa nopean laskun mukaan. Vai olisko ollut peräti kuusi :)

    Bottega Verdehän tuli Suomeen muistaakseni viime kesänä, ellen ihan omiani höpötä ja aika pian tutustuin sarjaan.

    Selluliittivoiteiden lisäksi olen kokeillut Bottega Verden luomiväriä, jonka pikapikaa olen blogissakin esitellyt, ja se oli aivan ihana. Suunnittelen juuri postausta, jossa esittelisin sen uudelleen, kun käyttötapa on nyt vakiintunut :) http://www.bottegaverde.fi/epages/OVK.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/02072009-148540/Products/1003920/SubProducts/533166 (Tämä on nyt tarjouksessakin, joten jos kiinnostaa, niin suosittelen sävyä Beige tuomaan hohtoa luomille ja erityisesti kulmaluulle!)

    Lisäksi BV:llä on aivan ihana kasvojenpuhdistusöljy
    (http://www.bottegaverde.fi/epages/OVK.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/02072009-148540/Products/104297), johon kolleganikin koukuttui täysin.

    Nämä olivat ne, jotka ensimmäisenä tulivat mieleen.

    Yhteenkään huonoon tuotteeseen en BV:n kohdalla ole törmännyt enkä ole keneltäkään BV:n tuotteita kokeilleelta kuullut mitään muuta kuin hyvää, joten voin ehdottomasti suositella sitä :)

    VastaaPoista
  3. Mukava lukea positiivista BV:n kamoista, en vielä itse ole ehtinyt koklata mutta kiinnostusta löytyy:)

    VastaaPoista
  4. Joo, BV:n tuotteet on kyllä todella laadukkaita :) Kannattaa kokeilla!

    VastaaPoista
  5. Voi että tekisi mieli kokeilla! :) Varmaan tilaankin, viimeistään seuraavana tilipäivänä ;D Voiko tuota kättää myös esimerkiksi vatsan seudulle?:)

    Kiitos sun blogista, käyn melkein päivittäin seuraamassa onko tullut uusia postauksia ja saan täältä upeita vinkkejä! :)

    VastaaPoista
  6. Kannattaa ehdottomasti testata, olen kyllä ollut niiiin tyytyväinen :) Tulee paljon itsevarmempi olokin, kun reidet ei ole ihan muhkuraiset. Minihameet voi taas kaivaa kaapista :D

    Mäpä kysäsen Bottegalta tuota, voiko tuota voidetta käyttää vatsan seudulle. Luultavasti voi, mutta parempi tarkistaa. Laitan tänne viestiä sitten vielä!

    Ja kiitos kauniista sanoista. Tosi kiva kuulla, että blogini miellyttää :)

    VastaaPoista
  7. Voi kiitos, tosi ystävällistä kun kysäiset! :) Hahaa, mä tykkäänkin käyttää minihameita :D Pysyykö tulos voiteen käytön jälkeen, vai pitääkö sitä käyttää jatkuvasti? :)
    Toimisikohan sillein, että ensin käyttää "kuurina" yhden purnukan ja sitten sillon tällöin tuloksen ylläpitämiseksi :)

    VastaaPoista
  8. Ainakin sen mun edellisen purnukan kanssa (joka oli siis Kuolleenmeren kiinteyttävä mutavoide) tulos kyllä pysyi tosi hyvin. Käytin sen ja tämän juuri loppuneen Bottegan välissä silloin tällöin hätäisesti jotain Louis Widmerin jämiä, ja vaikkei iho sitten enää tuntunut niin sileältä, kuin Bottegaa käytettäessä, niin muhkurat ei palanneet.

    Toki parasta varmaan olisi jos käyttäisi yhtäjaksoisesti. Itselläni innostus vaan lopahtaa viimeistään syksyllä, kun ei kukaan enää näe mun reisiä :D

    VastaaPoista
  9. No niin, nyt tuli vastaus. Eli voi toki laittaa, mutta paremmat tulokset tulee Bottegan omalla vatsan alueelle tarkoitetulla voiteella :)

    VastaaPoista
  10. Kiitoksia paljon avusta! :) Pakko kyllä ehkä tilata, varsinkin kun kesäkin on tulossa! :D

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva testi-postaus taas kerran. :) sä onneksi jaksat testailla nämä kaikki ihme mömmöt aina loppuun asti, kun mun kiinnostus lopahtaa parin päivän jälkeen, milloinkaan en siis mitään tuloksia ehdi nähdä.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi: No problemo :)

    Ansku: Kiitti! Tätä voidetta kyllä käytti mielellään :)

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!