torstai 1. huhtikuuta 2010

Uusi kaverikaksikko

Olen saattanut yhteen kaksi toisilleen kuuluvaa ystävää. Ihme, etteivät he jo aiemmin ole löytäneet toisiaan, mutta pääasia, että avustuksellani he vihdoin saivat toisensa. Ai, ketkä?


No, tietenkin Maybellinen Affinitone-meikkivoide sekä Ben Nyen ihana meikkivoidesivellin.


Olen aiemmin levitellyt Affinitonea sormin tai meikkisienellä, ja tulos on silloinkin ollut kyllä hyvä. Tämä jättää ihon oikeasti kivan mattapintaiseksi, mikä on minulta aika paljon sanottu.


Ben Nyen meikkivoidesivellin FCB-20 puolestaan on uusi luottosiveltimeni. Tämä on aivan ihana. Tuntuu ihanalta, pysyy kädessä hyvin, sivellinosa on sekä jämäkkä että pehmeä...


Ja yhdessä nämä ovat aivan mahtavia. Siveltimen avulla Affinitone asettuu paremmin kuin muutoin levitettäessä, ja tulos on entistäkin mattapintaisempi. Jopa peittävyys on parempi. Tällä siveltimellä levitettäessä ei myöskään meikkipohjaan jäänyt mitään rajoja, vaan tulos oli heti ihanan tasainen. (Anteeksi siveltimen kunto kuvassa, en ollut vielä pessyt sitä Marseille-saippualla.)

Olen nyt vähän ajan sisään postannut muutamastakin meikkivoidelempparistani, ja olenkin iloinen, että olen löytänyt ja saanut niin monta hyvää tuotetta. Riippuu nimittäin ihan päivästä, laitanko peittävää, mattapinnan antavaa Ben Nye -voidetta, toista ihanaa Ben Nye -kaveriani, pehmoista vaahtomeikkivoidetta vai nestemäistä Affinitonea (tai muuta Maybellinen nestemäistä)... Mutta en yhtään valita. Tuollaisen päätöksen tekeminen on hauskaa. Tosin aika usein laitan vain sitä, mikä käteen ensimmäisenä osuu.

Moni ehkä kaipailisi jotain ennen- ja jälkeen-kuvia, mutta olen kyllästynyt naamani kuvaamiseen. En vaan osaa sitä niin hyvin kuin muut. Ja sitä paitsi, vaikka tämä Affinitone ja meikkisivellin olivat hyvä yhdistelmä minulle, niin ei se välttämättä ole paras juttu jonkun toisen iholle. Muutenkin tämän postauksen perimmäinen tarkoitus oli muistuttaa, että sille oman meikkivoiteen levitykselle voi löytyä parempiakin keinoja kuin se, mitä nyt käytät. Joku voide leviää parhaiten sormin, joku siveltimellä. Joku taas kannattaa töpötellä sienellä. Kannattaakin ehdottomasti kokeilla kaikkia levitystapoja, jotta varmasti saa kaiken irti siitä omasta voiteesta.


Ja näytetäänpä vilaus aiemmasta halpissiveltimestäni, joka jäi nyt auttamatta kakkoseksi. Ben Nyen siveltimeen verrattuna tämä kaveri ei ole mitään. Tämä on joku tositosi halpis, sillä siveltimessä ei lue edes merkkiä. Luulin aiemmin, että tämä oli ihan jees, mutta ei. Sivellinosa ei ole yhtä jämäkkä, sivellin ei ole muutenkaan yhtä hyvän tuntuinen, ja tämä jättää rajoja joka puolelle. Ei hyvä. Joskus se vain on niin, että hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä, vaikken tätä väitettä ihan aina allekirjoitakaan.

Ja kaikki Twilight-fanit ja meikkifriikit huomio!

* Fruugosta (joka ilmeisesti tilaa LookFantasticin kautta nämä tuotteet) voi tilata uusia Twilight-meikkejä, josta ensisilmäyksellä omaksi lemppariksi nousevat Mortal Glow Blushing Crème sekä Fancy-luomiväri. En nyt jaksa laskeskella, tulisiko kuitenkin halvemmaksi tilata suoraan LookFantasticista. Ilmeisesti.


Tämä postaus ei ollut aprillipila, mutta siitäkin huolimatta oikein makoisaa aprillipäivää älkääkä menkö lankaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!