lauantai 19. joulukuuta 2009

Testijakson päätös

Tein täällä blogissa pienen äänestyksen, josta yritin saada apua vaikeassa päätöksessäni. Muutamasta shampoo/hoitoaine-yhdistelmästä piti valita, minkä seuraavaksi otan testattavaksi. L'anzan Healing Volume Thickening Shampoo ja Thickening Conditioner olivat lopullinen valintani. Päädyin siihen tulokseen, sillä tasapeliin L'anzojen kanssa päätyneet Syossit olivat kärsimättömälle luonteelleni liian isoja. En olisi jaksanut odotella niiden loppumista, jotta pääsisin jo testailemaan seuraavia. No, mutta näihin L'anzoihin...


... jotka vihdoin loppuivat. Suhteeni tähän pullopariskuntaan on monimutkainen. Vielä kuukausi sitten olin todella tyytyväinen. Siis todella tyytyväinen. Hiukseni olivat aivan yhtä tuuhean ihanat kuin lempparishampoo Volumismin kanssa. Sitten alkoi alamäki. Hiukseni pysyivät lätässä, vaikka kuinka olisin antanut niiden kuivua ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi aluksi ihastelemani tuoksu alkoi pikkuhiljaa lopulta tökkimään todella pahasti. En osaa kuvailla tuoksua, vaikka tiedänkin että se on tuttu haju. Aluksi se oli hauskaa ja virkistävää vaihtelua, mutta pitemään jatkuneen käytön jälkeen on pakko sanoa, että ei sitä nyt kovin kauaa jaksa tuoksutella.

Shampoo kyllä vaahtosi kivasti, mutta se ei riittänyt tuomaan tuuheutta. Epäilenkin, että alkukäytön tuuheus oli vielä Volumismin peruja, vaikka en tiedä, onko se mahdollista. Tuskin on. Hiukseni vain kyllästyivät näihin tuotteisiin. Hoitoaine nyt oli ihan ok, muttei mitään ihmeellistä. Todella riittoisaa ja selvitti hiukset hyvin. Peruskauraa.

Hiuksiin jätettävä Trauma Treatment ei ole vielä loppunut, sillä olen arastellut sen käyttöä. Syy siihen on omani: laitoin sitä erään kerran vähän turhan paljon, ja vaikka laitoinkin vain latvoihin, olivat hiukset aivan likaisen oloiset ja lättänät sen jälkeen. Mutta se tosiaan oli oma vikani. Trauma Treatment tuoksuu muuten myös jollekin tutulle jutulle, mutten saa päähäni mille. Tästä tuotteesta minulla ei ole ainakaan vielä sen suuremmin sanottavaa. Ihan jees, mutta näiden voidemaisten kanssa saa tosiaan olla tarkkana, ettei yliannostele. Suihkutettavat ovat helpompia.

No niin, sitten ongelmaani... Tiedän, että lupasin siirtyä seuraavaksi Syosseihin, mutta olen saanut uusiakin hiustuotteita, joita haluaisin kokeilla... Ai, eikö kelvannut selitykseksi? No, koska yritän pitää lupaukseni, niin aloitan niistä Syosseista (harmi, ettei tämä pullopariskunta ole tuuheuttava!), ja keskeytän sitten niiden käytön, jos tuntuu ylivoimaiselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!