keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kultainen Inglot


Nyt tuntuu vahvasti siltä, että minuun on iskemässä Goshin veroinen värikosmetiikkasarjamania! Uusi, puolalainen meikkisarja Inglot on rantautunut Suomeen, mutta toistaiseksi vain Raision Kauppakeskus Myllyyn. Ne (me included), jotka eivät jaksa odottaa meikkisarjan rantautumista pääkaupunkiseudulle (tapahtuu syksyllä!) voivat onneksi tilailla sarjan tuotteita kotisohvalta käsin, sillä tilaaminen sähköpostitse onnistuu ongelmitta. Käsittääkseni myös Suomeen ollaan tekemässä ihan kunnon verkkokauppaa, mutta sitä odotellessa sähköpostitilaukset toimivat mainiosti.


Oma kynsilakkakokoelmani sai nyt täydennystä kultaisen kepeällä sävyllä 631. Lisäksi Inglotin päällyslakka (vaikkei pikakuivattaja olekaan) saa luvan korvata kulahtaneen Revlonin pikakuivattajani, joka näillä puheilla joutaa nyt roskiin.


Inglotin 631 on ihanan shimmerinen kultasöpöliini, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Inglot on vaihtamassa kaikki lakkansa tällaisiksi hengittäviksi lakoiksi, joissa käytetään samaa tekniikkaa kuin piilolinsseissä.



Tämä vaan hehkuu niin kauniisti, että en voinut olla rakastumatta. En ole helppo, vaan aivan täysin saletti, mitä tulee uusiin kosmetiikkasarjoihin, söpöihin kynsilakkoihin ja hehkuviin väreihin.


Jo yhdellä kerroksella tätä lakkaa sai aivan peittävän lopputuloksen, mutta laitoin tavan vuoksi kaksi kerrosta.


Lakka tuntuukin ihan erilaiselta kynnellä kuin muut lakat. Jotenkin ihanan pehmoiselta ja sileältä. Lakka myös kuivui todella nopeasti, mistä iso plussa. Päällyslakka oli myös aivan mainio, ja se kyllä viimeistään kuivasi lopputuloksen kestävän kauniiksi.


 Kaiken hyvän lisäksi niin putelit kuin pakkauksetkin ovat supertyylikkäitä.

I'm in love! <3

Niin, ja siitä tilaamisesta. Kopsasin ohjeet Inglotin Facebook-sivuilta.

Postimyynti:
Tilaukset voi tehdä joko puhelimitse tai sähköpostilla.

1. Valitse haluamasi tuote INGLOTin web-sivuilta www.inglotcosmetics.com.
2. Valitse tuotteen sävykoodi sävykartasta.
Esim. O2M Nail Enamel, sävy 612.
3. Tee tilaus numerosta 045 325 8999, tai osoitteesta info@inglot.fi.
4. Toimituskulut 5€/lähetys, jos tilauksen kokonaissumma on vähemmän kuin 50€. Tilauksen kokonaissumman ylittäessä 50€ ei tilaukseen lisätä toimituskuluja lainkaan.
5. Lasku lähetetään sähköpostitse ja maksu suoritetaan verkkopankin kautta.

Ja eikun tilailemaan! Varoitan kuitenkin, että olo on äkkiä kuin lapsosella karkkikaupassa. Kun sitä valinnanvaraa on!

Edit. Nykyisin Inglotilla on jo verkkokauppa: http://www.inglotfinland.com/

8 kommenttia:

  1. Voin vain kuvitella miten ihanalta tuo kultainen lakka näyttää, kun iho on ruskettunut! :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, olet ihan oikeassa! Taidankin säästellä sitä kesähelteille :)

    VastaaPoista
  3. Mitähän tuo lakka mahtaa maksaa??? Ja laadun suhteen, onko yhtä kestävää kuin esim. Opin lakat? Ihana sävy kyllä ei voi muuta sanoa!

    VastaaPoista
  4. Nämä O2M-lakat maksavat 13 e, tavislakat kympin. Juuri otin nuo lakat pois, pidin siis niitä pari päivää, ja hyvin kesti. En siis siksi joutunut ottamaan pois, että olisi tarvinnut. On vaan tapana pitää lakkoja vain pari päivää. (Tein siis tämä postauksen jo maanantaina heti kynnet lakattuani.) En kyllä tiedä vaikuttiko kestävyyteen päällyslakka, vai kestäiskö muutenkin. Mutta kaikinpuolin laadukkaalta nuo lakat minun mielestäni vaikuttavat :)

    Myös Fashioned in Finland -blogissa oltiin tyytyväisiä:

    http://fashionedinfinland.blogspot.com/2010/03/inglot-nailpolish-641-lilac.html

    VastaaPoista
  5. Ihan kamalaa pilkunviilaamista, mutta Mylly on Raisiossa, ei Turussa ;D

    Mä kävin ostamassa jo ekat tuotteet Myllyn liikkeestä ja tein niistä postauksen :) Ihania tuotteita, ei voi muuta sanoa! :)

    VastaaPoista
  6. Hahaha, pitää korjata se :D Olen vain jostain sitten lukenut tai päätellyt, että se on Turkua...

    Luinkin sun postauksen. Olispa ihanaa asua siellä Raision (!) liepeillä, ni pääsisi ihastelemaan sitä liikettä. Mutta syksyä odotellessa...

    VastaaPoista
  7. :D nou hätä! Mä itse asun Raisiossa ja se on ihan oma kaupunkinsa, siksi oikaisin tuon :D Mutta tottahan tuo on, että Turun kyljessä ollaan!

    Mulla jo sormet syyhyää päästä uudelleen Inglotiin! Se on kuin karkkikauppa mulle x)

    VastaaPoista
  8. Hyvä, että oikaisit :) Joo, kuvista päätellen, se on just sitä - karkkikauppa!! Tulispa se äkkiä pk-seudullekin...

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!