perjantai 7. toukokuuta 2010

Valmistautumista


Minulla on joku ihme into päällä esitellä jokaikinen kynsilakkakokeilu, vaikka niissä ei olisi mitään uutta kerrottavaa. Kynsissä siis taas Avonin Rose Amour, jota sutaisin kynsiini, koska se oli sopivan neutraalia edessä olevaan työtapaamiseen ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa. Siispä Villit & Hullut Lemon-kokeilut saivat odottaa uusintaa.

Kynsilakan lisäksi oli syytä miettiä meikkiä (perusruskea) ja vaatteita, mutta tajusinpa myös uhrata hetken hajuveden miettimiselle. Alunperin ajattelin turvautua johonkin mahdollisimman neutraaliin tuoksuun, mutta päädyin valitsemaan lemppareitteni välillä.


Ensimmäinen vaihtoehto oli Mexxin Black, joka on aivan ihana. Se ei ehkä ole omiaan kesätuoksuksi, koska on aika voimakas. Tosin epäilen, etten välitä tippaakaan siitä, voiko sitä käyttää kesällä vai ei. Käytän eniveis. En muuten osaa kuvailla tuoksuja. Tiedän vain, tykkäänkö vai enkö. Tämä nyt ilmeisesti kuitenkin kuuluu itämaisten kukkaistuoksujen joukkoon, ja seassa on muun muassa pionia. Tämä on aivan ihana tuoksu, ja rakastan tätä yli kaiken.


Toinen vaihtoehto olisi kuitenkin ikisuosikkini Miss Dior Chérie (EdP), joka kuuluu hedelmäisiin chypre-tuoksuihin. Tästä voi haistella muun muassa karamellipoppareita! Tuoksu on siis ihan übermakea, mutta ah, niin ihana. Yleensä tämä on ehdoton uosikkini, mutta haisteltuani ensin tuota Mexxiä, ja sitten tätä, niin Mexx veikin tällä kertaa voiton.

Nämä kyllä on niin erilaisia, ettei näitä oikein voi verrata. Mexx on hienostunut ja seksikäs ja Dior on iloinen, kupliva ja makea. Ehkä työtapaamiseen sopisi sitten hienostunut Mexx paremmin, vaikkei sitäkään voi rutkasti laittaa sen voimakkaan tuoksun vuoksi. Joka tapauksessa arvonnan voitti nyt tällä päätöksellä Mexx.

Ja FYI*, en pidä tuoksupostauksista. Niissä ei ole järkeä. Ainoastaan ihminen, joka on tuoksutellut samoja tuoksuja, joista puhutaan, voi millään lailla samaistua niihin. What are the chances, että kaikki te, jotka luette tätä, tiedätte, miltä juuri nämä kaksi hajuvettä tuoksuu? Niin, että kiitos ja anteeksi. Huomenna taas jotain muuta. Mutta, jos joku tietää, miltä nämä kaksi tuoksuu, niin kommentoipa ihmeessä :)

Niin, ja en minä kyllä usko, että tällä hajuvesivalinnalla oli mitään väliä siellä tapaamisessa, mutta tulipahan nyt pohdittua sitten tätäkin asiaa.

PS. Olen vieläkin ihan fiilareissa voittamastani palkinnosta! Matte Morphose on aivan mainio meikkivoide... Ah, I'm in looooooooooooove <3

* Onko joku, joka ei tiedä, mitä FYI tarkoittaa? En muuten kysyisi, mutta todistinpa hiljattain seuraavanlaisen keskustelun. (Kyseessä olivat noin 16-vuotiaat tytöt.)

- Mitä se ASAP oikeen tarkoittaa?
- Mitä?
- Niin, mitä se oikeen tarkoittaa? Aina kaikki sanoo niin, enkä mä vieläkään tiedä, mitä se tarkoittaa.
- No, se on niinku "as soon as possible".
- Aaaa.... No, mitä se sit tarkottaa?

Että sillä tavalla. Ei voi olettaa, että kaikki tietää kaiken, mutta oli kyllä vähän pokassa pitelemistä.

2 kommenttia:

  1. Mie en tiedä mitä tuo FYI tarkottaa, joten voisiko suomentaa? :D

    VastaaPoista
  2. For your information :) Eli tiedoksesi/tiedoksenne :D

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!