keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Lemonin vihreää

Olen nyt syvässä kriisissä. Mitään tuotteita ei ole loppunut enkä viitsisi esitellä kesken kokeilun mitään. Uusia tuotteita on jonkun verran tullut, mutta ei niistäkään vielä ole mitään sen kummempaa raportoitavaa. Pari uutta meikkivoidesuosikkia olen löytänyt, mutta aika ei riitä kunnollisille postauksille. Ehkä viikonloppuna jo helpottaisi, vaikka epäilenpä tuotakin asiaa... Yhtään ajastettua postausta ei ole, ja voin vain toivoa, että jutunjuurta riittäisi päivittäisiin postauksiin.

Joka tapauksessa voin nyt kuitenkin esitellä jälleen yhden, uuden kynsilakan.


En enää voi kävellä Seppälän ohi hakematta sieltä Villiä ja Hullua. Tällä kertaa mukaan tarttui kirkkaanvihreä Lemon, joka yllättäen menetti kaiken kirkkautensa kuvaan päästessään. Mikähän siinä on, että nämä kirkkaat värit pelkäävät kameraa? Tämäkin kaveri kun oikeasti on melkein neonvihreä.

Joka tapauksessa pääsin testaamaan tätä melkein heti, sillä Snowcrystal alkoi lohkeilla jo seuraavana päivänä sen laitosta.


Säädin tähän kuvaan vähän värejä koneella, ja nyt tuo lakka näyttää jo vähän enempi itseltään. Kolmen kerroksen jälkeenkään ei peittävyys ollut kovin tasokas, joten tämä vaatii alleen jonkin simppelin, peittävän lakan (vähän niin kuin neonkeltainen Neon Melon, joka ei ollut kovin peittävä sekään).


Olin todella väsynyt, kun näitä kynsiä lakkailin enkä ollut yhtään sillä tuulella, että olisin jaksanut katsella tällaisiä kynsiä.


Levitin kiukkuspäissäni kynsien päälle Avonin Silver-sävyistä Nail Frostingia, mutta oli kai alusta asti selvää, ettei se mitään auttaisi.



Kaiken lisäksi levitin sen vielä kostean Lemonin päälle, joten se oli tuhoon tuomittu yritys. Lakat tapasivat kynsilakanpoistoaineen pian tämän kuvan ottamisen jälkeen. Huoh. Eikä tee yhtään mieli lakkailla kynsiä!

Olipa tämäkin nyt tyystin ajantuhlausta, ja sitten vielä kirjoitan siitä tänne! No, jos tästä nyt jotain opittiin, niin se, että Lemonilla ei saa kovin peittävää lopputulosta. Siitä huolimatta se on aika pirtsakka lakka, ja tykkään siitä kovasti. Joten kun yhdistämme nämä kaksi asiaa, niin tajuamme, että peittävämmän aluslakan kanssa Lemon ja minä vielä ystävystymme.

Onko lukijoilla toiveita seuraavista postauksista? Tutoraleja en ala väsäilemään ennen kuin olen oppinut ottamaan kunnon kuvia enkä välttämättä silloinkaan, mutta jotain tuotevinkkejä yms. minulta kyllä saa kysyä :)

3 kommenttia:

  1. Kerta nyt kysyit niin kyllähän ainakin täällä ideoita on :D Voisit tehdä postauksen vaikkapa meikkivoiteista. Oon aina ollut tosi huono ostamaan meikkivoiteita itselleni, sillä en oikeasti tiedä niistä juuri mitään! :l Itsellä on tällä hetkellä hakusessa meikkivoide, joka sopii sekaihooni. Olisi kiva saada tietoa minkälaista/mitä etsiä ja hiukan hintahaitaria. Kiitos jo etukäteen, jos viitsit tämän toteuttaa :)

    VastaaPoista
  2. Heippa,

    Ja kiitos ideasta! Tuo kyllä sopii mainiosti, kun viime aikoina noita kivoja meikkivoiteita on tupsahtanut eteeni joka nurkassa. Laitan tämän tekoon :)

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!