tiistai 11. toukokuuta 2010

Tummaa mattaa ja hohtavaa helmiäistä


Revlonin Matte-luomivärit ovat lojuneet laatikossani jo iäisyyden, mutta ainoastaan silloin tällöin muistan ottaa ne esiin, vaikka syytä olisi huomioida ne useammin. Varsinkin tuo ruskea (009 Rich Sable) on jo viime aikoina päässytkin kovaan käyttöön, vihreä (006 Tempting Teal) vielä odottelee uutta vihreän meikin nousukauttani.


Aivan liian usein sohin päivämeikiksi jotain sellaista, joka ei tuo silmää esiin millään tavalla. Vaikka sutaisisin ulkonurkkaan jotain tummempaa kuin mitä muulle luomelle, ei se silti välttämättä tuo silmää esiin. Näissä Revlonin luomiväreissä on pigmenttiä paljon, ne ovat tummia sävyjä ja nimenomaan mattaisia sävyjä vailla tippaakaan helmiäistä.


Voisin vaikka vakuuttaa, että näillä saa jo sävyeroa aikaiseksi, jolloin se silmäkin nousee sieltä paremmin esiin. Liikkuva luomi kannattaa siis pohjustaa jollain vaalealla sävyllä, matalla tai helmiäisellä. Päivämeikkiin ehkä mieluummin mattaisella sävyllä.


Silmän sisänurkkaa voi sitten päivämeikissäkin piristää superhohtavalla Bottega Verden luomivärillä. Olen tätä jo joskus hehkuttanutkin, mutta hehkutanpa lisää. Tämä sävy Beige on nyt valloittanut tiensä liki jokaiseen silmämeikkiini. Silmän sisänurkan lisäksi laitan tätä iltameikkeihin kulmaluulle, jossa se hohtaa ihanasti. Ja minun ei varmaan tarvitse kertoa, kuinka upealta tämä näyttää kera rusketuksen...?


Aina kultaisella sävyllä ei tarvitse piristää vain ruskeita meikkejä. Ei tuo nyt nimittäin ihan mahdoton ole vihreänkään luomivärin kaverina.

Tuo Bottega Verden luomiväri on nyt muuten tarjouksessa ja maksaa vain kympin! (Myös sävy Blueberry on ihana...)

Minulla kun mukamas oli yksi postaus jemmassa, mutta fiksuna tyttönä ajastin eilisaamuksi kaksi postausta samalle hetkelle... Olenpas viisas. Toivottavasti kaikki tajusivat skrollata alemmas toisellekin postaukselle.

2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen tuo Bottega Verden luomiväri. :) Olis muuten kiva nähdä täällä joku sun tekemä silmämeikki! :)

    VastaaPoista
  2. Hahah, juuri väsäsin sellaisen valmiiksi, mutta yksi postaus saa luvan vielä tulla väliin, niin ehdin vielä muutella sitä tai poistaa sen, jos siltä tuntuu.. :D

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!