perjantai 30. huhtikuuta 2010

James Brown - you are my hero!


Huippumalli Kate Mossin hyvän ystävän, James Brownin, nimeä kantava hiustuotesarja rantautui Suomeen, ja Pretty.fi on paikka, josta näitä saa itselleen tilattua. Sain kokeiltavakseni näytekokoiset putelit shampoosta, hoitoaineesta sekä hiuslakasta. Tavaraa näissä kaikissa oli 75 ml, kun Prettyssä vajaan kympin maksavissa pulloissa tavaraa on 250 ml. Pari viikkoa näiden kanssa meni mukavasti, ja nyt voisinkin näistä jotain ajatuksia kertoa. Jätin muuten kaikki ylimääräiset hoitotuotteet pois (hiuksiin jätettävät hoitoainesuihkeet yms.), jotta näkisin kunnolla näiden vaikutuksia.



Richly Moisturising Shampoo for Dry Hair (Prettyn sivuilla täysikokoinen pullo on Rich Moisture...)
 Shampoon tarkoitus oli tietenkin kosteuttaa, mikä totta kai sai minussa aikaa pelkoreaktion. Mielessäni näin jo kauhukuvat kaiken volyyminsa menettäneestä liurutukasta. Mutta niin monta kertaa olen viime aikoina kokenut positiivisen yllätyksen kaikenlaisista hiustuotteista, että olisihan se pitänyt tietää, ettei nytkään ollut syytä huoleen. Shampoota piti pitää tukassa pari minuuttia, joten siirsin naamanpesun lavuaarilta suihkun alle, jossa shampoon vaikutusta odotellessani pesaisin siis naaman. Kaksi minuuttia ei ole paha aika, vaikka kylmässä kylppärissä värjötteleekin. Tämä ensinnäkin tuoksui ihan kampaamolta, en osaa sitä muuten selittää. Vaahtosi kivasti, ja huuhtelun jälkeen jätti tukan "karheaksi". Siitä tiesin heti, ettei tämä tee tukastani liurua ja olin todella happyhappyjoyjoy. Niin puhtaaksi tämä pesi tukkani, että uskalsin jopa jättää pesukerran aina silloin tällöin väliin, vaikka olenkin opettanut tukkani pahoille tavoille pestessäni niitä joka päivä. Joten shampoo oli ihana, ja voisin ehdottomasti ostaa tätä itsekin. Jos nyt joku huono asia pitäisi keksiä, niin myös normaalikokoisessa pullossa on tuo kierrettävä korkki, vaikka tykkään kylppärituotteissa enemmän napsautusmalleista.

Richly Moisturising Conditioner for Dry Hair (Prettyn sivuilla täysikokoinen pullo on Rich Moisture...)
Hoitoaine lupasi kosteuttaa kuivat osat hampputukastani, ja kuivat latvat imaisivatkin tämän tuotteet itseensä alta aikayksikön. Koostumus oli tosiaan siitä hassu (ja kevyen oloinen), että tuntui oikeasti imeytyvän tukkaan. Tämänhän oli sitten tarkoitus viipyä tukassa viitisen minuuttia, jonka ensin ajattelin olevan piece of nakki. Kun sitten aloin ottaa aikaa, niin voin kertoa, että viisi minuuttia on aika pitkä aika kylmässä kylppärissä kyhjötellä, vaikka tekisikin siinä välissä jotain muita pesutoimenpiteitä. Jos saunaremonttimme olisi jo valmis, olisin hiipinyt saunaan odottelemaan tämän vaikutusajan loppumista. Joka tapauksessa se odottelu oli sen arvoista, sillä latvat eivät tunnu läheskään niin kuivilta kuin ennen. En oikeasti uskonut, että niihin voisi toimia mikään, mutta näyttäisi ainakin siltä, että jotain kosteutusta hamppulatvat saivat. Tämä ei selvittänyt tukkaani, mitä en hoitoaineelta kaipaakaan. Haluan käyttää hoitoainesuihkeita, ja muita hiuksiin jätettäviä mömmöjä. Ei se minusta ole hoitoaineen tehtävä tehdä tukasta kammattavaa. Sehän vie puolet hauskuudesta. Joten siksikin plussapallo minulta.


Hairspray
Ja sitten tämä ihanuus, joka lupasi välttää tukan tönkköfiilistä, ja jolle mielessäni nauroin. Niinhän ne kaikki hiuslakat lupaavat, mutta moneenko olette törmänneet, joka tämän lupauksen olisi kyennyt pitämään? Niinpä. Mutta siis pitäkääpä tuolistanne kiinni, ja valmistautukaa, sillä juuri tällä hetkellä paljastan teille, että se on nyt löytynyt. Siis ihan käsittämätöntä. Tämäkin kampaamotuotteelta tuoksuva tuote levittyy hiuksiin todella hienojakoisesti eikä tukasta päällepäin näy millään tavalla, että siinä on lakkaa. Tulos on  todella luonnollinen, mutta silti aivan mielettömän pysyvä. Ja paras puoli tässä lakassa on se, että tällä pystyy luomaan tukkaan lisää volyymia alta kymmenen sekunnin. Ohjeissa käskettiin suihkuttamaan tätä sormenpäihin ja hieromaan juuriin, ja sekin toki toimi, mutta olin siihen liian kärsimätön. Suihkutin tätä siis suoraan tuonne päänahan tuntumaan, ja voi jumankauta, miten muhkea tukka tuli! Vaikka toki muillakin lakoilla tämä onnistuu jotenkin, niin en osaa selittää, että miksi, mutta tämän kanssa homma oikeasti toimi niin kuin pitää. Siis aivan ihana tuote, ja hinta vain 8,95 e / 250 ml täällä.

Nyt olisikin mielenkiintoista tietää, vakuuttivatko nämä tuotteet muutkin näytteitä saaneet bloggarit?

Ja ai niin: Klara vappenia vaan kaikille! Älkää tehkö mitään, mitä minä en tekisi :)

4 kommenttia:

  1. Pitääkin joskus ostaa ja kokeilla. Itsekkin tykkään käyttää enemmän shampoota ja hoitoainetta, jossa on napsautettava korkki, jonka vuoksi varmasti tuun harkitsemaan kahdesti (ellen kolmesti) ko. tuotteiden ostamista, mutta ehkäpä ostan silti :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä varmaan kannattaa kokeilla. JBL:n tuotteet on varmasti kauttaaltaan laadukkaita, joten ei siinä rahat mene hukkaan, vaikka olisikin kierrettävä korkki :) Ja näissä oli onneksi sellainen koostumus, että ei pudonnut shampoot kädestä lattialle, kun ruuvailin korkkia takaisin paikoilleen :)

    VastaaPoista
  3. Tuolla hiuslakalla voisin kyllä kokeilla taltuttaa tätä mun sähköpesää. :D

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!