torstai 15. huhtikuuta 2010

Hullut Päivät -satoa

En koskaan käy Stockmannin Hulluilla Päivillä, oikeasti siis koskaan. Ja taas kävin. Olin jo suunnitellut eilen meneväni Stockalle aikaa tappaakseni enkä muistanut tai edes tiennyt, että siellä oli galna dagarit menossa. Voi sitä ihmisien määrää. Onneksi kuitenkin menin sellaiseen kellonaikaan, että pahin ryysis odotti vielä työpaikallaan kynsiä purren, että "saanko mä nyt just sen tyynynpäällisen, joka on kaksi euroa alennuksessa???" Tämä siis kertoo jo paljon ennakkoasenteestani. No, joka tapauksessa taskujani oli jo jonkin aikaa polttanut viidenkympin lahjakortti Stockalle, ja minulla oli 40 minuuttia aikaa törsätä.



Kiersin miestenosastoa etsiessäni miehelle valkoista pipoa, mutta tyylikkäästi - vähän liiankin tyylikkäästi, if you ask me - pukeutuneet nuoret ja vähän vanhemmatkin miehet olivat vallanneet Stockmannin ja ahdistuin pian. Siispä syöksyin kosmetiikkaosastolle, josta löysin miehelle aika kivan tuoksuisen Versacen Pour Homme -tuoksun. 30 millin pullo maksoi 29 euroa. Oma ostos löytyi nopeasti, sillä kahden Lumenen valokynän pakkaus maksoi vain 15 euroa.



Olin aika tyytyväinen ostoksiini, vaikka Lumenet eivät olleetkaan mikään välttämättömyys. Järkeilin kuitenkin, että se oli niin hyvä diili, että siihen oli pakko tarttua. Eikö jo yksi Lumenen valokynä maksa normaalisti enemmän kuin 15 euroa?


Lumene-pakkauksessa oli vielä kätevät ohjeet kynän käytöstä nuorelle ja vanhalle iholle. Voiko sitä paremmin enää sanoa?

Ja rakkaat 35 lukijaa, ja kaikki muutkin, jotka eivät lukijoiksi tunnustaudu, arvonta on tulossa! Ja se koskee kaikkia Googlen kautta lukijaksi ilmoittautuneita eli heitä, jotka näkyvät tuolla sivupalkissa. Säädän vielä arvontapaketin kanssa, ja kerron illalla, mitä tulee tehdä, jos sen mielii itselleen voittaa ;) Stay tuned!

8 kommenttia:

  1. Jäädään odottelemaan sitä arvontaa :)

    VastaaPoista
  2. Iltayhdeksän maissa paljastan tämän mystisen arvonnan palkinnon ja osallistumistavan :)

    VastaaPoista
  3. Voi harmi ku en oo Bloggerissa, mutta oon lukenu jo n. 1kk-1½kk tätä sun blogia ja mahtava on! (: Tää on myö seka kerta kun kommentoin tänne, mutta osaisks kertoo mulle että miten saan mun mustat silmänaluset parhaiten "piiloon", ku oon koittanut sellasta sinisen värin neutralisoijaa, mutta se ei oo oikein auttaanu, joten auttaisko valokynä??



    T: Sonja

    VastaaPoista
  4. No, voi harmi. Ajattelin siksi, että rajaan osallistujat Blogger-ihmisiin, kun ajoitin arvonnankin sen lukijamäärän mukaan, joka heitä täällä on lukemassa... :/ Voisithan kai liittyä (rekisteröityä) Google-lukijoihin, vaikkei sulla blogia olisikaan? Kai... En oo mikään haka näissä jutuissa ja google, blogger, blogilista ynnä muut menee mulla iloisesti sekaisin.

    Valokynää ei kannata käyttää mustien silmienalusten peittämiseen, kun se tuo vaan sitä valoa eikä oikeastaan peitä juurikaan. Ainoa valoväri, jonka voi jo sanoa peittävän jotain - jota siis itse olen testannut - löytyy Joe Blascolta. Siinä on hurjasti pigmenttejä, ja pieni määrä riittää, mutta varmaan tässäkin kohdin Blascon Blue Neutralizer tai muu peiteväri olisi parempi.

    Toki itsekin joskus laitan pelkkää valokynää, mutta pahimpina päivinä, kun silmät ovat kuin nyrkillä lyödyt, niin siitä ei hirveästi ole hyötyä.

    Yleensä kyllä tuollainen sinisen neutraloija toimii tummiin silmänalusiin. Ja muutenkin kannattaa käyttää peiteainetta, ja lisätä sitä valokynää vain tuon kuvan mukaisesti silmän ulkonurkan alle. (Itse tosin laitan myös sisänurkkaan.)

    Onkohan käyttämäsi sinisen neutraloija Lumenen uutuus? Lumenehan lanseerasi hiljattain uuden sinisen neutraloijan, jota tosin itse en ole kokeillut, mutta se voisi toimia.

    VastaaPoista
  5. Stockmannin hullut päivät ovat tosiaan hullut! Itse en ainakaa tykkää shoppailla, jos ihmisiä pyörii joka puolella :( Kivoja ostoksia olet tehnyt :)

    VastaaPoista
  6. Joo, se ihmiskaaos on kyllä jotain ihan hirveää. Plus ne jonot! Onneksi nuo löydöt tein melko vähällä vaivalla, tosin sen kauhean miesten osasto -kierroksen jälkeen :/

    VastaaPoista
  7. Kerrothan sitten oliko tuo Lumenen valokynä toimiva tapaus. :)

    ja kiva juttu tuo arvonta! ;)

    VastaaPoista
  8. Totta kai. Joskus olen tuota käyttänytkin, mutta en kyllä vuosiin. Muistelisin ainakin, että oli pätevä tuote, mutta muistin virkistykseksi hyvä tarkistaa asia :)

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!