perjantai 4. joulukuuta 2009

Hohtoa iholle

Pikkujoulukausi on parhaillaan menossa, ja tuntuu että itsellänikin niitä ja muita kissanristiäisiä on joka viikonlopulle. Aika moni panostaa joulukuun juhlintaan uudella, upealla mekolla tai paljastavalla topilla. Ja iho kun pilkottaa diskovalon loisteessa, niin olisihan sen hyvä näyttää upealta.

Itselläni on muutamia tällaisia iholle hohdetta tuovia tuotteita. Yksi todella pätevä tuote on ihan "halpiskamaa" eli H&M:n Shimmer Powder. Tämä shiftaa kultaan aika tavalla ja tuo iholle todella upeaa kiiltoa. Maltti on tietenkin valttia. Näiden jauhemaisten shimmereitten kanssa saa olla todella varovainen, ettei naama, dekoltee ja kylppärin lattia ole täysin kiiltohippusia täynnä. Mutta palatakseni tähän nimenomaiseen tuotteeseen, niin tämän kanssa on mennyt kivasti. En ole tällä onnistunut aiheuttamaan sen suurempaa vahinkoa. Poskipunasiveltimellä tätä on kiva levitellä olkapäille, dekolteelle, ja poskipäille (vähän!). Luomivärisiveltimellä laitan tätä joskus myös kulmaluulle. Ja todella riittoisaahan tämä on. Tuskin saan ikinä kulumaan loppuun.


Lumenen hohdepuuteri on loikoillut laatikossani jo vuositolkulla, kunnes hiljattain kaivoin sen esiin. Tätä ei kyllä varmaan enää myydä, joten turhaan tässä hehkuttelen hirveästi.

Tämän mukana tuli pieni vippa, mutta jos on yhtä fiksu kuin minä, ei tee tällä mitään. Jos meinaan on sen muovin ottanut reikien päältä pois, niin vippahan on ihan pölyävässä shimmeripuuterissa eikä sillä oikein voi tehdä mitään sotkematta paikkoja. Ja turha se on muutenkin, sillä siihen tarttuu shimmeriä niin paljon. Poskipunasivellin on tätä tarkoitusta varten parempi, sillä siitä on helpompi tupsutella ylimääräiset hippuset pois.


Sitten vielä yksi todella kätevä tuote. MSCHICin shimmerimousse ei valu, sotke, pölyä...


Tätä moussea on vähän liiankin helppoa levitellä sormin eivätkä sormetkaan ole sen jälkeen sotkuiset. Tämä on vaan niin huippu! Näyttää vaaleanpunaiselta, mutta aika kevyt, vaalea shimmer-jälki tällä tulee. Ja tätä voi niin ikään levitellä dekolteelle, olkapäille, poskipäille, kulmaluulle ja amorinkaaren lisäisin vielä tuohon listaan. Tämä ei valahda ympäri kasvoja, niin kuin jauhemaiset voivat tehdä (niin että shimmeriä löytyy poskista vielä viikonkin päästä). Ja tämä MSCHICin ihanuus ei tuosta purkistakaan valahda mihinkään, niin jämäkkää tavaraa. Huippua!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!