sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joulun Oriflame-sadon korjausta

Sain joululahjaksi kameran, mutta muistikortin puuttuessa, joudun vielä toistaiseksi käyttämään vanhaa kameraani. Lahjapaketeista paljastui myös iso kasa Oriflamen tuotteita, joista ajattelin heti kärkeen esitellä yhden.


Eli tällainen hauska meikkipaletti paketista muiden muassa paljastui.


Ylärivissä on 2 voidemaista luomiväriä (kultainen ja hopea), joita itse käyttäisin highlighterin asemasta esim. kulmaluulla. Loput 8 ovat puuterimaisia värejä. Alarivissä komeilevat 6 huulikiiltoa, puuteri ja poskipuna.


Tässä kuvassa värit näkyvät pikkuisen paremmin.

En yleensä hirveästi innostu tällaisista paleteista. Siveltimet ovat pieniä, luomivärit ovat pieniä, luomareissa ei ole pigmenttejä etc. Tämä paletti ei hirveästi muuttanut yleistä mielipidettäni, mutta en nyt tätä täysin tuomitsekaan. Nuo puuterimaiset luomivärit eivät ole tulvillaan pigmenttejä, mutta joissain niissä on sitä kuitenkin tarpeeksi. Sanoisin, että ne ovat ikäänkuin keskitasoa. Tarkoittaen sitä, että en avaisi tätä palettia aamulla, kun meikkaan, sillä minulta löytyy parempiakin luomivärejä laatikostani. Voisin kuitenkin ottaa tämän matkalle mukaan ja pärjäisin mainiosti.



Puuterista tykkäsin. Se tekee nenänpäästä oikein samettisen näköisen ja vie kiillon mennessään. Poskipuna on söpön vaaleanpunainen, mutta tuolla pikkusiveltimellä on turha toivoa viisasta jälkeä.



Huulikiillot tässä eivät ole kovin kummoisia - kiillon kannalta. Niiden koostumus on enemmän huulirasvan tasoa kuin kiillon. Ainoastaan tuo vaalein, oikean yläkulman kiilto, toi huulille oikeasti kiiltoa. Muut toivat vain aavistuksen väriä. Ja siveltimet ovat tosiaan aivan onnettomia.



Mutta näin kompaktiin pakettiin nämä kaikki mahtuvat. Näyttää kuvassa aika isolta, mutta todellisuudessa paketti ei ole juuri kännykkää isompi. (No, puolitoista kertaa Samsungini kokoinen.)

Noin kärjistäen nämä meikkipaletit ovat yleensa laadultaan/pigmenteiltään/siveltimiltään 12-vuotiaille tarkoitettuja. En tietenkään tarkoita, etteivät 12-vuotiaat ansaitse laatua, vaan sitä, että he pärjäävät vallan mainiosti vain aavistuksen väriä tuovilla luomiväreillä. Me vanhemmat kaipaamme jotain enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!