Tämä on ensimmäinen kerta, kun kokeilen Orlyn lakkaa, ja täytyy kyllä sanoa, että vaudevau. Purple Velvet -sävyinen mattalakka oli kyllä aikamoinen yllätys. Tämä lakka on yksi Orlyn Matte Couture -sarjan uusista, kuumimman trendin mukaisista mattalakoista. Tämä siis on jo valmiiksi kuin yhdistäisi lilan lakan ja Make Up Storen mattalakan.
Ensimmäinen todella iso plussa tuli siitä, että tämä oikeasti kuivui alta 10 sekunnin. Olin vasta aloittelemassa toisen käden peukalon lakkausta, kun toisen käden kynnet olivat jo kuivuneet. Mikään lakka ei ole aiemmin kuivunut näin nopeasti.
Toinen plussa tuli siitä, että lakka toimi juuri niin kuin lupasi. Pullossa kehotettiin laittamaan 2 kerrosta, ja 2 kerrosta todellakin riitti hyvään ja ennen kaikkea peittävään lopputulokseen.
Ja kolmas plussa kivasta muovikorkista, joka pysyy hyvin kädessä.
Näissä mattalakoissa kannattaa muuten muistaa, ettei laita mitään päällyslakkoja päälle. Silloinhan se mattaefekti nimittäin katoaa.
Apua, että haluaisin tuon Orlyn mustankin mattalakan...
Luovuin liloista kynsistäni joulun kunniaksi. Aiemminhan oli puhetta, että olisin käyttänyt Lumenen lakkaa 71, mutta menin sekaisin kaikissa punaisissa lakoissani ja sutaisinkin kynsiin numeroa 53 Levoton Sydän. Ja kyllä tämäkin lakka joulumieltä toi, joten en voi valittaa.
Vasempaan nimettömääni sain yhtäkkiä päähäni lisätä Make Up Storen söötin, vaaleanpunaisen koristestrassin...
En vain tajunnut, että strasseja olisi löytynyt pienempiäkin. Otin vain ensimmäisen, joka käteeni osui, ja ehkä se oli aavistuksen liian iso, en tiedä.
Tämän laittaminen oli maailman yksinkertaisinta. Upotin sen kynteeni, ennen kuin punainen lakka ehti kuivua. Sen jälkeen laitoin aikamoisen monta kerrosta läpinäkyvää päällyslakkaa. Ja hyvin on pysynyt.
Ai niin, rakkaalta mieheltäni sain joululahjaksi upouuden, hienon kameran, jolla toivottasti saan parempia kuvia otettua tulveaisuudessa... Fingers crossed!! :) Pukki toi myös ihania kosmetiikkatuotteita, joista kerron myöhemmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!