keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

I'm baaaack!!

Sainkin läppärini takaisin nopeammin kuin osasin odottaa. Woohoo!! Upsin poika toi sen eilen kotiin ja täytyy kyllä onnitella HP:tä hyvästä palvelusta. Vaikka koneessa oli vain vuoden takuu, meni tämä vielä kahden vuoden takuuseen, joka kuluttajasuojalaissa määrätään. Kone haettiin kotoa ja palautettiin alle viikossa entistä ehompana. I'm so happy!! Luvassa siis jälleen kosmetiikkapainotteisempia postauksia, mutta jos teitä ei haittaa, voisin välillä vilautella myös muunlaista materiaalia (tyyliin tämä tai tämä postaus), kun nyt niiden makuun pääsin.

Aloitetaanpa siis lakkauksista, jotka väsäsin kynsiini läppärin sanottua kaputt, ja jotka viipyivät kynsissäni pidempään kuin yhdetkään lakkaukset tämän blogin pitämisen aikana. Siis oikeasti, pidin niitä yli viikon, vaikkakin toki lisäsin lakkaa välillä. En siksi, että ne olisivat kuluneet, vaan siksi, että halusin lisää bling blingiä. Täytyy myöntää, että ihastuin näihin lakkauksiin ikihyviksi, ja olin tulossa tänne hehkuttamaan niitä oikein urakalla. Nyt kuitenkin, kun katsoin kuvia koneelta, ne eivät enää näyttäneetkään niin hyviltä. Joten nielaisen nyt pari ylisanaa, etten vaikuta ihan jurpolta.

Mutta aloitetaanpa alusta.


Paloin halusta kokeilla Wild and Crazyn (uu, tuo Seppälän lahja suomalaisille) vaaleanpunaista Sylva-lakkaa, joka on aivan supersöötin värinen ja, josta tuli kertaheitolla yksi feivöriteistä. Nyt täytyy tunnustaa, että en muista, laitoinko kerroksia yhden vai kaksi, mutta itseni tuntien veikkaisin, että kaksi.


Vaikka väri oli söpö yksinäänkin, hinguin myös päästä kokeilemaan Wild and Crazyn hopeista glitterlakkaa Silver Bell, jota laitoin kynsilleni yhden kerroksen. Tämähän ei nyt näyttänyt vielä oikein juuri miltään.


Pientä extrablingiä sain, kun lisäsin glitteriä vielä yhden kerroksen kynsien kärkiin (tyyliin tämä). Tuossa keskisormessa on nyt joku kupru, mutta ignooratkaapa se.


Viihdyin näin viitisen päivää eikä lakka kulunut yhtään mihinkään. Olin aivan ihmeissäni. Kun sitten menin tyttöporukalla katsomaan uutta Sinkkis-leffaa, päätin kuitenkin lisätä vielä vähän blingiä.



Sudin siis kynsiin yhden kerroksen glitteriä koko kynnelle ja vielä yhden kerroksen kynsien kärkiin. Ja johan taas kelpasi kulkea muutama päivä näissä kynsissä. Mutta kuviin ei välity se, miten tuo hopeaglitter kimalsi kuin peili auringonpaisteessa. Nuo glitterhiutulat olivat oikeasti aivan uskomattomat, ja tykästyin niihin jopa enempi kuin violettiin vastineeseensa. Livenä nämä lakkaukset näyttivät ainakin omiin silmiini aivan ihanan prinsessamaisilta, mutta nyt alan epäillä, että ihanuus oli vain omissa silmissäni, sillä suoraan sanottuna kuvissa nuo lakkaukset näyttävät aika järkyiltä. Mutta - ja tämä on ISO mutta - kuvista ei siis tosiaankaan välity se ihana kimallus, joka noista kynsistä oikeasti lähti. Poistaminen oli taas yhtä tuskaa, mutta ei välitetä siitäkään.


Sinkkikseen laitoin sinistä silmämeikkiä, vaikka alunperin oli tarkoitus laittaa vaaleanpunaista kynsien mukaan. Älkää kysykö, mitä luomivärejä tuossa on. Cocktail on aikamoinen. Ainakin siinä on yhtä Oriflamen palettia, jota minun pitää tulla vielä myöhemmin erikseen hehkuttamaan. Se on ollut minulla jo iäisyyden, mutta tajusin vasta nyt sen ihanuuden.

2 kommenttia:

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!