keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Turhautumista

En ole aiemmin tajunnutkaan, kuinka iso osa elämääni blogista on tullut. Nyt kun olen ollut ns. pakkotauolla, huomaan ajattelevani jatkuvasti uusia postausideoita, ottavani kuvia esim. kynsistäni ja panikoimassa sitä, olenko muistanut ajastaa postauksen (kunnes olen muistanut, etten voi postailla mitään järkevää ilman kuvitusmahdollisuutta).

Mieheni hommasi minulle väliaikaiseen käyttöön pöytäkoneen. Ja tämä onkin oikein pätevä kapistus. Muistikortin lukijaa tässä ei kuitenkaan ole, joten en voi edelleenkään siirtää kuvia kamerasta koneelle. Etsimme kissojen ja koirien kanssa saman homman hoitavaa piuhaa, mutta emme löytäneet. En edes tiedä, tuliko sellaista kameran mukana laisinkaan.

Tänään läppäri menee huoltoon, mutta se, kauanko se siellä viipyy, ei ole tiedossa. Tulen kyllä hulluksi, jos en pääse kertomaan elämpää suurempia faktojani tänne, mutta ilman kuvitusta homma voi käydä tylsäksi. Toisaalta nautin ajatuksesta, että blogitauolta palattuani minulla on monen monta kuvia vaille valmista postausta valmiina, ja pystyn niitä julkaisemaan, miten lystään. Mutta se jää kyllä nähtäväksi. Itseni tuntien joudun läppärin parannuttua kamalalla kiireellä rääpystämään jonkun "oumaigaadtäähuulikiiltoonIHQ"-postauksen, josta te tietenkin nautitte suunnattomasti.

Mutta yhdestä asiasta olen supertäpinöissäni. Olen tänään menossa tyttökamujen kanssa tsekkaamaan Sinkkuelämää 2 -leffan, josta voin teillekin pari sanaa tulla sanomaan. Vaikka leffa on kritikoiden parissa haukuttu, uskon sen täyttävän omat vaatimukseni. Onko teistä kukaan käynyt katsomassa kyseistä leffaa? Mitä piditte? Ei juonipaljastuksia! :)

60 lukijaa lähestyy rajapyykkiään... Hmm.. Pitäisiköhän keskittää energiat arvonnan järkkäämiseen?

Ai niin, muistakaahan kysellä rohkeasti niitä Avonin tunnuksia, niin pääsette itsenäisesti tilailemaan. Pyyntöjä onkin tullut jo kivasti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!