keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Konadilla opettelua

No, piti sitä Konad-tilausta päästä heti hyödyntämään... Tietenkin. Olen jo kauan ihaillut esimerkiksi Charming Nailsin Konad-lakkauksia, ja halusin itsekin kokeilla. En tiennyt tuotteita tilatessani yhtikäs mitään Konadien teosta, mutta tekemällä oppii, niin kuin sanotaan. Jotkut oppivat hitaammin, jotkut nopeammin.

Tässä on ensimmäinen kynsi, johon seeprakuviota kokeilin. Ei kovin hyvin alkanut tämä homma, ja melkein luovutinkin kesken. Kynnet pohjustin muuten Wet n Wildin Rock Solid -kynsilakan sävyllä Beautiful in Bronze.

Noh, päätin kuitenkin jatkaa kokeilua ja tuohon nimettömään olin jo aika tyytyväinen. Keskisormen kuviointi taisi mennä aika vinksinvonksin.


Tsemppasin sitten loputkin kynnet vasemmasta kädestäni. Etusormen kuvioinnistahan puuttuu pala, joten siitä ei oikein voi sanoa mitään. Mutta pikkurillin seepraointiin olin jo tosi tyytyväinen. Nuo taitaa mennäkin parhausjärjestyksessä pikkurillistä etusormeen päin. Niin, ja siihen peukkuun, joka oli ala-arvoinen suoritus.

Oikean käden kynnethän on näin oikeakätiselle aina haasteellista lakata, ja niin oli tälläkin kerralla. Jotta kukaan ei luulisi, että annan jonkun naapurin viisivuotiaan taiteilla kynsikuviointini puolestani, jätän postaamatta kuvat oikean käden lakkauksista.


Tässä vielä lähikuvaa Konad-laatasta, jonka tilasin Cesars Shopista. Laatan numero oli siis m57, ja sen mainostettiin olevan suosituin laatta. Epäilen juurikin tuon kivan seeprakuvion olevan eräs syy siihen. Myös nuo "pitsikuviot" vasemmassa yläkulmassa näyttävät kivoilta.

Ja tarkkaan kun katsoo, pilkahtaa laatassa myös pinkki kamerani!!

Ai niin, kyllä se MSCHICin pakettikin sieltä sitten tuli, kun vähän potki. Eli paketti saapui eilen, ja kerron sen sisällön hetimmiten :)

2 kommenttia:

  1. Mä innostuin kanssa tästä konad touhusta. Tilaan varmaan itsellekkin näitä! Onneks satuin tuleen blogillesi. Täältä löytyy näppärää tietoa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mutta varo vaan, kohta Konad vie kaiken aikasi :) Aika koukuttavaa sen kanssa puuhastelu tuntuu olevan.. Nytkin tekisi mieli mennä laittamaan kynnet uusiksi ;)

    -Gloss-

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!