Ne lohkeilevat helposti ja tummia kynsilakkoja käyttäessäni unohdan yleensä laittaa aluslakkaa, ja tuloksena ovat kellertävät kynnet. Ja lisäksi varmaan asetonipitoiset kynsilakan poistoaineet rasittavat kynsiä entisestään. Ja varsinkin tuo vasemman käden etusormen kynsi näyttää kolhuja kokeneelta. Laatikoitani tutkiessani löysinkin oivan apuvälineen ongelmiini. Mavalan Barrier Base Coat lupaa hoitaa kynteni ehompaan kuntoon. (Kuvissa kynteni muuten näyttävät huomattavasti vaaleammilta kuin mitä todellisuudessa ovat.)
Tuote lupaa suojata hauraita ja kuivia kynsiä liuskoittumiselta ja halkeilulta sekä kosteuden haihtumiselta. Luonnollisesti huonon, keltaisen kynnen kasvaessa pois, tilalle kasvaa uusi, hienosti hoidettu, kirkkaampi kynsi.
Lakka toimii siis ihan perusaluslakan tavoin muodostaessaan suojaavan kalvon kynnen ja värilakan väliin.
Kuvissa lakkaa pari kerrosta, vaikka yksikin olisi riittäny. Innostuin vaan niin kovasti uuden tuotteen käyttöönotosta, etten malttanut jättää yhteen kerrokseen.
Sittenhän piti aluslakan päälle tehdä taas Konad-kokeiluja.
Värilakkana Goshin Wild Lilac,jota viimeksi käytin nysäkynsisenä. Nyt pitemmillä kynsillä se näyttää huomattavasti paremmalta. Konad-kuvioille se ehkä on kuitenkin liian tumma pohja, vaikkei ehkä tuossa kuvassa siltä näytä. Livenä lakka näyttää jotenkin tummemmalta. Miehelle kun näytin kynsiäni, niin hänkin kommentoi, että vaaleampi lakka olisi kiva. Keskustelu meni näin:
- Tossa on se huono puoli, ettei noita kuvioita oikein erota, kun toi lakka on niin tumma. Sun pitäisi kokeilla vaaleampaa lakkaa.
- Mä tiedän. Luulin, että tää lakka olisi vaaleampi.
- Kokeilisit vaikka valkoista lakkaa.
- Ei mulla ole peittävää, valkoista lakkaa.
- Tilaa sellanen.
- Mitä? Sähän vihaat mun meikkejä etkä halua, että mä tilaan ikinä mitään.
----------- syvä hiljaisuus---------------
Ja sitten ymmärrys levisi tajuntaani. Mies yritti pehmittää sitä, että tilasi itselleen iPhonen, ja ajatteli että jos minäkin saan tilata jotain, niin en mäkätä niin paljon :) Turha toivo....
Eli siis... takaisin asiaan. Kynsissä kukkakuvioita laatasta m57. Nimettömään yritin tehdä kauniin pitsireunuksen, mutta ei ihan osunut kohdilleen.
Oikean käden peukkuun väkersin pitsejä sitten oikein urakalla. Lähinnä siksi, että tässäkin tapauksessa tuo kärkeä lähinnä oleva meni ihan piloille. Minimoidakseni vahingot tein sitten toisenkin pitsiviivan menoon mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!