maanantai 19. maaliskuuta 2012

Pinkit punat vertailussa

Minulla on muutama pinkki puna. Osan olen saanut blogin kautta, osa löytyy jemmoista muista syistä. Kaikkiin olen hetkellisesti ihastunut, mutta aika usein ne jäävät taka-alalle. Joskus innostun kauppareissulle laittamaan vähän punaa huuliin, kun en jaksa silmämeikin kanssa taiteilla. Nyt kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja vähän vertailla punia ja löytää sitä kautta omat suosikkini eri tilanteisiin.

Olen kirjoittanut näistä ennenkin, mutta testasin punat nyt ensin ja vasta sitten tsekkasin, mitä mieltä olen näistä aiemmin ollut. Näin ajattelin saavani ihan uuden näkökulman puniin tai vastaavasti selkeän näkökulman, jos edelleen olisin samaa mieltä.

Tällä kertaa testasin punat vain siveltimellä levitettynä, koska sehän on se ainoa, oikea tapa. Kirkkaanpinkki puna on ehkä myös turvallisinta levittää sillä tapaa.

En testannut punia kaikkia kerralla, vaan hiljalleen. Esittelen punat ja ajatukset punista testausjärjestyksessä. Periaatteessa tämä koko ajatus oli aika pystyynkuollut, koska pinkki ei kovin hyvin toistu kuvissa omanlaisenaan, niinpä joudutte kuvittelemaan nämä kuvat sävyiltään tuhat kertaa kirkkaampina.

NYX Black Label: Hot Pink
"A creamy, dreamy lipstick with a velvety smooth finish and hyper-glamorous shades for every look and every inclination. NYX's Black Label Lipstick has rich emollient properties that ensures the color glides on and hydrates your pout at the same time. " Lupaus NYXin omilla sivuilla.




Tuntuu tosi pehmeältä ja kosteuttavalta, niin kuin lupaakin. Ensimmäinen ainesosa INC-luettelossa onkin mehiläisvaha. Väri vain liukui huulille. Vaikka sävy näyttää puikossa aika kasarilta, huulilla tämä on (siveltimellä levitettynä) todella upean näköinen, ei lainkaan ABBAn aikakautta, vaan kiva, moderni pinkki. Vaikka vierastan suuresti kirkkaita värejä huulillani, tämä sävy näyttää kaikessa kirkkaudessaankin siltä, että se sopii kasvoilleni. Koska koostumuskin vaikuttaa hyvältä, en löydä tästä mitään miinuksia. Pysyvyys tuntuu hyvältä, vaikka puna ei olekaan kuiva. Pussasin kämmenselkääni, mutta väriä on edelleen huulilla kiitettävästi. Vau. Join lasista, mutta lasiin ei tarttunut mitään. Minulla oli etukäteen ajatus siitä, mikä punista nousisi suosikiksi, mutta NYX nousi yllättäen vahvaksi lemppariksi. Tässä on puna, jota en vierasta lainkaan.

Vanha postaus täällä ja aika samoilla linjoilla näköjään mentiin silloinkin. Hot Pink oli siis blogin kautta saatu Prettyltä ja näköjään löytyy valikoimista edelleen täältä*.

RIMMEL Colour Show Off: Shocking Pink
"Tämän huulipunan sisältämät Colour Fix -pigmentit takaavat runsaan, täyteläisen värin, joka pysyy huulilla pitkään. Huulet tuntuvat ultra-pehmeiltä ja lopputuloksena on samettisen mattamainen väri. " Lupaus Rimmelin kotisivuilla




Tämän muistelin olevan kuivempaa koostumukseltaan ja muistikuvani piti paikkansa. Ihan kivasti liukui huulille, sillä on tosi kevyen tuntuinen puna, mutta kuivahti sitten jonkun verran. Ei missään nimessä rutikuivaksi, mutta sellaiseksi ei-kosteuttavan tuntuiseksi mattapunaksi. Antoi sen vaikutelman, että sitä kautta myös pysyy huulilla pidempään. Jotenkin juuri edellisenä päivänä tuohon Nyxin sävyyn ihastuneena tämä shokkipinkki tuntui yllättäen kovin tätimäisen sävyiseltä. Siis itselleni. Pystyin helposti kuvittelemaan tämän brunetille, mutta sitten myös välähti päässä sellainen viivahuulinen, käkkäräpermanenttinen täti-ihminen, joka huiskii ihmisiä sateenvarjolla ohi mennessään. Hahaa, ei kun ihan tosissaan tämä oli vaan itselleni ehkä vääränsävyinen, jota ehkä en olisi tajunnut, jos en olisi juuri testannut toista, paremman sävyistä.

Vanha postaus löytyy täältä, silloin olin enemmän innoissani tästä. Tämän löysin Sokoksen sivuilta täältä*, mutta Rimmelin tuotteitahan löytyy ihan marketeistakin.


WET N WILD Silk Finish Lipstick: Nouveau Pink
"Enriched with conditioning ingredients of Vitamins A & E and Aloe Vera for moist-looking lips." Wettiksen sivuilta


Olin etukäteen ajatellut tästä nousevan suosikkini ja aika tiukka taisto tulikin tämän ja Nyxin välillä. Myös tämä Wettis oli superkosteuttavan tuntuinen ja sopivan maltilllisen sävyinen, vaikka väriä tästäkin tuli rutkasti. Ehkä himpan verran enemmän ihastuin Nyxin sävyyn, mutta toisaalta tämä Wettis tuntui vieläkin kosteuttavammalta, kuin kiiltopunalta. Myös hinta on tässä kohdillaan, joten jos en omistaisi yhtään pinkkiä punaa, kääntyisin jo pelkän hinta-laatu-suhteen vuoksi tämän punan puoleen. Ehkä sen huomasi, kun kämmenselkää taas pussasin, että tästä ei väriä lähde niin paljon kuin noista muista, että pikkuisen läpikuultavampi koostumus saattaisi olla kyseessä, mikä ei itseäni kyllä haittaa ollenkaan.

Vanha postaus täällä ja sieltä selvisi, että tämä oli myös väriltään pitkäkestoinen. En ole tätä pitkään aikaan käyttänytkään koko päivää. Tämä puna oli saatu blogin kautta ja sitä saapi esimerkiksi Prettystä*.

WE CARE ICON Magnetic Lips Moisture Wear: Perfect Fuchsia
"Huulipunassa on runsaspigmenttinen koostumus, joka liukuu helposti huulille. Antaa upean kiillon sekä ylellisen silkkisen tunteen. Huulilla koostumus on ultra ohut, mutta peittävä. Sisältää hoitavia luonnonraaka-aineita, kuten herkkien huulten ihoa pehmittävää jojobaöljyä ja suojaavaa E-vitamiinia. Ei sisällä hajusteita, parabeeneja tai lanoliinia. Sopii myös herkälle iholle." Lupaus Sokoksen sivuilla*



We Care Iconin Perfect Fuchsia ei aluksi mielestäni vastannut tuota lupaustaan melkein lainkaan. Sen levittäminen huulille siveltimellä (!) ei ollut kovin helppoa eikä se kiiltänyt huulilla, saati sitten tuonut sille silkkistä tunnetta. Tulos oli aika kuiva ja matta. Mietinkin, että onkohan se jotenkin kuivunut? Piti heti mennä lukemaan vanha postaus, joka löytyy täältä. Sieltähän se sitten selvisikin, että on tuo puna aikoinaan vastannut lupauksiaan. Eli päättelin, että se jotenkin kummassa on korkkinsa sisällä päässyt sitten kai kuivahtamaan. Pyörittelin sitä sitten paperiin ja alkoihan tuo pelittämään paremmin. Levittyi helposti, mutta ei nyt edelleenkään kiiltänyt huulilla. Ehkä hohti vähän metallinomaisesti. Siveltimellä levitettynä väri oli ok, mutta oli pakko kokeilla suoraan puikostakin ja silloin oli way too much. Liian pinkki, liian räikeä ja teki hampaat keltaisemman sävyisiksi. Eli sivellin on ehdoton. Ei sävyltään kuitenkaan voittanut Nyxiä tai Wettistä.

Koska We Care Icon on Sokoksen sarja, sitä saa luonnollisesti Sokokselta*.



Nyx ja Wettis ihastuttivat sekä sävyillään (enempi Nyx) että koostumuksillaan (enempi Wettis). Nyx on vähän kylmemmän sävyinen kuin Wettis. Rimmel ja We Care Icon vaikuttivat pysyvemmiltä, mutta sävyt eivät noihin kahteen muuhun verrattuna olleet sitten juuri minua. We Care Icon oli kyllä sävyltään enempi Nyxiä ja Wettistä kuin Rimmel. Swatchasin kaikki vierekkäin kädelle ja Rimmel on selkeästi punaisempi kuin muut.

Täytyy muistaa, että se mikä toimii täällä, ei välttis toimi siellä, erilaisia kun ollaan. En muuten sitten pitänyt noita kovin pitkään huulilla, kun en ollut menossa mihinkään enkä halunnut kotona olla ihan tällingissä. Ei meinaan kovin käytännöllistä, kun vauvelia hoitaa, olen huomannut. Eli siis en noiden kestosta osaa nyt mitään varmaa sanoa, mutta minusta on aika selvää, että Rimmel ja We Care Icon ovat noista pysyvimmät tapaukset, mattaisempia kun ovat.

Huulet on rajattu ei-niin-kovin-pinkeillä rajauskynillä, kun en ajoissa löytänyt pinkkiä, vaikka olihan minulla sellainenkin. Olen nyt kuitenkin tosissaan raivannut vähän jemmoja selkeämpään kuntoon, niin josko kohta jo pysyisi ajan tasalla kaikesta, mitä omistaa... Tai sitten ei.

Nyx ja Wet n Wild ovat siis blogin kautta saatuja.

5 kommenttia:

  1. Pinkki on ihana,raikas väri.
    Ehkä kärsinyt Tuksahtavuutensa takia...
    Ja pinkin yhdistäminen meikkiin on joskus hankalaa.Siinä missä nudet ja kirkkaat punat mätsäävät kaikeen, ei pinkki ihan istu joka sävyjen meikkiin.
    Ja väriä alkaa turhan moni arastella 30 täytettyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Tuksu pilas paljon :( Se on kyllä totta, että pinkki ei aina sovi meikkiin, senkin takia tosiaan hankala sävy... Pitäis opetella kunnolla käyttämään..

      Poista
  2. Mullekin sivellin on kyllä ihan must tollasten voimakkaampien sävyjen kanssa, pelottaa että jos puikosta vetää niin peilistä tuijottaa Batmanin Jokeri :( Tämä on kyllä johtanut siihen että yleensä korjaan huulimeikkiä vaan peittelemällä pois kuluneita kohtia huulikiillolla, kun en sivellintä jaksa mukaan ottaa...

    Nykyään kaikki vaaleanpunaiset huulipunat meinaa saada tuon tuksuleiman, oli sitten kyseessä shokkipinkki tai söötti babypinkki. Parempi vaan unohtaa koko kohublondi ja käyttää pinkkiä hyvillä mielin :)

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!