lauantai 24. maaliskuuta 2012

Gone, baby, gone, osa 2


Cutrinin syväpuhdistava Pureism-shampoo ja tuuheuttava Volumism-shampoo ovat ihan lemppareita. Volumism on ehdoton luottoshampoo, jolla pesen tukan aina ennen tärkeitä tapahtumia. Mihinkään muuhun shampooseen en luota samalla tavalla. Volumism tuuheuttaa ja pesee todella tehokkaasti. Tykkään! Pureism on hirveän samankaltainen Volumismin kanssa, joten yllätyin, kun niiden INCit eivät olleetkaan yhtään identtiset. Pureism tekee kuitenkin kaiken saman kuin Volumism, mutta on toki ehkä vieläkin puhdistavampi, joten sekin on rakas minulle. Panttasin viimeisiä pisaroita siitä kuukausitolkulla, mutta sitten päätin, että kylppärin hyllyä on saatava tyhjemmäksi. Volumismia minulla on lisää jemmoissa, joten sen suhteen ei tarvitse huolehtia. Nythän nuo pullotkin ovat jo vissiin uudistuneet.




Myös joskus aikoinaan blogin kautta saatu Biozell-sävyte sävyssä Viileän Vaalea koki vihdoin loppunsa. Minulla on paha tapa ryhtyä säästelemään hyviä tuotteita niiden loppumisen pelossa ja niin kävi tällekin. Rippeet olivat purkissa kauan. Siis kauan. Noh, tuossa eräänä päivänä satuin katsomaan peiliin enkä ollut pessyt tukkaa pariin päivään. Muutenkin kellertävä tukka näytti likaisuutensa vuoksi entistä keltaisemmalta ja päätin sitten siltä istumalta käyttää Biozellin loppuun. Vissiin neljäksi käyttökerraksi siitä riitti vielä ja täytyy sanoa, että tuon hoitoperiodin jälkeen tukka näyttää huomattavasti kirkkaammalta. Tämä purkki on ajalta ennen uudistuksia. Vanha postaus aiheesta löytyy täältä ja onpa näköjään jäänyt testaus ihan oikeasti kesken. Hups. Mutta siis olen tuon vanhan postauksen kanssa samaa mieltä siitä, ettei tulos vielä ekan käyttökerran jälkeen näy, mutta muutaman kerran jälkeen eron huomaa aika selvästkin.


Myöskin blogin kautta testiin saatu Head & Shouldersin shampoo mallissa Classic Clean tyhjeni, kun sain hirveän innostuksen käyttää se hurjaa vauhtia loppuun. Sain siis kolme H & S -shampoota testiin (postausta täällä) ja tämä Classic Clean oli ehdoton suosikkini. Jätti hiukset todella siisteiksi, sileiksi ja hallittaviksi. Niin, ja puhtaiksi :) Tuoksu oli mieto ja raikas, ei taatusti ärsytä kenenkään nenää. Tykkäsin!


Ja vielä yksi hiustuote eli Wellan Moisture-sarjan shampoo antoi hiuksilleni viimeiset pisaransa. Blogin kautta testiin saamani duon toinen osapuoli eli hoitoaine loppui jo ajat sitten, mikä on pieni mysteeri, koska yleensä shampoo loppuu minulla ensin. Syy kuitenkin taitaa olla siinä, että minulla oli niin monta shampoota käytössä yhtäaikaa, että Wellan hoitsikka sai olla toverina niille kaikille. Eniveis, tykkäsin tästäkin shampoosta (postausta täällä) kovasti. Ei jättänyt hiuksia yhtä tuuheiksi kuin Classic Clean tai Volumism, mutta sitäkin siloisemmiksi ja pehmeämmiksi. 

Täytyy huomauttaa, etten läheskään aina kirjoittele tänne loppuneista tuotteista, jos olen niistä jo aiemmin tehnyt jonkinlaisen postauksen, mutta ainahan sitä voi yrittää.

ps. Olen reissussa viikonlopun, joten kommenttien julkaisu ja niihin vastaaminen voi kestää.

pps. Tämänpäiväinen 3+1 -bongaus on tietenkin Cutrinin Volumism-shampoon*  jättitörppö :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!