maanantai 21. kesäkuuta 2010

Update

Tähän väliin voisi vähän päivittää kuulumisia, kun pari päivää on vietetty hiljaiseloa. Pyytäisin ensiksi Anonyymiltä anteeksi julkista purkautumistani ;) Meni yli ja pahasti, mutta kun ärsytti niin kovin... Mutta kerrataan nyt vielä: ilman meikkiä voi olla kaunis ja kadehdin sellaisia ihmisiä. Mutta vaikka olisin ilman meikkiä nätti, meikkaisin silti, koska se on hauskaa.

Mutta siihen elintärkeään oman elämän päivitykseeni: läppärini on vielä jossain tietokonetohtorilla eikä minulla ole hajuakaan siitä, milloin sen voisin mahdollisesti saada takaisin. Kuvattomina mennään siis edelleen. Tuotteita on tällä välin testattu, niitä on loppunut, ja haaveilen muutaman tuotteen ostosta. Erityisesti Avonin kuvasto houkuttelee jälleen pienen tauon jälkeen, mutta myös Pretty.fin uudet NYX-tuotteet kiusaavat minua läsnäolollaan. Voi, miten maailma onkaan täynnä houkutuksia, vieläpä toinen toistaan vaarallisempia :) Onko joku jo langennut esimerkiksi Nyxiin?

Ja pyydelkääpä niitä Avonin tunnuksia, niin pääsette tilailemaan. Tekemisen puutteen vuoksi hoitelisin mielelläni nyt näitä tunnusasioita enemmän kuin mielelläni :) Eli laitapa viestiä osoitteeseen meikkistudio@luukku.com, niin pyydän sinulta muutaman henkilötiedon, jonka jälkeen saat tunnukset ja pääset tilailemaan. Mitään tilauspakkoa ei ole eikä sinun tarvitse tilata kuin itsellesi. Helppoa ja hauskaa kuin... No, en viitsi sanoa. Rääväsuisessa miehessä on se huono puoli, että jutut tarttuu.

Yritetäänpäs siis käyttäytyä... Tänään tulee Maikkarilta Paljastavat valheet. Ihan sikahyvä sarja, katsooko kukaan? Olipa aika hyvä puheenaiheen vaihdos, menikö kukaan lankaan? No ei, kyllä se on oikeasti yksi henkilökohtaisista lempparisarjoistani.

Houstaamme muuten miehen kanssa parin viikon päästä pikkuiset kemut ja siihen mennessä pitäisi hiuksiin saada jotain järkeä. Blondiaineita on kyllä tuolla jemmassa, joten pitäisi saada aikaiseksi saada vähän väriä (ja järkeä) päähän. Kun eipä tuo aurinkokaan liiemmin pääse vaalentamaan tukkaa, kun ei sitä näy missään. Kohta on kesä jo ohi... Oikeasti, kohta on juhannus eikä niitä toukokuun hellepäiviä lukuunottamatta ole ollut kovin lämmin. Noh, ehkä se tästä.

Vinkkaan muuten sen verran, että arvonta on pian tulossa ja sitä varten kannattaa lukea vanhoja (siis tosi vanhoja) postauksia, varsinkin niitä rupuisimpia :)

Hauskaa viikon alkua! <3

4 kommenttia:

  1. Paljastavat valheet on ihan huippu! (: Rikossarjat on muutenkin, esim. CSI, CSI NYC, CSI Miami, Todistettavasti syyllinen, Ilman johtolankaa, Yhdestoista tunti, Mentalist, Paljastavat valheet... ;)

    VastaaPoista
  2. G: Joo, CSI:t (millonhan Miamin uusinnat alkaa?, Tod. syyllinen, Ilman Johtolankaa, Mentalist ja Life (millonkohan alkais taas?) on myös ihan parhaita... Yhdestoista tunti on mulle kyllä vieras sarja.

    VastaaPoista
  3. NYXin tuotteet on ihania kyl. Oon jenkeistä ne tilannut ja saa nähdä, tuleeko niitä tuliaisinakin pian... Katoin, niin onhan nuo tuolla kalliimpia, mutta toisaalta jenkeistä tulee toimituskuluja ja kuitenkaan ei voi tullimaksuitta yli 45 eurolla tilata. Eli molemmissa puolensa. Ja kivaa, kun noita on Suomessakin nyt. Nelly.comista voi kans tilata, ellei haluu jenkkilästä.

    Onko tuo Avon homma se, että tavallaan alkaa esittelijäksi/jälleenmyyjäksi/vai-mikä-se-nyt-oli, mutta ei tosiaan kauppaa muille vaan tilaa itsekseen silloin tällöin?

    VastaaPoista
  4. norppa: Joo, kaikilla on kyllä puolensa :)

    Joo, tuo Avon-hommeli menee juurikin niin, että niillä tunnuksilla voi joko tilailla vaan itselleen (ja ei oo tosissaan pakko joka kk tilata) tai sitten voi myydä tuotteita myös tutuille ja tienata siinä sivussa vähän taskurahaa :) Tai tilata itselleen ja muille :)

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!