lauantai 5. kesäkuuta 2010

Kesämokat top 5

Nyt on luvassa vain vähän kuvia ja paljon tekstiä. Tekee mieli kirjoittaa, joten hyödynnänpä tätä inspiraatiota. Eilisestä postauksesta tuli mieleeni, mitä kaikkea sitä voikaan (varsinkin kesällä) tehdä pieleen, kun helle sekoittaa päät ja uusista tuotteista halutaan ottaa kaikki irti, kun on vielä lämmintä. Kaikki kriittisyys katoaa jonnekin ja auringonvalo ilmeisesti sokaisee pahemman kerran. Enkä nyt puhu vain muista ihmisistä, vaan toki myös itsestäni. En todellakaan aio väittää, etten olisi itse koskaan sortunut seuraavanlaisiin mokailuihin. Tai ainakin joihinkin niistä.

1. Liian tumma meikkivoide. Tämä tuli ihan ensimmäisenä mieleen, joten tästä kohdasta saatte kuviakin. Eli liian tumma meikkivoide on yksi hirveimmistä meikkimokista. Tämä mokahan saattaa sattua niin syksyisin kesäpäivetyksen jatkeeksi tarkoitetulla sävyttävällä päivävoiteella kuin kesäisin rusketuksen innoittamalla Sand-sävyisellä meikkivoiteella.


Pahimmillaan lopputulos voi näyttää tältä. Moni tietysti miettii, että miten ihminen ei voi itse tajuta, että väriero on noin suuri. Tätä samaa olen itsekin pohtinut. Asia valkeni minulle viimein, kun tälläsin naamaani teillekin kehumaani Matte Morphosea, jonka väitin sulautuvan ihooni kuin valettu, vaikka kyseessä ei ollut vaalein mahdollinen sävy (jollaisia yleensä käytän). Näin varmasti olikin, kun sivelin vaahtomeikkiä kasvoilleni vessan valaistuksessa. Kun istahdin sitten autoon ja kurkkasin, miltä pärstä näyttää auton peilistä luonnonvalossa, niin hämmästyin kovin. Väriero kaulaan oli huomattavasti selkeämpi kuin, mitä olin luullut. Onneksi ei kuitenkaan pahimmasta päästä.

Tähän väliin pakko kertoa, että ylläolevassa kuvassa kasvoillani on Max Factorin paljon kehuttua Second Skin -meikkivoidetta sävyssä 080 Bronze, jota en voi varmaan koskaan käyttää. On se vaan niin tummaa. Todella fiksu ostos, varmaan jostain alelaarista. Tämä ei muuten ole olleskaan minun iholleni paras voide, sillä peittokyky ei ole kovin hyvä. Millaisia kokemuksia muilla on?

Monilla varmaan on kaapeissa juuri vastaavanlaisia pikaistuksissa ostettuja, liian tummia meikkivoiteita, joiden pariin hakeudumme heti, kun aurinko on vähänkin päivettänyt otsaamme tai rusketusrajat ovat silmiä siristämällä mahdollista nähdä. Malttakaamme kuitenkin, sillä pieni päivetys ei suinkaan takaa sitä, että meikkivoidesarjan tummin sävy 090 Megahot tanned bikinibeibe on ensimmäinen valinta luonnolliseen meikkipohjaan. Kannattaakin aina tarkistaa sävy ihan luonnonvalossa, jotta vältyt nolostumiselta, kun H&M:n sovituskopissa tajuat, että pääsi ei sovi vartalosi kanssa mitenkään päin yhteen. Rusketus myös lähtee aika nopeastikin pois, joten tarkkaile syksyn tullen kaulanrajaasi ahkerasti, jotta ehdit huomata, milloin kesävoide muuttuu liian tummaksi.

Parasta on, jos omistat lempparimeikkivoidettasi niin vaaleassa kuin tummassakin sävyssä, jolloin voit kätevästi sekoitella kulloiseenkin vuodenaikaan sopivan sävyn.

2. Itseruskettavien rajat. Eilisessä postauksessa jo vähän sivusinkin tätä eli itseruskettavien ja vähänkään sävyttävien kuultovoiteiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Kaikki tietysti vahtaavatkin rajoja ja roiskeita itseruskettavia laittaessaan, mutta jotkut asiat unohtuvat helposti, varsinkin vain kevyttä sävyä tuovien voiteiden kanssa.

Ensinnäkin jalkapöydät. On aika härskin näköistä, jos sääret ovat päivettyneet kuin egyptiläisellä prinsessalla ja jalkapöydät vilkkuvat sandaaleista vitivalkoisina. Nilkkoihin päättyvä päivetys antaa vaikutelman siitä, että aurinkoa on otettu lenkkarit jalassa. Sama juttu kämmenselkien kanssa. Jos et ota aurinkoa lapaset kädessä, niin ei ole mitään selitystä sille, miksi kaunis rusketus loppuu ranteisiisi.

Myös säärten ja käsivarsien keskinäinen väriero on syytä pitää mielessä. Moni rasvaa kuultovoidetta vain jalkoihinsa, mutta vitivalkoisten ja ei-niin-terveen näköisten käsivarsien kanssa, päivetyksestä hehkuvat sääret voivat näyttää hassuilta. Ruskeat käsivarret kaipaavat kaverikseen myös ruskettuneen dekolteen.

Älä unohda myöskään korvia, kun lisäät päivetystä kasvoillesi. Ja muista: myös aurinkopuuterilla voi vetää överit.

3. Ylimääräiset karvat. Sheivaa, sheivaa ja sheivaa. Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka hätkähtävät, jos naiselta pursuavat karvat vääristä paikoista. Jokainen taaplaa tietenkin tyylillään, mutta jos kuulut samaan kastiin kuin minä, niin muistapa pari asiaa. Jokainen karvoistaan eroon haluava sheivaa/vahaa/mitälie säärensä, mutta reidet jäävät usein huomioitta. Tämähän on okei, jos pukeudut aina polviin asti ulottuvaan hameeseen, mutta jos puet yllesi edes silloin tällöin minihameen, kannattaa ottaa tavaksi ajella jalat varpaista aina reisiin asti. Vesirajan vain juuri ja juuri ylittävä minari kun vaatii jo seurakseen karvattomat reidet. On hassua, kun seksikkään sileät sääret eivät saa ansaitsemaansa huomiota, kun karvaiset reidet varastavat show'n.

Sandaaleissa on kiva esitellä pinkkejä varpaankynsiä tai uutta varvassormusta, mutta haituvat varpaiden päällä pilaavat rennon tyylikkäät kesäjalat. Muista siis nyppiä karvat myös varpaistasi.

Kainalot. Aja ne. Mikään ei ole inhottavampaa kuin hihattomasta topista (tai vielä pahempaa: hihattomasta, seksikkäästä bilemekosta) pilkistävä sänki tai kunnon rehoitus. Vaikka muuten hyväksynkin kaikki karvaiset ja karvattomat tapaukset, en ymmärrä, miksi kaunis toppi tai naisellinen mekko pitää pilata kainalotupsuilla. Se jotenkin vaan vie fiiliksen koko asusta.

Nämä karvajutut nyt koskevat sellaista näkyvää karvaa, joillainhan karva on oikeasti niin huomaamatonta, ettei sitä vain ole tarvis ajaa.

 4. Palanut iho. Jokaisellehan sattuu kesäkämmejä ja aurinko polttaa meistä jokaisen, mutta punaisena hehkuva dekoltee ja helottava nenänpää yksinkertaisesti huutavat pitkäksi venähtänyttä terassireissua. Muista siis rasvailla itseäsi nauttiessasi lyhyen kesän auringonsäteistä.

5. Epäsiistit jalat. Harva varmaan lakkaa varpaankynsiään talvisin, mutta kesäsandaalit pakottavat pitämään huolta jaloistakin. Vaikka varpaita ei ole tarvis lakata yhtä usein kuin sormien kynsiä, niin lohkeillut lakka varpaissa antaa yhtä epäsiistin vaikutelman kuin karvaiset varpaat. Muista siis katsastaa vaikka joka ilta jalkojesi kunto ja lakkaa ja viilaa kynsiä tarvittaessa. Jos et lakkaa kynsiäsi, niin leikkaa ja viilaa kynnet kuitenkin siisteiksi tasaisin väliajoin ja huolla kynsinauhat kuntoon. Myös jalkavoiteen käyttö on aiheellista, sillä rantahietikolla kävely avojaloin kuivattaa jalkoja entisestään. Muista siis ehkäistä kovettumia rasvaamalla jalkoja ahkerasti. Halkeilevat kantapäät ovat omiaan pilaamaan tyylikkäät kesäkorkkarit.

+ BONUS: Facebook-ryhmää lainatakseni Leggings are not pants, so cover your ass! ;) Legginsien kanssa on syytä pitää peban peittävää paitaa, ihan oikeasti.

7 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä. Kerran ihailin erään nuoren naisen kesämekkoa, se oli tyylikäs ja sopi naiselle hyvin. Sitten nainen nosti kättään ja karmivat kainalokarvat paljastuivat. Mekon ulkonäkö laimeni sillä sekunnilla.

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava juttu. Olen varmaan tosi masentava ihminen, mutta mun mielestä tällaiset "negatiiviset" postaukset on aina kaikkein hauskimpia. :D Voisin jopa varastaa tämän postauksen aiheen ja tehdä itse samanlaisen (kunhan tässä ehdin, eli vuonna 2011). :D
    Allekirjoitan nämä kaikki kohdat ihan täydellisesti ja voin tunnustaa, että olen syyllistynyt kaikkiin kohtiin ainakin kerran. No virheistä oppii ja silleen, toivottavasti. :D

    VastaaPoista
  3. Munkin mielestä negatiiviset jutut on parhaita :) Ollaan siis molemmat masentavia :D Saat ihan vapaasti varastaa aiheen. Näitä mokia kun varmasti löytyy vielä vaikka kuinka monta lisää... Ja eiköhän kaikki olla sorruttu näihin ;)

    VastaaPoista
  4. Voi, allekirjoitan noista kohdista jokaisen! Esimerkiksi kesän juhlissa on karmaisevaa, kun kaunis juhla-asu on pilattu tummilla käsivarsikarvoilla, hrr...

    Tuosta "lapasrusketuksesta" tuli mieleen, että itselläni on tainnut olla sellainen jo useampana kesänä :D Iso osa rusketuksestani tulee tallilla, ja ratsastushanskat jättää kämmenselät mukavan vaaleiksi. Noh, eipä ainakaan kädet rupsahda ennen aikojaan, kai.

    VastaaPoista
  5. Pääsky: Joo, käsikarvat! Jaiks :/

    Eipä tullu tuollainen vaihtoehto mieleen, onhan ne rusketusrajat sitten ihan ymmärrettäviä :) Ja tosiaan kädet ei vanhene samassa tahdissa muun kropan kanssa :D

    VastaaPoista
  6. Karvajutun kans oon justiin samaa mieltä! Koulussa piti käydä toisesta luokasta hakemassa jotain juttuja omalle oppitunnille, ja kyseisessä luokassa oli jalkojen hoito-kurssi menossa... Säikähin ihan ku yhellä varttuneemmalla naisella oli ihan v*tun karvaset jalat, aivan ku miehellä!! Tämä oli kyllä talvella, en itekään niin jaksa säärikarvoja ajella talvisin yhtä usein ku kesällä, mut siltiki... huh huh sentään :D

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!