keskiviikko 10. elokuuta 2011

Hunting Dry Shampoo

Kuten jo kerroinkin, niin Oriflamen kuivashampoo oli aikamoinen pettymys. Minua ahdisti ajatus siitä, ettei kaapissa ollut mitään toimivaa tuotetta samaan tarkoitukseen, joten Prisman reissulla ajattelin katsastaa päivittäispuolen valikoiman. Ja Prisman valikoima oli aika kura suoraan sanottuna. Tarjolla oli vain Schwarzkopfin ja Biozellin versiot kuivashampoosta.


No ei siinä mitään, halusinkin testata Schwarzkopfia, kun teistä moni sitä kehui (Biozellia olen jo testannut, arvion löydät täältä), mutta olin vähän ihmeissäni, ettei muuta ollut tarjolla. Kuten vaikkapa sitä Tresemmétä... Lisäksi minua suututti kovasti se, että kuivasampoot (siis tosissaan nämä kaikki kaksi merkkiä) oli sijoiteltu omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä jonnekin unohdetulle ylähyllylle. Eiköhän viisaampi ratkaisu olisi ollut sijoittaa Biozell muiden Biozellin tuotteiden joukkoon ja Scwarzis muiden Schwarzeneggereitten joukkoon... Näin ainakin itse olisin ne paremmin löytänyt. Meinasi jäädä hermostuvan pikkuvauvan kanssa kuivashampoiden ostelu meinaan kokonaan, kun en meinannut bongata kuiviksia mistään. Näin siis meidän Prismassa, muista en tiedä.


Schwarzkopfin got2b rockin'it -kuivis nyt kuitenkin tarttui kätösiini ja tästä arviota sitten myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!