tiistai 16. elokuuta 2011

got2b rockin'it

Nyt on testailtu marketin kuivashampooantia eli Schwarzkopfin got2b rockin'it -nimistä suihketta. Ja jos nyt kehun tätä liikaa, niin muistakaa, että Oriflamen tuottaman pettymyksen jälkeen melkein mikä tahansa tuntuu luksukselta. Mutta kyllä tässä nyt oli jotain kehuttavaa ihan oikeastikin.


Kerrataanpa ensin ne pakkojutut, mihin kuivashampoon tulee/olisi hyvä pystyä. Niitä on 2+1. Kaksi tärkeintä lopputulosta kuivashampoon käytön jälkeen ovat tietenkin a)  puhtaalta näyttävät hiukset ja b) puhtaalta tuntuvat hiukset eli ei lähmähiuksia kiitos! Bonusta saa, jos tuote tuo tukkaan myös tuuheutta.

Schwarzarin tuote toteutti nuo kaksi ensimmäistä pyyntöä oikein mainiosti. Kuivista suihkitaan tukkaan, hierotaan käsin ja harjataan hiukset puhtaiksi. Kädet eivät jääneet lähmäisiksi, tukka ei jäänyt lähmäiseksi, kaikki toimii. Hiukset sekä näyttivät että tuntuivat puhtailta eikä kuiviksen jämiä näy tukassa. Tuuheutta tuote ei tukkaan tuo, mutta eipä se sitä lupaakaan. Tämä on todellakin ihan bonaritoivomus muutenkin, sillä saahan niihin kutreihin tuuheutta sitten muilla tuotteilla. Eli todellakin Schwarzis toteutti kaiken, mitä markettimerkiltä ylipäätään voi toivoakaan.

Lisäbonusta tämä saa siitä, että tuoksu on oikein mukava. Olo on nyt tosi helpottunut, sillä tiedänpähän ainakin, ettei tarvitse lähteä isommille apajille kalaan, jos tarvitsen äkkiä kuivista. Prismasta kalastin siis tämän purkin ja hintaa oli reilu 7 eunukkia muistaakseni. Seuraavaksi haluaisin koukkuun sen Tresemmén kuiviksen.

3 kommenttia:

  1. Justiinsa tänään ostin tän sokkarilta 6 euron hintaan! :D

    VastaaPoista
  2. leben: Uu, sait halvemmalla :)

    VastaaPoista
  3. Ainakin lahden cittarissa oli tarjouksessa 5€ !

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!