lauantai 1. lokakuuta 2011

Armoton alelaari

Pääsin vihdoin taas keskenäni Prismaan tutkailemaan valikoimista poistuvia tuotteita, joiden päälle oli lätkäisty keltainen armon tarra. Valitettavasti Natural Coden puhdistusgeelejä ei enää ollut, mutta tahmasinpa näppini uusiin aletuotteisiin.

Hammaspeikoille varoitus: sisältää xylitolia!
Minulta uupui kasvovesi, joten sain halvalla uuden tuotteen kokeiluuni. Herbinan Clear Line -sarjan raikastava kasvovesi sopii epäpuhtaalle iholle ja voipi olla minulle ihan omiaan.


Vedenkestäviä ripsivärejä tarvitsen aina. Omistan ison nipun vesiliukoisia, mutta niillä en oikein tee mitään, kun ne eivät pidä taivutuksia. Olinkin aika täpinöissäni, kun löysin Max Factorin Lash Extension Effect -ripsarin washable waterproof -version. Liian myöhään muistin, että Virvehän oli jo kertonut tässä postauksessaan, ettei tuo pidä taivutuksia. Perhana. No, ei kai tuo haittaa kokeilla. Alaripsiin voi aina laittaa kaikkia jämäripsareita. Niin, ja tuo washable waterproof siis meinaa sitä, että tuote on vedenkestävä, mutta lähtee vesiliukoisten meikkien poistoaineilla. Jaa. Whatever. No, tämä taivutuksien pitämättömyys siis oli ensimmäinen moka.

Sitä kuuluisaa arkimeikkiä.
Toinen moka oli se, että unohdin taas, että maailmassa on muitakin ripsarivärejä kuin musta. Ja totta kai käteen sattui ruskeanmusta ripsari. No joo, tämä pääsee vissiin sitten sinne arkimeikkilaatikkoon. Ja a) minulla ei ole mitään arkimeikkilaatikkoa ja b) jokainen päivä on minulle yhtä arkea. Oletteko huomanneet, että aina kun joku kokeilee jotain meikkiä, joka ei täysin vastaa esimerkiksi pigmenttinsä puolesta odotuksia, niin "se sopii arkimeikkiin"? No, tämä ripsiväri on nyt värinsä puolesta kategorisoitu sinne.

Tarinan opetus: ennen kuin maanisina möyryätte sinne alelaarien apajille ja vapisevin käsin heittelette sopivilta näyttäviä tuotteita ostoskoriin tai pahemmassa tapauksessa ostoskärryihin, niin tsekkailkaa nyt hyvät ihmiset vähän, mitä te sieltä napsitte itsellenne. Älkää tehkö niin kuin minä teen, tehkää niin kuin minä opetan.

Vakavasti puhuen, ei tuo nyt niin vakavaa ole, että otin ruskean ripsarin. Se on varmasti ihan fine. (Ja meikeistä niitä himotuimpiahan aina kuvataan sanoilla ihan fine, ihan ok tai peruskamaa... Joo-o...)

No, jos nuo ostokset ei nyt saaneet hamstraushimojanne heräämään, niin katsokaapas tätä:

Nomnomnom.
Tämä nyt ei ole mikään ihan uusi juttu, mutta minulle se on. Kiss-Kiss-namusia omassa pussissaan ilman niitä ylimääräisiä Fazerin parhaita. Ihan parhautta.


Näihin kuviin ja tunnelmiin. Peace out.

ps. Kävin Prismassakin niin, että huulet hehkuivat Wettiksen Nouveau Pink -sävyssä. Olen minä aikamoinen. On se nyt sitten virallista: meikäläisen käyttökelpoisten huulituotteiden valikoima kasvoi entisestään nyt, kun voin käyttää mitä vaan. Ou jea.

5 kommenttia:

  1. Hih, mäkin ostin joskus kasarimaisen kirkkaan sinisen ripsivärin, se ei mennyt edes arkilaatikkoon, taisi mennä ihan roskikseen. :D Mutta nyt sitä on parin samanlaisen mokan jälkeen kyllä oppinut läksynsä...

    VastaaPoista
  2. oooo, kerrankin joku muukin joka tykkäilee kisskisseistä.. ^^ vielä kun tulis niitä jääkarhun-kuvalla olevia karkkeja omaan pussiin niin jipii...

    VastaaPoista
  3. Fibula: Haha, joo, kaikkea sitä alesta saattaa käsiin tarttua :)

    Bompula: Kiss-kissit on namuja. Paits nyt täytyy tunnustaa, että kun niitä oli noin paljon, niin ne alko vähän menettää hohtoaan. Ehkä se idis ja juju on siinä, että niitä on siellä pussissa vaan pari. Mulla jostain syystä ne jääkarhukarkit jää aina viimesiks sinne pussiin, vaikka ne ei edes ole kovin pahoja, vaan aikas hyviä nekin.. Outoa :/

    VastaaPoista
  4. ne jääkarhu karkit oli/ on ihan parhaita ! :D

    VastaaPoista
  5. Ruu: Ei muuta kun ehdotusta Fazerille, että jääkarhutkin pääsisivät omaan pussiinsa :D

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!