Vääryyttä hiuksille

Kuiva, eloton hamppulatva ei mieltä kohenna.

Olen tätä (ja huomista) postausta puuhaillut jo jonkin aikaa ja aina käynyt täydentelemässä. Pari kertaa varmaan vahingossa postannutkin ja poistanut taas. Pahoittelut siitä. Mutta asiaan: olen oikeastaan koko mammalomani ajan tehnyt vääryyttä hiuksilleni. Tästä ei pitäisi edes puhua ääneen, sillä tukkani on todella saanut tuta "kiireisen" arkeni, toisin sanoen sen, että se on ensimmäisenä saanut kärsiä väsymyksestäni sekä nyt viime aikoina ihan puhtaasti laiskuudestani.

Autenttista kuvamateriaalia 10.10.11.

Toimintarituaalini on kaikessa surullisuudessaan ollut tämä: tukan pesu muutaman kerran viikossa, tukka märkänä ja harjaamattomana epämääräiselle nutturalle, jossa se on seuraavaan pesuun asti. Suurpiirteittäin siis noin. Joskus harvoin nutturan avatessa hiukset näyttävät sekavilta, mutta kauniilta kiehkuroilta, mutta yleensä vain siltä, että nyt on pompulat tehneet kiusaa tukalle.

"Kaunis" nuttura on kelpo kampaus mammalomalaiselle.

Aika karmaisevaa siis eikä taatusti mukavaa hiuksilleni. Joskus kauppareissua varten saatoin vähän siloitella tukkaa harjalla päältä päin, mutta en selvittänyt sitä kokonaan. Mukavat takut vain tuuhentavat tukkaa, eikö? Yleensä tuo sekanuttura kelpasi kauppaankin.

Tämän pidemmälle sormet eivät päässeet. Takut tulivat vastaan.

Tämä kaikki info tukkani kunnosta (ennen Wella-testiä) oli yhdistettynä Wella-testin tuloksiin, mutta lopputulos oli pidempi kuin nälkävuosi, joten jaoin sitten kahteen postaukseen. Huomenna tulossa siis vähän päiväkirjaa Wellan testistä, ja postausjaosta huolimatta varautukaa historian pisimpään postaukseen :)

Katsotaan siis huomenna, sainko Wellan Moisture-tuotteista apua takkutukalleni...