maanantai 3. lokakuuta 2011

Under Your Spell


En malttanut kovin kauaa odotella kynsien kasvua, että pääsisin testailemaan blogin kautta saamaani Wet'n'Wildin Under Your Spell -kynsilakkaa.

Kuin sisko ja sen kaksoisveli.
Kovin paljon Avonin Wicked-lakkaa muistuttava UYS oli samanoloinen kuin kollegansa myös kynsillä...

Voi, pikkuiset nysäkynteni, kasvattehan pian, pliide?
... sillä kumpikin on aika pleini ruskea kynnellä, kun pullon läpi puolestansa shiftailivat huijauksen omaisesti punaiseen. Tai sanotaanko, että silmiä saa siristellä aika paljon, että erottaa sen punashiftin sieltä ja kuviin sitä nyt oli ihan mahdoton vangita. No, ei se mitään. Kiva syksyinen sävy tämä on silti ja tällainen tumma väri sopii ihan mainiosti tällaisiin vähän lyhyempiinkin kynsiin. Ei tämä mitään uulalaa-efektiä minussa herättänyt sävynsä puolesta, joskaan en ollut myöskään pettynyt.

Näyttäisi olevan jos syksy.
Laadultaan tämä on oikein hyvä, varsinkin kun miettii Wettiksen hintatasoa. Peittävyyteen riitti kaksi kerrosta, niin kuin lähes kaikkien merkkien lakoissa ja kuivuminen kesti ehkä puolesta minuutista minuuttiin. Joka tietenkin tuntui tosi pitkältä ajalta, vaikka ei siitä kauaa ole, kun kynsilakkoja hehkutettiin, jos kuivuivat minuutissa :) Niin ne odotukset ja tarpeet muuttuvat tässä kiireisessä maailmassa. Ja joo, minun kiireeni on sitä, että ehtiikö lakka kuivua ennen kuin vauski herää. Mutta hei, ei se olisi kiva, jos juuri lakatut kynnet söhriintyisivät vaippaan heti. Vähän sympatioita, pliis.

Täytyy kyllä testata tätä lakkaa uudelleen, kun kynnet ovat kunnossa. Edelliset lakkaukset sisälsivät surullisen kuuluisaa glitteriä, jonka poistaminen on kuin repisi puuta juurineen maasta - paljain käsin. Siispä kynnen pinta tuntuisi olevan vähän röpsykkäinen. Eipä se lakkakaan silloin voi kovin kauniisti levittyä. Ja joojoo, en ole hirveästi noita viilaillutkaan. Taidan olla aikamoisen onneton meikkibloggari, myönnän. Mutta jostain syystä kynsien viilaaminen on tosi tuskaista hommaa, en koskaan onnistu siinä muutenkaan, niin yrittämiseenkään ei hirveästi riitä motivaatiota.

ps. Aika hauskaa, että sekä Avonin että Wettiksen lakkojen sävynimet ovat noin noitamaiset. Kaipa tuo sävy tosiaan viittaa jonnekin noitamaailmaan, hah :)

pps. Avonin Wickediä olen testaillut kynsilleni täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!