sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Minä

Tuossa joku ihana laittoi kommenttia, että on jäänyt hieman epäselväksi, kuka minä olen. Ehkäpä olen tehnyt sen tarkoituksella, koska en todellakaan ole valmis paljastelemaan itsestäni yhtään enempiä kuin on tarvis. Pidän blogeista, joissa kirjoittaja uskaltaa esiintyä omalla naamallaan, mutta se ei ole minua varten. Mutta tokihan minä jotain voin kertoa.

1. Olen 26-vuotias.
2. Asun pääkaupunkiseudulla.
3. Minulla on aviomies ja tänä vuonna syntynyt tyttövauva...
4. .. ja kaksi kissaa.
5. Olen käynyt meikkaaja-maskeeraja-koulun, josta kertyi paljon tietoa päänuppiin, mutta kaiken taiteellisuden ja luovuuden minusta puuttuessa en koe, että olisin mitenkään erityisen hyvä toisten meikkaamisessa. Voi olla, että minusta vain tuntuu siltä, mutta joka tapauksessa sen koulun jälkeen koin, ettei se ala ole minua varten.
6. Koulusta oli kuitenkin hyötyä, sillä olen saanut tehdä työtä kauneuden parissa.
7. Haluaisin kehittää tätä blogia, mutta en tiedä, onko se mahdollista ilman, että esittelen pärstäni tai, että saan järjestelmäkameran, jolla saisi otettua kivempia kuvia. Onneksi keksin, että valjastan veljeni meikkikuva-avuksi.

En oikeasti tiedä, mitä voisin itsestäni kertoa. Kysykää, jos haluatte tietää jotain oleellista. En lupaa vastata kaikkeen, mutta yritän :)

4 kommenttia:

  1. Mulla on kanssa ihan palava polte tolle järkkärille. Olen miettinyt monesti, että onko järkeä ostaa sellainen, jos painavin syy sille on meikkikuvat. :D Mutta olisi siitä kyllä muutenkin iloa, ehkä joskus... Se olisi niiiiin paljon parempi. :))

    VastaaPoista
  2. Fibula: niinpä! En tiedä, menisikö miehelle läpi tuo meikkikuvaselitys :)

    VastaaPoista
  3. En tiedä miksi, mutta mulla oli sellainen mielikuva, että asut Tampereen seudulla :D

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!