lauantai 3. maaliskuuta 2012

Pieni piristys

Kesken pahimman karppaamisen ja tsemppaamisen (joskus tammi-helmikuun vaihteessa?) sain postista yllätyksen.


Ihana paketti lupaili hyvää, mutta en odottanut mitään, joten oli aika jännät paikat lahjusta avatessa. Kuuntelimme miehen kanssa varmuuden vuoksi, kuuluuko paketista mahdollista tikitystä, mutta kaikki tuntui sillä saralla olevan kunnossa.


Eikä muuten tarvinnut sitten pettyä. Katse ehkä vähän hapuili tuohon piccolopulloon, mutta kun olin sitä ja Fazerin konvehteja hetkisen siinä kuolannut, maltoin keskittyä siihen, mikä oli paketin todellinen sisältö.


No 7 muisti minua vartalo- ja käsivoiteilla eivätkä nuo voiteet kyllä saaneet ansaitsemaansa huomiota, koska sysäsin laatikon kauas pois namujen himottaessa minua liikaa. Karppauksen kolmannella viikolla sorruin herkkuihin ja vähän niin kuin huomaamatta söin karkit pois. Hups. Karppausperiodin jälkeen sitten olin taas voimissani ja kaivoin voiteet esiin.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että vaikka olin vajaa vuosi sitten supertyytyväinen No7:n seerumiin, en jotenkin heti syöksynyt innolla näitä voiteita testaamaan. Mutta sitten kun kokeilin, niin ihastuin Protect & Perfect -sarjan käsivoiteeseen sillä sekunnilla, kun sitä levitin kätösiini. Se on a) paljon sanottu minulta, joka vaadin käsivoiteilta vähintäänkin ihmettä ja b) yllätys itsellenikin, koska ikääntymisen vaikutuksilta suojaava käsivoide ei kuulostanut minun jutultani. Mutta kai se on huomioitava, että atooppiset käteni kaipaavat ehkä vähän erilaista hoivaa kuin voisi luulla normaalin 26-vuotiaan tarvitsevan. Voide muuten lupaa neljässä viikossa nuoremman näköiset kädet. Sitä odotellessa. Itse asiassa paketin mukana tuli tähän tutkimustietoa ja ilmeisesti naisten kädet ovat keskimäärin kolme vuotta ikäistään vanhemman näköiset. Kyllä vaan. Ja maksaläiskien koristamia ryppykäsiähän ei samalla tavalla (tai millään tavalla) saa peittoon, kuten esmes nassua, joten käsien hoitoon kannattaa kyllä paneutua. Note to self.

Ensimmäisen kokeilukerran jälkeen voin sanoa vain, että voide oli aivan superpehmeää eikä se jättänyt sellaista tahmaista, inhottavaa kalvoa, joita vihaan. Sen sijaan sitä oli ihana hieroa käsiin ja iho kyllä tuntui pitkään siltä, että siinä sitä voidetta on, mutta ei tosiaan sillä häiritsevällä, kalvomaisella tavalla. Myös tuoksu oli miellyttävä, vaikkakin aika vahva.

En nyt vielä sano juuta enkä jaata, vaan jatkan kokeilua ja odotan kuukauden päästä omaavani ikäiselleni sopivammat kädet. Ei tällaisilla 29-vuotiaan käsillä mitään tee :) Hah hah, oikeastihan käteni näyttävät mummokäsiltä, kuten eräs anonyymi pari vuotta sitten huomautti. "Miten sun kädet on noin ryppyiset????" Älkää olko pahoillani puolestani, pääsin tuosta kommentista jo viime vuoden lopulla yli ;) Paitsi nyt kun aloin taas muistella sitä, niin vajosin takaisin siihen päämäärättömään tilaan, jossa tuon kommentin saadessani olin...

Vitsi, vitsi.

Tällä käsivoidekokemuksella päätin, että vartalovoidekin pääsee testiin hetimmiten, joten odotellaanpa, miten kroppakin nuorentuu silmissä.

Eli katsotaan, katsotaan. Joka tapauksessa tämä oli jo yllätyksenä superkiva juttu seiskalta.

Ja kuohari on vielä avaamatta. Hyvä minä!


Paketti sisältöineen on siis blogin kautta saatu.

6 kommenttia:

  1. Mulla on tänä talvena kädet näyttäny 40-vuotiaan käsiltä! T: 25-vuotias atooppisen ihon omistaja

    VastaaPoista
  2. Sulla on tosi hieno blogi, upeita kuvia ja kaikkea :)

    VastaaPoista
  3. moi, sulle on haaste blogissani! ;) http://tahtipolya.blogspot.com/2012/03/top-10-kynsilakat.html

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!