maanantai 13. helmikuuta 2012

Se ruma sana

No niin... Toivoin, ettei tarvitsisi kirjoittaa tätä postausta, mutta kai se on pakko. Erinäiset anonyymit ovat lähestyneet minua enkä siis ole julkaissut enkä julkaisekaan heidän kauniita sanojaan, koska koen, että on typerää käydä näitä keskusteluja tuolla kommenttien puolella.

Tässä nyt otan sitten kantaa toivottavasti viimeisen kerran näihin asioihin.

Mainokset tässä blogissa eivät ole minulle mikään lisätulo. Elän edelleen Kelan rahoilla äitiyslomalla ollessani. Jos tajuaisitte, miten pienistä summista puhutaan noiden affiliate-juttujen kanssa, niin kukaan ei kävisi tätä keskustelua.

Ne kuuluisat KLIKKI*ni häviävät nyt. Mutta just so you know, kukaan ei olisi joutunut helvettiin niitä painamalla ja arvatkaapa, paljonko itse olisin siitä hyötynyt... Arvatkaa! Nyt joku viisas nosti jo kätensä, aivan, EN MITÄÄN. En sitä tsiljoonaa dollaria, mitä ihmiset kuvittelevat. Esimerkiksi tämän päivän postauksen tuotteet olisitte aivan hyvin voineet käydä katsastamassa Sokoksen sivuilla ilman, että olisitte joutuneet pelkäämään minun koituvan siitä jotain. Ne sentit (kyllä, puhutaan senteistä) saan vasta, jos teette sinne tilauksen. Ja jos niistä rahoista odotetaan minun saavan Ferrareita ja kultaisia lastenvaunuja, niin älkää nyt hengitystä pidätelkö sitä päivää odotellessa. Muutututte hyvin äkkiä erivärisiksi.

Ja kun puhutaan tämän päivän postauksesta, niin mielestäni en tehnyt mitään, mitä emme näkisi naistenlehdissä, Yritin tehdä vähän asiallisempaa juttua. Ja just so you know, en rakentanut juttua tuotekollaasin ympärille, vaan tuotekollaasin jutun ympärille. En siis keksinyt ideaa juttusarjasta (joka varmaan nyt sitten unohdetaan) sen takia, että haluaisin ryövätä teidän senttinne, jotka totta kai tulisivat suoraan teidän pussistanne minulle. Luuletteko oikeasti, että tuo punahuulipostaus on tehty mistään muusta syystä kuin rakkaudesta kosmetiikkaan? Se on surullista, jos näin on.

Olen pahoillani, jos kuulostan vihamieliseltä ja oikeastihan siis liiottelin alussa. Olen siis saanut tasan kaksi kommenttia anonyymeiltä, toisen epäasiallisen ja toisen todella kriittisen, mutta asiallisen. Ne riittivät kuitenkin saamaan minut pahalle tuulelle ja todella pahalle mielelle. I'm not gonna lie, pari aika monta kyyneltä tuli vuodatettua. Näitä asioita on vaan niin vaikea selittää muille, kun mielikuvat on jo tehty siellä toisessa päässä.

Minulla on muutama postaus ajastettuna seuraaville päiville, mutta voipi olla, että se oli sitten siinä. Ainakin nyt tuntuu siltä, että ei vaan pysty. Silloin kun itse luulee tekevänsä jotain kivaa ja uutta ja se lytätäänkin heti, niin paskaltahan se tuntuu.

Jos joku haluaa haukkua lisää, niin sana on vapaa. En kuitenkaan julkaise kenenkään kommentteja. Märehdin niitä mieluummin ihan yksin. Julkaisen kaikki positiiviset, niin niiden voimin yritän täältä nousta taas täältä ylöspäin :)

Sen vielä sanoisin, että joo-o, noita tuotekollaaseja tuli viime päivinä varmaan liikaa, en tiedä. Mutta se johtuu siitä, että liikun aika vähän missään. Olen kotona lapsen kanssa. Sen takia ei tule kokeiltua tai hankittua meikkejä samalla tavalla kuin muiden kosmetiikkabloggarien. Siksi tuotekollaasit ovat olleet helppo tapa tuoda sisältöä blogiin sillä välin, kun kehittelen muita juttuja. Ja se nyt vaan on niin, että kun tuohon affiliate-hommaan on lähtenyt, niin huomaa, että aika moni mainitsemisen arvoinen putiikki on siinä hommassa mukana. Ja jos joku jaksaa selata blogia ajalle ennen tätä hommaa, niin huomaa, että linkkailin Prettyyn ja Sokokseen ja Yvesille jo ennen koko TradeDoubleria. Mutta nyt se sitten on väärin. Mun mielestä se on a) asiakaspalvelua (tässä tapauksessa palvelus lukijoille), jos linkkaa suoraan tuotteeseen, oli juttu millainen vaan, jotta lukija saa etsittyä tarvitsemansa tiedon kätsysti ja b) helpottaa mun työtä, kun ei tarvitse kertoa tuotteesta ihan kaikkea postauksessa eikä etsiä tuotteen myyntipaikkaa moneen kertaan, jos lukijat sen haluaa jutun luettuaan tietää.

Mä otan kritiikkiä vastaan yleensä aika hyvin, mut nyt napsahti kamelin selkä siinä mielessä, että tuli vaan niin paha mieli, ettette ehkä uskokaan.

ps. Mainokset sivupalkeissa on joo olleet mainoksia, mutta ne on myös esteettisesti sopineen blogiini, koska en ole halunnut luopua muista sivuelementeistä ja mainokset on kivasti katkaisseet tuolla sivussa tekstien virtaa. Mun mielestä.

pps. Nää peeässät ei taida loppua koskaan, kun keksin uusia juttuja, mutta tässä tulisi vielä yksi pointti. Tämä asiallisempi anonyymi pohti sitä, että mun postausten lähtökohta on se mainostus ja etten varmaan keksisi muuten mitään kirjoitettavaa. Ihan ensiksi on pakko sanoa se, että yksikään postaus ei ole mun näppikseltä lähtenyt sillä mielellä, että nyt mainostetaan. Fakta nyt vaan on, että ainoat alekoodit sun muut vinkit tulee affiliatekumppanilta, joten sieltä se idea sitten lähtee, että laitanpas koodin jakoon. Mutta toivottavasti se on selvää kaikille, etten voi "ryövätä" yhteistyökumppanin koodia laittamatta linkkiä mukaan. Tai jos saan idean sähköpostiin tulleesta "mainosviestistä", niin en ala esittämään, että idea oli oma, vaan laitan linkin sinne, mistä idea on lähtöisin.

Keksisin mä näitä pointteja enemmänkin, mutta annetaan nyt olla. Mutta jos yhden Suomen suurimman blogin (joka henkilökohtaisesti on yksi lemppareistani) pitäjä uskaltaa hänkin omistaa kokonaisen postauksen sähköpostiin tulleesta affiliatevinkistä, niin kai minäkin voin niitä viljellä. Mutta jätän sen samaisen koodin nyt sitten tällä kertaa julkaisematta itse, niin ei tule paha mieli kenellekään.

34 kommenttia:

  1. Nyt ärsyttää muakin aivan suunnattomasti. Siis mä en jaksa ymmärtää noita marmattajia!!!

    Ensinnäkään, kukaan ei pakota lukemaan sellaisia blogeja, jotka ärsyttää. Silti anonyymit jaksaa näitä lukea ja valittaa.

    Toisekseen, mitä ihmeen väliä sillä on, saako bloggaaja mainoksista tai klikkauksista senttejä/euroja??? Mä ainakin koen positiivisena sen, että blogi-tekstissä on suora linkki esiteltyyn tuotteeseen, jottei sitä itse tarvii alkaa metsästämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mun oli pakko julkasta heti kyllä sun kommentti, kun oot niin kannustava. Sulta tulee aina ihania kommentteja, kiitos :) Tuli ihan kyyneleet taas silmiin, kun varauduin lukemaan jonkun anonyymin viestin, mutta se olikin jotain positiivista.

      Iso hali sulle <3

      Poista
    2. Juu, nyt eikun vaan leuka pystyyn ja jatkat ihan omalla linjallasi :) Tää on kuiteskin sun oma blogi, johon saa kirjoitella ihan puhtaasti niistä asioista, mitkä sua kiinnostaa ja ihan sillä tyylillä, kun itse haluat. Ne sitten lukee, joita ne asiat ja tyyli kiinnostaa!
      Marmattajat voivat vilkaista itseään peiliin ja yrittää ymmärtää, että bloggaajat käyttää aika reippaasti aikaa ja näkee vaivaa sen eteen, että lukijoiden olis helpompi löytää tuotteita netin uumenista ja myöskin saada tietoa esim. alennuskoodeista.
      Jos jostakin klikkauksesta nyt sattuu muutama pennonen sun tilille kilahtamaan, nin sen olet kyllä täysin ansainnutkin.
      Pikkasen respectiä ihmiset!!!

      Poista
  2. Olen ihan samaan mieltä kuin Jazzy! Sun positiivista ja kivaa blogia on ollut tosi kiva lukea. Ja meille lukijoille suorat linkit tuotteisiin ovat kullanarvoisia. Älä välitä tuollaisista ano-nillittäjistä!

    VastaaPoista
  3. Just joo, laittaisivat edes sitten lukija nimensä esiin reilusti eikä huuleis tuolta puskasta nimettömänä. Ite oon saanu vastaavaa soopaa niskaan ja tuli todella pahamieli kommenteista. Nyt on onneksi rauhoittunut, mutta en siltikään vaihda valvomattomaan kommentointiin takaisin. Ja joo, olen sitä mieltä että jos ei jostain tykkää niin hittoako lukee sitten sitä blogia. Ei tarvii olla järjenjättiläinen siihen että poistaa lukulistoiltaan sellaisen blogin.
    Jatka sinä vain samaan malliin kuin ennenkin, sun kautta oon löytäny paljon ihanaa kosmetiikkaa ja olet ansainnut mun mielestä se sentit jo esittelynkin takia. Niin ja tiedän omasta kokemuksesta ettei näillä tosiaankaan rikastumaan pääse ;D
    Rinta röyheelle ja heitä kankkulan kaivoon noi epätoivoiset anojen kommentit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sullekin! Yritetään nyt nousta täältä suosta sitten :)

      Poista
  4. Voi että tommoset anonyymit nillittäjät raivostuttaa. Ja vielä se, että ovat niin pelkureita ja huutelevat nimettöminä puskista. Tuhannen vellihousut! Mutta joo, tsemppiä sulle, kyllä yksikin asiaton 'kritiikki'kommentti saa aikaan tympeät fiilikset. Ja kun sitä kritiikkiä voi tosiaan jättää asiallisesti tai asiattomasti, mä luulen että asiattomien kommenttien jättäjät haluavatkin saada aikaan vaan pahaa mieltä ja kiukkua. Heillä taitaa olla omassa elämässään asiat vähän huonolla tolalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemeistä :) En vois olla sun kaa enempi samaa mieltä ;)

      Poista
  5. Mutta nuo linkit tuotteissahan on ihan älyttömän hyviä :o
    ps. tää on tosi kiva blogi ja täält saa hyvät vinkit (: !

    VastaaPoista
  6. En ole tainnut tänne vielä kertaakaan kommentoida(?) mutta olen lukenut blogiasi ja monta muuta blogia jo kauan ja en voi ymmärtää miten tämä asia voi jollekin olla niin suuri ongelma? Siis ihan sama jos bloggaaja saa rahaa(senttejä) mainoksista. Minä luen blogeja, jotta saisin inspiraatiota omiin kauneudenhoitorutiineihini,pukeutumiseeni, elämiseen ylipäänsä, enkä siksi, että nillittäisin jostain mainoksista. Mun mielestäni bloggaajat ovat jopa oikeutettuja niihin sentteihin koska jaksavat(ainakin melkein) aina niitä negatiivisia kommentteja ja silti kirjoittavat aina lisää.
    Mielestäni blogisi on mahtava ja jutut hyviä. Uutta postausta odottaa aina innolla!

    terveisin anonyymi, joka ei kuulu niihin huonotapaisiin anonyymeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia anonyymejä lisää, kiitos!! :) Mä olen myös sitä mieltä, että jos joku blogillaan tienaa, niin se on kovan duunin ansiota. Tuskin kukaan kuitenkaan blogiaan siksi kirjoittaa, se on vaan ansaittu bonus :) Mutta siihen tarvitaan jo lukijoita enemmän kuin mitä mulla on.

      Poista
  7. Voih, minä jos kukaan tiedän kyllä sun fiilikset melko lailla tällä hetkellä. :/ Joskus se asiallinenkin kritiikki tulee jotenkin niin pahaan paikkaan, että omalla kohdalla se aiheutti pahaa mieltä vielä pitkän aikaa (ja pohdituttaa edelleen). Tauko bloggailusta on kuitenkin tehnyt ihan hyvää ja intoa palaamiseenkin alkaa olla. :)

    Mulla on todennäköisesti vittumaisen akan maine joka tapauksessa, joten jatketaan samalla linjalla. Minä nimittäin olen taipuvainen uskomaan, että ne kommentit satuttavat pahiten, joista jo itse tiedät, että niissä on perää. Niinkuin omalla kohdallanikin; minä tiesin jo, että postaukset olivat hieman sisältötyhjiä ja meikit alkoivat hieman toistamaan itseään. Siksi se kommentti todennäköisesti oli se kipein.

    Jos omaa blogiaan kykenisikin lukemaan toisen ihmisen kautta...voisi huomata monta parannettavaa asiaa. Rehellisesti sanottuna, minun lukemiseni on jäänyt vähemmälle, koska kyllästyin klikkeihin ja tunteeseen siitä, että turhan moni postaus käsitti tuotteita, jotka oli blogin kautta saatuja. Niissä ei minusta sinänsä ole mitään pahaa, mutta alituinen (itselle ilmaisten) tuotteiden hypetys murentaa mielestäni bloggaajan uskottavuutta. Minusta kuitenkin on mukavaa, että sinulle on tuotteita tarjottu; varsinkin kun tilanteessasi (siis äippälomalla) se rahallisen satsauksen määrä ei kovinkaan suuri ole. :)

    Niillä anonyymeillä kommentoijilla on oikeasti jotain häikkää omassa elämässään; ei kukaan normaali ihminen jaksa kommentoida ilkeyksiä blogiin, jota ei edes ole pakko lukea jos ei kiinnosta. Eikun leuka pystyyn vaan ja kohti uusia tuulia ja piut paut mokomille anonyymeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan pikkuisen eri mieltä. Jos mua olisi kritisoitu siitä, että ne harvat meikkikuvat, mitä täällä näkee, on hutiloiden tehty, niin olisin pahoittanut mieleni nimenomaan siitä, että joku puhuu asiaa :) Se kun äkkiä yrittää hutiloida huulten rajojen sisäpuolelle kiiltoa, kun vauva nukkuu, on niin normaalia mulle, että joskus unohdan, että laatuun voisi panostaa.

      Mutta tämä asia ei ollut ihan sama juttu. Myönnän, että olen paljon ajatellut juuri sitä, että näkeeköhän ihmiset asian niin tai näin ja sitten kun tulee viestiä, että juuri näin ajatellaan, niin se satutti, vaikka en ole asioista tod. samaa mieltä. Mutta satutti juuri se, ettei ihmiset osanneetkaan mennä muun pään sisälle :)

      Olen tosi pahoillani, jos sulla on jäänyt mun blogin lukeminen, se pahoittaa vähän mun mieltä. Mä olen ajatellut, että se on vaan hyvä, että saan joskus tuotteita blogin kautta, koska muuten juttuja ei ehkä tulis niin paljon, nimenomaan koska olen äippälomalla. Joskus ne kaikki osuu samalle viikolle ja silloin se tuntuu mustakin hassulta, mutta mulle tärkeää on se, että pystyisin päivittäin postaamaan jotain mielekästä. Musta on myös sääli, jos susta tuntuu, että kehun tuotteita sen takia, että olen ne saanut. Näin ei ole, mutta se on asia, mistä on turha jauhaa. Joko mua uskoo tai sitten ei. Niin ja enhän mä usein tuotteita saa, mutta joskus samassa paketissa tulee sen verta tuotteita, että niistä voi tehdä monta postausta.

      Mutta kuten sanoit, ei ole pakko lukea, jos tuntuu pahalta. Tämä siis viestinä kaikille :)

      Kiitti kuitenkin tsemeistä :)

      Poista
    2. Niin ja jos tuotteet on oikeasti hyviä, niin mitä mun pitäis tehdä? Kehua niitä vähemmän, että se olisi uskottavampaa? Koska toikin on asia, mitä mietin kun kehun jotain saatua tuotetta. "Eihän tätä usko kukaan." Mutta en mä halua siihenkään lähteä, että etsimällä etsin jotain vikaa, jota en sitten kuitenkaan löydä, miten se palvelisi ketään?

      Pliis, kerro ratkaisu :)

      Poista
    3. Huoh, kirjoitin ihan tosi pitkän vastauksen ja se katosi bittiavaruuteen, argh!

      Tämä keskustelu lähti mielestäni nyt siis hieman väärille urille ja tuntuu, että on ihan sama mitä nyt oikeastaan kommentoin, niin se otetaan loukkauksena. Pikakertauksena pitkästä kommentistani siis seuraavat asiat:

      - mielestäni sanoin, että on hyvä että saat tuotteita, ne eivät ole minulta pois.
      - minua ei kiinnosta paljon kukakin linkeistään saa (harvemmin niitä itse klikkaan, koska tykkään vertailla hintoja), ainostastaan ne Klik Klik -jutut alkoivat hyppimään silmille
      - bloggareiden uskottavuus ja PR jakaa varmasti ihmiset kahteen
      - olen itse sitä kriittisempää ryhmää [vaikka olenkin onnistunut ostamaan monta hyvää tuotetta kanssabloggaajan suosittelemana (PR- tuotteita siis olleet)]
      - en jaksa uskoa, etteikö missään tuotteessa koskaan olisi mitään moitittavaa ja ihmettelen miksi bloggarit ylipäänsä harvemmin niistä huonoista kertovat
      - en osaa ratkaista ongelmaasi kehujen suhteen, pahoittelen.

      Mä olen joka tapauksessa tykännyt blogistasi (esim. se nudekiiltopostaus oli tosi kiva ja toi vaihtelua), mutta nää PR -touhut ja muut mainos-/klikkihommat on sellaisia, mitkä nostaa mulla aina jossain vaiheessa karvat pystyyn, ihan blogista riippumatta. Tiedän myös, että on monia monia ihmisiä, jotka ovat kanssani erimieltä ja hyvä niin; näin jokainen varmasti löytää itseään miellyttävän blogin ja lukijakunnan. Tää kommentti todennäköisesti kuulostaa kärkkäämmältä kuin mitä olis tarkoitus, vaan kun näihin ei oikein voi liittää äänensävyä mukaan...

      Poista
    4. Haha, allekirjotan ton, että äänensävyn vois laittaa mukaan, kuulosti munkin juttu varmaan tosi paljon pahemmalle kuin miten sen tarkotin :) Mutta joo ymmärsin varmaan pari juttua väärin, joten asia ok. Sen vaan sanon, että kyllä mulle on itsestäänselvyys, että kerron myös huonoista puolista -ja olen niin tehnytkin, jos vaan lukee jutut kunnolla- mutta on myös ollut tuotteita, joista ei löydy mitään muuta mäkätettävää kun jotain että 'tuoksu nyt ei ollu paras' joka on mulle ihan 'haistavittu'-kommentti, koska sillä ei oo mulle mitään merkitystä. (toi ei ollut siis rumasti tarkotettu vaan haistavittu-juttu tarkottaa mulle sellasta yhdentekevää..) Mutta kyllä mä senkin yleensä mainitsen...

      Ja totuuden nimissä on kai mainittava, että kyllä mäkin joskus kyylään epäluuloisena muiden ilmaisjuttupostauksia, mutta se vaan pitää päättää sillon, uskooko vai ei. Kyllä sen yleensä haistaa, onko se nuoleskelua. Paitsi ei ilm. mun tapauksessa :D

      Sekin täytyy sanoa, että sä olet kyllä aika kärkäs mielipiteines, niin mä menen heti puolustuskannalle sun kanssas :) Mutta tykkään susta ja sun blogistas, no hard feelings. Ollaan yhtä mieltä siitä, että ollaan eri mieltä :)

      Poista
  8. Itseäni ei häiritsisi vaikka saisit sata euroa joka klikkauksesta. Ei ole multa pois!
    Luen kosmetiikkablogeja nimenomaan sen takia että näen millaisella tuotteella jutut on tehty ja MISTÄ NIITÄ SAA. Mikäli kaiken saa selattua yhdessä puodissa niin aina parempi!

    Ja kannattaa varmaan vaan valitettavasti purra hammasta, asiasta mielensä pahoittaminen voi saada vaan kateelliset ja kiukkuiset anonyymit vaan riemastumaan lisää.

    Voimia ja lisää postauksia kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on nimenomaan totta, ei ole keneltäkään pois, vaikka saisin mitä. Jos hakisin vähän enempi sääliä, niin korostaisin, että olen tosiaan vauvan kanssa kotona, että jokainen varmaan ymmärtää, että jos mainostuksesta saisi tuloja, niin ne menisi vaippoihin eikä kylpylälomiin. :)

      Mä en myöskään ymmärrä, että jos teen kuuluisan klikkipostauksen vaikka Prettystä, että tässä on tuotteita, jotka musta näyttää kivoilta, niin sitten se on jotenkin väärin. Ihan kuin klikkejä olisi pakko klikkailla tai edes lukea koko postausta :(

      Mutta joo, yritän nyt hammasta purren päästä taas elävien kirjoihin ja tuottaa lisää juttua eetteriin :)

      Kiitti sulle!!

      Poista
  9. Voi ei :( Se on hämmästyttävää miten paljon tommoset voi satuttaa. Eikä se ole sun vika jos tuntuu pahalta. Edeltävät ovat jo aika lailla kaiken sanoneet, joten toivottelen lisätsempit ja toivon että jatkat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kiitokset tsempeistä! Kyllä kai näiden ihanien viestien jälkeen sitä uskaltaa jo ajatella jatkavansakin :)

      Poista
  10. Sanon ihan ensiksi, että en kirjoita tätä kommenttia aiheuttaakseni lisää mielipahaa enkä ole sinua vastaan tai mitään. Katson vain velvollisuudekseni hieman heittää palautetta postauksestasi.

    Ensinnäkin, minusta olisit voinut esittää asian paljon asiallisemmin ja näin paljon tehokkaammin. Lapsellinen pahanolon purkaus blogiin ei minun silmissäni pääse kauhean isoon arvoon. Olisit saanut paljon vakuuttavammin ja paremmin asiasi perille, jos olisit valittamisen ja tunteenpurkauksen sijasta keskittynyt enemmän siihen, MIKSI annat laittaa mainoksia sivuillesi. Toki huomasin perusteluita, mutta suurin osa postausta käsitteli sitä, miten paha olo sinulla on ja tekstistä loisti kilometrin päähän turhautuneisuus, joka ei ainakaan minua pahemmin vakuuta.

    Toinen asia on se, että minusta on aika ylireagointia napsahtaa näin pahasti PARISTA kommentista, joista toinen oli sanojesi mukaan vielä asiallisesti esitetty. Toki epäsopivat kommentit ovat inhottavia eikä niitä pidä kenekään kestää, mutta eikö yhden turhautuneisuutta, surua ja vihaa täynnä olevan blogitekstin ja kyyneleiden vierittäminen ole jo vähän liikaa vain parista kommentista?

    Mutta jatka ihmeessä blogiasi. Tykkään suurimmaksi osaksi jutuistasi enkä siis tahtonut millään tavalla ottaa kantaa mainoksiin blogissasi. Halusin vain tuoda mielipiteebni julki tästä nimenomaisesta postauksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyesti: kyllä tämä oli ylilyönti. Oli vähän huono päivä.

      Ps. En nyt tiedä, oliko tuo sun velvollisuus sentään, mutta okei :)

      Pps. Ei noin kai voi sanoa, että kyyneleet oli jo liikaa. Sä et tiedä mitä viesteissä luki etkä voi mennä mun pään sisään ja blogin taustoihin mitenkään. Plus et oli huono pv edelleen. Ja mä oon herkkä :) ja ykskin viesti riittää, jos se on tarpeeksi huono ja ilkee. Yhdenkin lukijan menetys "vääristä" syistä tuntuu pahalta.

      Ppps. Se oli tarkoituskin, että mun turhautuneisuus loistaisi ja kauas :)

      Poista
    2. Omassa blogissaan saa kirjoittaa ihan mitä tahansa! Saa avautua jos siltä tuntuu niin epäasiallisesti tai asiattomasti kuin tahtoo. Mie en käsitä tätä ihmeellistä suomalaista marinaa kaikesta! Blogi on ensisijaisesti sen kirjoittajaa varten ellei sitten ole palkattu siihen.

      Poista
    3. Jos tämä olisi Facebook, painaisin, että 'tykkää' :) Tuo on kyllä ihan totta, että mun blogihan tämä on ja kirjoitan, mitä lystään!

      Poista
  11. Jatka vanhaan samaan malliin ja älä välitä paskapäistä! Sulla on hyvä blogi!! Pää pystyyn ja älä turhaan uhraa kyyneleitäsi asian tiimoilta!

    VastaaPoista
  12. Siis minua ei tasan haittaa noi linkit, koska c'mon, eihän niitä linkkejä ole pakko klikkailla jos ei halua bloggaajaa mainoksilla hyödyttää, ja jos ei niitä silmissään siedä niin eihän blogia kukaan pakota lukemaan. As simple as it is. Itse ainakin pidän blogistasi ja luen ilolla myös jatkossakin.

    VastaaPoista
  13. Anonyymille: En enää julkaissut viestiäsi, mutta asia ok enkä todellakaan kuvittele niin, miten luulit. Mutta niin kuin jossain tuossa sanoinkin niin jos JOKA TAPAUKSESSA teen tuollaisen "himotuspostauksen" niin miksi en käyttäisi mainoslinkkejä normilinkin sijaan, jos sellainen mahdollisuus on? Sehän olisi ihan hassua. Mutta vannon käsi sydämellä, ettei lähtökohta koskaan ole ollut se, että "nyt tehdään rahaa" :) Se kaksi senttiä ei tunnu edes äippälomalaisen pussissa. Ja mulla oli eilen huono päivä niin tuli huonoon saumaan se sun eka viesti. Anteeksi ylilyöntipurkautuminen. Toivottavasti jatkat lukijana :)

    VastaaPoista
  14. Mie en ymmärrä miksi ei saisi tehdä rahaa mainoksilla? Siis tässähän ei edes ole kysymys rahantekemisestä, mutta mitä pahaa siinä olisi jos tekisi. Varsinkin naisilla tuntuu olevan sellainen asenne, että kaikki pitäisi tehdä vain hyvää hyvyyttään uhrautuen. Käyttää johonkin omaa aikaa ja saada hyvä mieli kun toiset ovat tyytyväisiä. Olen huomannut, että naisblogistit hankkivat lukijoilleen tarjouksia yms. ja oikein korostavat, että eivät hyödy mitään siitä. Miehet taas, esim Olli Posti "Viidakkomies" ihan suoraan ilmoittaa, että tilatkaas tuolta, saatte alen ja mä provikan. Mun mielestä se on ihan oikein! Se ei oo keltään pois! Puuh.... ärsyttää niin paljon tää suomalainen kateus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä huomannut saman, että on naisbloggareilla vaikeaa. Olen myös huomannut sen, että moni jonkun TradeDoublerin perusinfomassamailin saaneet esittävät asian niin, että 'minua pyydettiin kertomaan tästä...', ikäänkuin joku olisi henk.koht. heitä pyytänyt, mutta he varmaan ajattelevat, että asia on pakko ilmaista noin, että asia ei särähtäisi liian monen korvaan ja ei tulisi niin paljon sanomista, jos laittaisi vaan rehellisesti sen mainoksen/koodin yms. siihen. Kiitos viesteistä, oli mukava lukea tuollainen mielipide!

      Poista
  15. Äh, näitä on jotenkin joka kerta yhtä ikävä lukea. Miksei ihmiset vaan voi ilmaista omaa mielipidettään painamalla sitä ruksia tuolta sivun yläkulmasta vaan pitää pahoittaa kirjoittajan mieli asiattomilla kommenteilla. Jos häiritsee, älä lue! Toki se on aina muistettava, ettei kukaan ole täydellinen, tai ettei kehitettävää olisi jokaisella, mutta onko se palaute aina pakko antaa ilkeimmällä mahdollisella tavalla. Tsemppiä sinne, jatka kirjoittamista omalla tyylilläsi ja yritä olla välittämättä ilkeilyistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kivat anonyymit on parhautta :) Joo, en tosiaan väitä, että olen täydellinen, mutta ei ole kiva, kun niistä vioista huudellaan anonyymisti :/ Mutta jatketaan samaa malliin :)

      Poista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!