tiistai 7. helmikuuta 2012

Minttua kynsillä ja ideaköyhyyttä


Huomenta ihanat! Lukekaa pliide loppuun asti tämä postaus, vaikka pitkä onkin, sillä alhaalla on teille kinkkisiä kysymyksiä! Tämä mamma tarvitsee nyt apua ja mielenrauhaa nimittäin :)

Mutta ensin olisi viikon kynsiä vuorossa. Me like! Tällä hetkellä minua himottavat kaikki kirkkaat sävyt, pastellisävyt, värikkäät sävyt, mikä tahansa paitsi tumma ja synkkä. Siispä kynsille pääsi käyttämättömien lakkojen laatikosta Prettystä tilattu minttu-ihanuus.


Olen pitkään haaveillut mintunsävyisestä lakasta, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi hankkia esimerkiksi legendaarista Essien Mint Candy Applea. Tämä Saffron Londonin versio kelpaa minulle mainiosti! (Ja tähänhän sopisi aika muikeasti nämä Nellyn mintunvihreät (aka turkoosit) korkkarit: klik*, vaikka ovatkin vähän tummemmat.)


Kynsissä on nyt kolme kerrosta eikä peittävyys silti ole kuvista päätellen täydellinen, livenä ovat kyllä hyvät. Levittyvyyskin vaikutti aluksi huonolta ja tokan kerroksen aikana tuntui, että eka kerros lähtee mukana. En kuitenkaan jättänyt hirveästi kuivumisaikaa, kun halusin päästä kuvaamaan ennen kuin vauveli herää unosiltaan. Siihen nähden kuivuivat lopulta sitten aika nopsaankin.


Vaikka se levittyvyys oli aluksi aika hankalan tuntuista, niin lopulta lakka kuitenkin asettui ihan oma-alotteisesti nätiksi ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Olin ajatellut jotain koristeluja, mutta tykästyin väriin niin, että halusin nauttia näistä ihan vaan näin.


Lakka kiiltää kauniisti, on ihanan sävyinen ja ennen kaikkea HALPA :) Prettyssä nämä Saffronit kustantavat vain 2,90 e ja tämä ihanuus on siis sävy 55 Mint tai Mint Green, olen nähnyt netissä eri versioita nimestä. Prettyn koko Saffron London -valikoimaan pääset tästä linkistä: klik*. Sieltä löytyy myös neon-lakkoja, glitterlakkoja, designtarroja ja muita meikkituotteita.

Kun sain tuon lakan, niin minuun iski sellainen tunne, että minulla on jo jotain samantapaista. Siispä piti vähän vertailla.


Color Clubin Twiggie ja Snowcrystalin #434 tulivat ensimmäisenä mieleen ja suoritin pientä vertailua. Twiggie nyt on kuitenkin selkeästi lämpimämpi ja kesäisempi kuin Mint.

O-ou, onkohan Twiggie ollut käyttämättömänä vähän turhan pitkään, kun alkaa jo juoksettua :/
Mintin ja Snowcrystalin välillä ei ole ihan niin suurta eroa, mutta siinä missä Mint on mielestäni mintunvärinen, on Snowcrystal sekin jotenkin vähän lämpimämpi ja tummempikin. Ero on pieni, mutta tarpeeksi, jotta en kadu ostostani :) Tosin näyttää Saffron ehkä kolmen kerroksen jälkeen kynsillä tummemmalta kuin pullossa... Joka tapauksessa Snowcrystal alkaa olla jo entinen, joten Mint saa paikata sitä :) Essien versio minttulakasta on vissiin vähän vaaleampi vielä kuin tämä Saffron ja kai sekin pitää joskus hankkia.

Nyt sitten sitä ideaköyhyyttä...

Sitten pitäisikin alkaa miettiä viikonlopun häihin (olen siis vieraana) kynsiä. Asukokonaisuuteni on aika musta, joten en oikein tiedä, synkistelenkö kynsilläkin vai tekisinkö meikin ja kynnet vähän pirtsakammiksi. Mitä olette mieltä? Talvihäissä saa mielestäni vähän kokeilla rajojaan ja tosiaan laittaa vähän tummempaakin meikkiä ja kynsiä, mutta toisaalta haluaisin myös jossain kohti säväyttää ihan värilläkin. Okei, ei minua siellä kukaan katso, mutta se on kuitenkin pitkä päivä ja haluan olla tyytyväinen itseeni, ettei tarvitse sitten siellä murjottaa, kun olo ei ole paras mahdollinen.

Tämä olisi yksi ajatus, joka minulla oli (ei tosin sieltä pirtsakimmasta päästä):


Alla on Ekovistalta saatu lempparinudelakka Sharp Rosé ja päällä China Glazen musta crackle. Ja peukun alla siis mekkoni yläosa. Alaosa on myös vaalea, jonka päällä on musta "huntu", en tiedä kankaitten nimiä, sori :) Mutta siinä ei ole noita pitsikuvioita. 


Tämähän on nyt yksinkertaisimmasta päästä, mutta jotenkin siinä olisi mielestäni samaa fiilistä kuin mekossa. Tosin mekon tuo vaalea osa on enempi kai kultainen tai beige ja Sharp Rosé vivahtaa vaaleanpunaiseen. Mutta en tiedä, huomaako sitä käytännössä.

Mitä olette mieltä? Keksittekö jotain kivempaa ideaa? Tai esim. jos tekisin noin, niin keksisikö sitä nimettömään taas jotain vähän erilaista? Hjälpa mig! Ideat ihan lopussa. Mekon lisäksi asuun kuuluu mustat sukkikset, mustat korkkarit ja musta jakku, joten aika synkkä kokonaisuus tulossa. Ajattelin repäistä laittamalla pinkkiä punaa huuliin, mutta toisaalta uskon, että minulle paremmin sopisivat kuitenkin nudehuulet ja smokey eyes ja ehkä tämä jälkimmäinen ratkaisu olisi myös tässä puvun värimaailmassa mukana. Ihme stressi yksistä häistä, mutta kun en usein pääse juhlimaan niin olisi se kiva paneutua tähän asiaan syvemminkin :) Yleensä teen vaan kiireessä jotain hutiloitua ja sitten ei ole kiva, kun meikit leviää tai huomaa paikan päällä, että oli ihan huonot yhdistelmät ynnä muuta. Mutta jos jotain positiivista tästä haetaan, niin sain urkittua mieheltä mielipidettä ja hän sanoi, että tuo lakkaustapa sopisi tuohon mekkoon. Mitä sanovat arvon neidit ja rouvat?


editeditedit.




Nyt se ehkä löytyi!! Jos tämän idean toteuttaisin, niin pohjalakkana saattaisikin toimia tämä Inglotin #631 (postaus täällä: klik), sehän on just eikä melkein! What do you think? Kummat halkeilut onnistuivat paremmin? Tuossa ekassa Benecos-lakan kanssa toteutetussa lakkauksessa cracklea on laitettu vissiin paksumpi kerros, niin se halkeilee isompina lohkareina ja tässä Inglotin kanssa ohuempi kerros aikaansaa suikaleisemmat halkeilut.

Oikeasti, ihme stressiä. Haluaisin vaan kerrankin suunnitella jotain etukäteen, ettei tarvitsisi sitten viikonloppuna stressailla... Kyllä te tytöt tiedätte :)

Jaksoiko joku lukea tänne asti??? Henkisiä plussapalloja kaikille, jotka jaksoivat! KIITOS <3


edit. Ehkä alan hylätä tuon crackle-idiksen, kun niin moni on niitä vastaan ;) Kuten Inelle tuossa kommentoinkin, niin löysin kultamustaraidalliset nail foilsit...




... ja nekin kutkuttaisivat. En ole niitä ennen käyttänyt, joten kysyisin viisaammilta, että onko välttämätöntä katkaista ne nimenomaan lasiviilalla, jota en tietenkään omista? Pohdiskelen myös ideaa, että asuun tulisi jotain muuta kuin mustaa ja kynnet olisivat sen mukaan, mutta en haluaisi pinkkiä, kun se on minulla niin yleinen lakkausväri.. Huoh. Kyllä sitä ongelmia saa, mistä haluaa :)

17 kommenttia:

  1. Ovatpa upeita nuo mintun ja vihreän sävyt kynsissä! Itseltänikin yksi Isadoran mintunvihreä lakka löytyy; täytyykin kaivaa se taas pitkästä aikaa esiin! :)

    curiousnoora.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joo, mä tiedän sen IsaDoran lakan. Himoitsin sitä joskus pitkään, mutta jäi hankkimatta kuitenkin. Se on ihana :)

      Poista
  2. Mä ainakin miellän cracklet semmosiksi vähän punkahtaviksi (tiiä sitten mistä oon saanu tän mielleyhtymän päähäni :D ) joten häihin en sitä välttämättä laittaisi. Tosin nuo värit passaa hyvin pukusi kanssa, joten... Joku konad-pitsikoristelu toimisi kans aika hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kanssa toi crackle-mielleyhtymä on kaikkea muuta kuin mitä mä itse olen, vaikka niistä tykkäänkin, ja varsinkin mustan cracklen kanssa... Mutta jotenkin toi vaan sopisi mun mekkoon tosi hyvin ja kaukaa se voisi näyttää vähän samantapaiselta kuin mekon koristelu. Konadeja mietin kans, mut oon vähän kömpelö niissä, niin pelkään ettei ne onnistuis enkä kyllä tiedä, onko mulla sopivaa kuviotakaan... Hmm... Pitäisköhän ehkä tutkia ja harjoitella vielä kun olis aikaa? :)

      Kiitos mielipiteestä!

      Poista
  3. Ihana minttulakka! :) Joskus tulee eteen niin ihanan värinen lakka, ettei sen päälle raaski laittaa mitään koristeluita - tiedän tunteen! :)
    Itse en niin hirveesti tykkää cracklelakoista... Ja itse en laittaisi häihin cracklea. Laittaisin tyylikkään variaation ranskalaisesta manikyyrista. Esim. jos ajattelit laittaa vaaleansinistä luomiväriä niin laittaisin ranskalaiseen manikyyriin vaaleansiniset tipit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on aika ihana :) Cracklet ei tosiaan kuulosta häihin sopivalta, mutta ajattelin, että talvihäihin saisi tehdä poikkeuksen :) Keksin omia sääntöjä selvästikin. Modifioitu ranskis olisi tosiaan häihin kaikista paras juttu, mutta olen niiiiin surkea tekemään ranskiksia, ettei niistä tulis kuitenkaan kivat :/

      Poista
    2. Niin ja kiitos mielipiteestä! :)

      Poista
  4. Jos asustus on melko mustaa, niin mä todennäköisesti laittaisin kynsiin jotain hieman räväkämpää. Tän hetkinen suosikki on Isadoran kirkkaanpinkki lakka ja siihen päälle musta crackle :) NAM!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, olen myös tuota vaihtoehtoa miettinyt. Mutta jotenkin en pääse siitä ajatuksesta, että jos on esim. pinkit kynnet, niin olisi kiva olla pinkit huuletkin, mutta haluaisin kuitenkin nudet huulet ja ja ja... selityksiä riittää :) Pinkki lakka ja cracklet on kyllä mahtava yhdistelmä :) Mutta jos lähtisin samalle linjalle, niin sitten se cracklen ja mekon yhteinen idea ei olisi ihan sama... On tää vaikeeta!

      Ehkä laitan vain pinkit korvikset ja haen sen värin sitä kautta :D

      Poista
  5. Kyllä mun mielestä voi ihan hyvin laittaa cracklekynnet häihin! Miksei voisi :) Tykkään enemmän noista viimeisistä kynsistä ja sopivat hyvin pukuun, kevyt smokey ja nudehuulet niin pakettihan on kasassa! ;D Mutta tärkeintä on että sä tunnet olos hyväksi ja kauniiksi. Niin ja nätti minttulakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, joku puolustaa mun visiota :D Ihana kommentti muutenkin, KIITOS! <3

      Poista
  6. Kyllähän nuo suunnittelemasi kynnet myös menevät, mutta olisi ehkä ihan hauskaa jos muuten kokotummassa asussa olisi jokin katseita kiinnittävä kohta (: Itse suosin kynsissä asusteväriä, jotenkin asun värisenä kynnet uppoavat sinne asuun eivätkä erotu mihinkään. Jos meinaat huulesi punaisiksi maalata niin laita punaiseksi kynnetkin! Tai sitten jos nudehuulet niin myös nudekynnet ja joku sievä, pitsimäinen, yksinkertainen konadkuvio?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehkä alan jo hylätä koko cracklet :) Nyt löysin kultamustaraidalliset nail foilsit ja himoitsisin niitä, mutta toisaalta juuri tuo ehdottamasi ratkaisu kutkuttaisi myös. Konadeita kokeilin jo, mutta tulin siihen tulokseen, ettei niistä kuitenkaan tule siistit... Noh, onneksi on muutama päivä aikaa vielä miettiä :)

      Kiitos ideoista!

      Poista
  7. Tuollainen mintunvihreä kynsilakka on pakko hankkia kevääksi, ne on vaan niin herkullisen näköisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todellakin! Tuohon kun saisi vielä jonkun huivin vaikka mätsättyä niin avot! :)

      Poista
  8. Minusta nuo mustat cracklekynnet olivat hieno idea pitsisen mekon kanssa. Valitsisin ehdottomasti sen ylemmän Sharp Rosen, niin tulisi vähän kontrastiakin mekkoon.

    Ja smoky eyes nudehuulilla sopisi kyllä myös kauniisti mekkosi kanssa. Ei häissäkään aina tarvitse olla värikäs, voi myös olla tyylikäs. :)

    Toivottavasti sinulla olisi kivat juhlat! :)

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!