maanantai 13. helmikuuta 2012

Näin luot lookin: punahuulet

Innostuin kollaasien tekemisestä Picasalla ja ajattelin aloittaa uuden sarjan. Keksin aina jonkun teeman/lookin ja kerään sen ympärille tuotteita esimerkiksi nettiputiikeista tai omista jemmoista. Keksin siis aina yhden teeman ja yhdistän siihen vielä jonkun muun logiikan eli kerään tuotteet vaikka yhdestä ja samasta kaupasta tai tietyn budjetin tiimoilta tai kaikki tuotteet yhdeltä merkiltä, mitä vain satun keksimäänkään. Tulee katsokaas vähän toimituksellista sisältöä blogiin :) Voi olla, että kyllästyn tähän heti ekan kerran jälkeen, voi olla että teen näitä sata, kuka tietää. Joka tapauksessa löytyvät tagilla 'näin luot lookin.' Laitan jotain ohjeitakin meikin tekoon, mutta en väitä olevani mikään ammattilainen.

Huulilla Max Factorin Colour Elixir -rajauskynä Red Rush ja Diorin Voluptuous Care -puna #999 Ara Red

Eka teema on helppo: punaiset huulet. Sen ympärille perussetti eli mustat kissarajaukset ja mattainen iho. Basic Marilyn Monroe siis. Nämä tuotteet keräsin parhaani mukaan Sokoksen verkkokaupasta. (I know, I know, vihaatte noita affiliate-yhteistyökumppaneita ja "mainospostauksia", mutta sieltä nyt löytyi kätevästi kaikki tähän lookiin tarvittavat meikit. Juttusarja itsessään ei todellakaan tule olemaan mitenkään mainossarja, yritän vaikka seuraavan kerran kerätä tuotteita ihan vapailta markkinoilta :) Näin itseni erään erittäin vihamielisen anonyymin silmin ja tajusin, miten nuo KLIKit varmaan sattuu teitä jo silmiin. So sorry, ei ole ollut tarkoitus. Eniveis, anonyymin kommentoijan jälkeen teki mieli sulkea koko blogi, mutta jos ei nyt sentään. Ajattelin kuitenkin, etten julkaise tätä postausta, mutta prkl tämän tekemiseen meni niin kauan, että en heitä sitä hukkaan noin vain. )

Lookiin tarvitaan vähintään:

- punainen rajauskynä ja punainen huulipuna
- musta eyeliner ja musta ripsiväri
- mattapinnan jättävä meikkivoide ja puuteri (+ valokynä)

Lookin viimeistelevät:

-poskipuna
-kulmaväri
-punainen kynsilakka
-kevyt banaanivarjostus silmissä


Minun vinkkini lookin luomiseen:

Levitä kasvoille ensin meikkivoide ja valoväriä kasvojen kohtiin joita haluat korostaa: poskipäille, kulmaluulle ja amorinkaarelle. Myös leuka, otsa ja nenänvarsi voivat kaivata valoa. Puuteroi kasvot, valovärin kohdalta vain kevyesti.

Piirrä aivan ripsirajaan musta rajaus ja nosta viiva kissamaisesti silmän ulkonurkan kohdalla. Taivuta ripset ja harjaa niihin runsaasti mustaa ripsiväriä. Erottele ripset vaikka ripsikammalla. Väritä kulmakarvojen mahdolliset aukot kulmavärillä ja harjaa ne siistiksi.

Levitä meikkivoidetta huulille ja puuteroi hyvin. Rajaa huulet siististi, huomioi erityisesti se, että rajaat ihan huulten ulkonurkkaan asti, ettei sinne jää väritöntä aluetta. (Eli suomeksi: älä tee niin kuin minä yleensä teen, vaan niin kuin minä opetan.) Väritä lopuksi koko huulet rajauskynällä. Puuteroi huulet vielä. Levitä sitten siveltimellä huulipunaa huulille ja "haukkaa nenäliinaa". Levitä sen jälkeen vielä yksi kerros punaa. Näin varmistat punan pysyvyyden.

Noiden lisäksi voit sipaista poskille hieman punaa ja tehdä kevyen luomille banaanivarjostuksen vaaleanruskealla.

Tässä tuotteita, joiden avulla pääset jo pitkälle:


1. Mattapinnan iholle saa Lumenen Double Stay Matta Mineraalimeikkivoiteella. KLIK*.
2. Meikin voi viimeistellä L'Oréal Paris'n Mattifying Minerals Powder -irtopuuterilla. Sopii myös yksinään käytettäväksi. KLIK*.
3. Joe Blascon valoväriä voin henkilökohtaisesti suositella kaikille. Tällä voi korostuksen lisäksi peittää myös tummat silmänaluset. KLIK*.
4. Kissarajaukset voi tehdä Goshin Long Lasting Eye Liner Penillä. Ohut kärki lupaa tarkan lopputuloksen. KLIK*.
5. IsaDoran Flashy Curl -ripsivärillä saat lookiin sopivat kaarevat ripset. KLIK*.
6. Max Factorin rajauskynän sävyllä Red Rush rajaat ja värität huulet paloauton punaisiksi. Tällä tuotteella myös siis rajattu huulet noissa ylläolevissa kuvissa. KLIK*.
7. Rimmelin Lasting Finish -huulipuna takaa kestävän lopputuloksen. Testaa sävy Alarm. KLIK*.

+ lookiin sopivat kynnet saa Lumenen Gloss & Care -kokoelman lakalla #14. KLIK*.


Tuotekuvat Sokoksen verkkokaupasta.

4 kommenttia:

  1. Oi, tää kuulostaa kivalta. :)) Mulla on vaan niin syvällä silmät silmäkuopissa ettei cat eyetä ole kovin helppo tehdä. :/ Tai sitten se on vaan harjoittelusta kiinni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mutta hei: unohda rajaukset ja laita luomelle vaan vaaleaa helmiäistä ja ripsiin rutosti ripsiväriä, niin se sopii kans ja silmät tulee vähän lähemmäs :)

      Poista
  2. Hei! Olen lukenut jo pitkään blogiasi. Uusimman postauksen luettuani teki mieli kommentoida ensimmäistä kertaa.

    Myönnän, että minuakin on hieman häirinnyt postaukset, jotka tuntuvat siltä, ettei niissä ole muuta asiaa kuin mainostaminen. Tämä, mihin nyt kommentoin muutti mieleni. Tykkään siitä, että meikkiblogit keskittyvät tekemiseen tuotteiden sijaan, mutta ymmärrän tietysti, että lukijoita ihan oikeasti helpottaa se, että bloggari sanoo selkeästi "tämä on hyvä ja sen saa sitten täältä". Ja tietysti kannattaa ottaa hyöty affilinkkien jakamisesta, miksi niitä muuten olisi?!
    Tässä kirjoituksessa on kuitenkin todella hyvä pointti, ja rakenne. Se opettaa ihan oikeasti meikkaamisesta, ja kertoo myös, mistä tuotteita voisi saada. Näitä enemmän!

    Blogisi on todella kiva muuten, mutta joululahjapostaukset ja sellaiset, missä on pelkkiä linkkejä, eivät anna kivaa kuvaa postauksen tarkoituksesta. Mutta lukijoidenkin kantsii ymmärtää, että jos se kirjoittaisivat blogia, niin varmasti hekin linkkaisivat mieluiten affilinkkeihin, ihan niiden muutamien senttien takia, eikä siinä ole mitään väärää! Sinä sentään ilmoitat tähdellä, milloin niin teet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan, ensinnäkin ihanaa, että tämä juttu miellytti, koska näitä haluaisin tehdä jatkossakin. Ja tuo on hyvä pointti, että jos on mahis laittaa af.linkki tai normi niin miksen laittaisi af.linkkiä? Sehän ei tarkoita, että tuote on varta vasten af.paikasta haettu vaan jos se nyt sattuu sieltä olemaan niin fine. Se harmittaa vähän, jos joululahjapostaukset ei mainosten takia miellyttänyt, kun siellähän oli paljon myös ei-mainoksia ja se oli avuksi ostoksille tarkoitettu. Noh, aina ei voi onnistua:) ja se vielä, että tämä on kyllä enempi tuoteblogi kuin meikkausblogi eikä ole jälkimmäiseksi koskaan tarkoitettukaan, ihan vaan silsi, että olen niin huono ottamaan meikeistä hyviä kuvia :)

      Poista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!