sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Hiilarivapaata

Ajattelin nyt poiketa meikkimaailmasta nopsaan hyvinvoinnin maailmaan. Kyse on siis painonpudotuksesta, joka tässä tapauksessa liittyi vahvasti esteettisiin syihin, joten sillä nauhalla sidon sen tähän blogin teemaan nyt kiinni :)

En tiedä, kuinka hyvin olen tuonut esille sitä puolta itsessäni, että olen aikamoinen syöppö. Käytännössä joka ilta napostelen jotain hyvää, mikä on ihan hirveä tapa. Jotenkin telkkarin edessä ei vaan pysty olemaan syömättä. Ja olen aina ensimmäisenä maistelemassa kaikkia uutuuksia. Minun on vain pakko tietää, miltä kaikki uudet namit maistuvat. No, olin tosiaan kutsuttu sinne yksiin häihin, joita varten ostin mekon, joka meni just ja just kiinni. Isompi koko oli liian löysä, joten se ei ollut vaihtoehto. Halusin varmistua siitä, että mahdun mekkoon ja päätin häitä edeltävät kolme viikkoa kokeilla karppausta.

No joo, se on sanana ihan hirveä, joten puhutaan vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Olen ihan älyttömän nirso ruoan suhteen. (Jos voisin, söisin kanaa ja ranskalaisia aina...) Tykkään maustamattomasta kanasta ja päätin, että puputan sitä ja salaattia sitten. Siihenhän ei voi kyllästyä.

90 % päivistäni meni näin:



aamupala:
- 2 kananmunaa ja joko paprikaa tai tonnikalaa

päivällinen:
- maustamatonta kanaa fileinä tai suikaleina, salaattia (+ paprikaa ja kurkkua), pakastevihanneksia ( = yleensä kukkakaalia ja parsakaalia), raejuustoa, salaattikastiketta


illallinen:
- tonnikalaa, raejuustoa ja kupillinen suolapähkinöitä (jotka sisältävät kyllä hiilareita, mutta vähemmän kuin moni muu herkku. Ja niissä on kuitenkin hyvääkin rasvaa pikkasen...)

Aika kuivaa, eikö? No, ekat kaksi viikkoa meni ihan heittämällä ja jo parina ekana päivänä paino putosi pari kiloa eli varmaan nesteet häippäsi ja alati turvonnut mahakin litistyi vähän. Makeannälkä hävisi aika hyvin, mutta väsymys ei kyllä kadonnut, vaikka sitäkin oltiin lupailtu.

Sitten paino rupesi jumittamaan paikallaan ja kun mies reilun 2 viikon kohdalla oli tuonut laskiaispullia, niin sorruin. Olisin voinut olla sortumattakin, mutta päätin, että sorrun. Sorruin vähän enemmänkin ja sorruin vielä seuraavanakin päivänä. Ja sitä seuraavana. Sitten yritin pari päivää taas olla kiltisti. Häitä edeltävänä iltana vauva oli tosi kipeä, joten iltapala jäi välistä häntä hoivatessa. Hääjuhlan aamuna paino olikin taas pudonnut todella kivasti. Mekko mahtui päälle hienosti :) Kaiken kaikkiaan painoa lähti ehkä neljä kiloa.

No, häissä tuli juotua, ei juurikaan syötyä. Jotenkin olen taas sortunut herkkuihin ja erityisesti hiilareihin esim. pastan muodossa. En nyt tiedä, tekeekö minun vieläkään varsinaisesti mieli makeaa, mutta jotenkin tuttuun rutiiniin on helppo palata. Napostelen tavan vuoksi. Enkä ole uskaltanut käydä vaa'alla. Nyt maustamaton kana tulee jo korvista ulos, saati sitten raejuusto tai tonnikala. Joten siltä kantilta katsottuna en varmaan pystyisi kovin kauaa tuota ruokavaliota pitämään. On se pasta ja peruna vaan niin hyvää!

Tiivistettynä: Kalorimäärät per päivä olivat aika pieniä. Olen lukenut, että jos hiilareita vähentää, rasvaa pitäisi lisätä ja se oli tällaiselle kevyttuotteiden ostajalle vaikeaa ja itse asiassa mahdotonta. Hiilareiden vähennys vähensi makeanhimoa ja makeanhimo on myös pysynyt poissa, joskaan se ei ole estänyt syömästä makeaa. Määrät tosin ovat pienempiä. "Dieetin" aikana sorruttuani herkkuihin maha oli vähän kipeä, mutta se meni kyllä nopsaan ohikin. Rakastan pastaa, perunaa, ruisleipää ynnä muita niin paljon, etten voisi tehdä vähähiilarisesta ruokavaliosta elämäntapaa, mutta näköjään se toimii ihan kivana nopeana laihdutuskuurina, joskaan en tiedä sen terveysvaikutuksista, joten ei kannata kokeilla vain minun neuvojeni perusteella :) Tästähän liikkuu juttuja puolesta ja vastaan, joten ei aleta kiistelemään. Kerroin vain omat kokemukseni. Totesin myös hiilarivapaan kuurin aikana, että pömppömahani luultavasti on tosi pömppö juuri hiilarien takia, joten jos se on sinunkin ongelmasi, niin kannattaa testata hiilarien vähentämistä, eihän niistä kokonaan kannata luopua! :) Kaiken kaikkiaan uskon, että tämä tapa toimi minulla paremmin kuin esim. kalorien laskeminen. Tämä oli yksinkertaisempaa ja helpompaa. Ja parasta oli se, että syödä voi reilustikin, kunhan syö vaan hiilarittomia juttuja. Lopulta ei sitten tarvitsekaan syödä paljon, kun ruoanhimo pikkuhiljaa laantuu ja pärjää todellakin tuolla kolmella aterialla per päivä ilman näläntunnetta.

Jos sinun pitäisi pudottaa pari kiloa nopeasti, miten tekisit sen?

4 kommenttia:

  1. minullakin on tuo hirveä tapa syödä jotain hyvää joka päivä :/ tosin liikun aika paljon joten siitä tulee plus miinus nolla ja en ole lihonut, mutta tekeehän se huonoa keholle kokoajan napostella jotain sokeria ja turhia kaloreita... Ja mä rakastan ranskalaisia ja itsetehtyjä lohkoperunoita! Ja syön kyllä joka päivä perunaa tai pastaa, yleensä molempia lol. En pystyis elää ilman perunaa tai pastaa, niin se vaan on :D Jos yrittäisin laihduttaa niin koittaisin ottaa enemmän vihanneksia ja hedelmiä ruokavaliooni, niitä kun en nyt niin hirveesti syö (niin paljon kuin pitäisi) ja sitten liikkuisin enemmän. en kovin paljoa ruokavaliota pystyisi muuttaa koska haluun syödä ruokaa josta tykkään lol :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mä en edes liiku, joten mulla on tuplasti pahempi tilanne :) Ehkäpä sitten kesällä vauvakin olisi jo sen ikäinen, että tulisi ulkoiltua enemmän. Aina voi toivoa :)

      Poista
  2. En usko parin kilon nopeaan pudotukseen, ei vaan toimi mulla. Hommaan juhlamekon, jossa on jotain juttua, etten näytä vatsasta läskiltä :D Tai litistävät housut... Ostin Primarkista yhdet, mutta ne oli liian lyhyet, joten rullautuivat vaan vatsasta...

    No, nyt oon töiden kautta mukana kuntoiluprojektista. Saadaan siis liikunta- ja ruokavalmennusta. Periaatteessa tiedän, miten tulisi toimia, mutten toimi. Ärsyttää itseäkin :D Tosin jotain oon vihdoin tehnyt oikein, kun ostin vloppuna 2 kokoa pienemmän farkkuleggarit kuin vuosiin! Wau! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä munkin mekko oli ajatuksella hankittu, että peitti vatsan :) Tykkään sellaisista, joissa helma alkaa rintojen alta heti, niin niissä asu pysyy piilossa :)

      Mutta onneks olkoon pienemmistä leggareista! :)

      Poista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!