maanantai 5. joulukuuta 2011

Sinistä meikkiä

Aika basic sininen meikki päiväksi.


Minulla oli sellainen tilanne, että lähdin liikenteelle jo aamusta, mutta olin jatkamassa lievälle viihteelle siitä sitten saman tien aamupäivän menojen jälkeen. Halusin illaksi toki vahvempaa meikkiä, mutta aamumenoihin en. Joten aamulla, kovassa kiireessä, väsäsin vähän sinistä viihdykettä silmilleni.

Olisipa pidemmät ripset, millä kehuskella.

Meikissä käytin Wet'n'Wildin Lagoon-luomiväriä, jota annostelin todella kevyellä kädellä. Tämähän on täysin sähkönsininen luomiväri, jolla saa ihan huippuvahvaa jälkeä niin halutessaan, mutta aamumenoihin tosiaan en halunnut vielä sellaista.

Laguunin sinistä.

Ihana sininen eli toinen vasemmalta :)

Ulkonurkkaan sudin myöskin aika hennolla kädellä tummansinistä uudesta Smoky Gold -nimisestä Yves Rocherin paletistani. Samoja luomivärejä käytin alhaalla. Rajauksia en ehtinyt tekemään ja ripsissä Max Factorin False Lash Effect.

Ja siis pointtihan oli se, että illaksi vahvensin värit ja laguunikin muuttui sähäkämmäksi, mutta minulla ei tästä muutoksesta harmi vaan ole kuvaa. Tykkäsin meinaan ihan sikapaljon. Kajalit vedin vielä tummansinisellä ja efekti oli aika kiva. Toki piilouduin vahvasankaisten lasien taakse, joten en kokenut uutta sinistä silmämeikkiäni liian hurjaksi :) Mutta siis se iltaversio meikistähän oli koko jutun idea, joten on oikeasti tosi harmi, ettei siitä ole kuvaa. Ajattelin nyt kuitenkin tunkea nämä päiväversiokuvat tänne, kun kerrankin tuli otettua ihan real life -tilanteesta kuvia :)

Havahduin muuten yhtäkkiä siihen, että minulla on tietty tapa tehdä meikkiä riippuen siitä, onko kyseessä arki- vai iltameikki. Kuten huomaatte en nyt hirveästi vetänyt kulmaluulle, yli luomivaon, tuota meikkiä vaan pitäydyin kiltisti liikkuvalla luomella, jotenka luomiväriä ei aivan kauheasti edes näy silmän ollessa kiinni. Tämä mahdollistaa hurjempienkin värien käytön :) Iltaa varten saatan sitten vetää häivytykset aika laajalla kädellä, josta esimerkki taannoisessa smokey eyes -postauksessa: klik.

Ja Wettis-luomarihan tuli hyppysiini blogin kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!