tiistai 3. huhtikuuta 2012

Cosmic Violet

Olin vähän tylsistynyt, joten kaivelin vähän laatikoitani ja löysin taas yhden käyttämättä jääneen ihanuuden. En varmaan aiemmin tajunnut, että tämä Cosmic Violet -sävyinen Ben Nyen luomiväri on näin ihana.

Minulta on ilmeisesti mennyt ohi, että kyseessä on tuollainen Lumière Grande Colour -luomari, joiden hohtavuus on ihan omaa luokkaansa. Kyseessä siis supermahtavan upea kylmä lila, joka shiftailee vähän niin kuin punertavan ja sinertävän lilan välimaastossa.


Saanko vain sanoa, että VAU!! Miksen käytä tätä usemmin? Ilman pohjustusta tämä jää vaisuksi, mutta pohjustukseen tarratessaan näyttää upeimmat puolensa. Ja vaikka ehkä näyttää aika matalta noin maatessaan kolosessaan, niin ei sitä kuitenkaan todellakaan ole.


Siis yksinkertaisesti täydellinen. Makeup Housen sivuilla väriä kuvaillaan hyvin vaaleaksi sinivioletiksi tai sinipinkiksi. Ehkä muihin väreihin verrattuna se onkin vaalea, kukapa tietää. Tätä väriä voi muuten myös levittää kostealla siveltimellä ja tulos on tosiaan vielä asteen intensiivisempi. Alemmassa swatchattu kuivana kuitenkin (ja tosiaan pohjustuksen päälle.), ylempi kuva otettu jokin aika sitten, joten en ole ihan varma, mutta veikkaan kosteaa sivellintä.

Luomiväri on joskus saatu blogin kautta.

3 kommenttia:

  1. Minulla on näitä Ben Nyen meikkejä ja luomivärit on tosiaan huomattavasti intensiivisemmät kostealla siveltimellä käytettynä. Itse teen paljon myös rajauksia näillä luomiväreillä, tykkään! Minulla muuten on tuo sama sävykin olemassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oioi, pitääkin kokeilla rajauksen tekemistä tällä sävyllä! Kiitti vinkistä :)

      Poista
  2. Mut on joskus kauan sitten meikattu Ben Nyen meikeillä ja tykkäsin tosi paljon. Harmi kun on sen verran hintavia, ettei henno paljon omaksi ostella. Taidan omistaa tällä hetkellä vaan yhden mustan rajausvärin.

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!