tiistai 3. elokuuta 2010

Bright Pink


Olen jo pitkään halunnut esitellä yhden huulikiiltolemppareistani, nimittäin MSCHICin Brights-kiillon ihanassa, pinkissä sävyssä (nimi on jo kulunut, mutta muistelen sen olleen Bright Pink, voin olla väärässäkin, saattoi myös olla Barbie Pink). Pelkään jatkuvasti, että tämä loppuu, joten esittelenpä sen nyt alta pois. En ole aikoihin löytänyt tätä MSCHICin sivuilta, joten tätä ei vissiin sitten saa enää. Pitkään sai kyllä kaikkia muita sävyjä (keltainen, lila, oranssi, vihreä, sininen), mutta tätä pinkkiä ei, enkä ihmettele. Suosio on varmaan ollut melkoinen.


Tämä on siis läpikuultavan pinkki, jonka seassa on pieniä shimmereitä. Kiilto tuoksuu herkulliselle hedelmäpurukumille ja liukuu huulille ihanan kevyenä. Mikään hirveän pysyvä tämä ei kevyen koostumuksensa vuoksi ole, mutta sitäkin kauniimpi.


Tämä ei nyt ole mikään ihan paras kuva, ylähuulella ei näytä olevan mitään eikä tulos muutenkaan ole tarpeeksi "pinkki". Täytyisi vissiin nyt aikuisten oikeasti opetella kameran säätöjä. Tämä nimittäin oikeasti tuo huulille väriä, vaikka onkin läpikuultava. Ihana, herkullinen kesäkiilto!

2 kommenttia:

  1. On kyllä kauniin sävyinen huulikiilto.
    Paljonkos on hintaa näillä MSCHICin huulikiilloilla? :)

    VastaaPoista
  2. Chica: En muista enää, kun tosiaan en ole niitä vähään aikaan löytänyt Mschicin sivuilta. Toivottavasti tulevat taas pian myyntiin! (Veikkaisin, että olisivat jotain kympin luokkaa, koska muistelisin, että alennuksessa hinta oli 5 e.)

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!