maanantai 4. kesäkuuta 2012

EF|Studio

Hihi, huonona kosmetiikkabloggaajana revin paketin auki ensin intoa puhkuen, kunnes tajusin, että kuvankin olisi voinut ottaa.

Minulta tiedusteltiin halukkuutta päästä testaamaan uutta kosmetiikkasarjaa nimeltänsä EF|Studio. Noh, vilkaisu merkkiä myyvän Beauty by Awanda -nettiputiikin sivuille riitti vakuuttamaan minut. Noin laadukas ulkonäkö ei voi pettää, ajattelin. EF|Studio on vuonna 2010 lanseerattu ja newyorkilaisen meikkitaiteilijan Eddie Funkhouserin sekä ystävänsä Kai Kadenin (aiemmin tuttu omaa nimeään kantaneesta meikkisarjasta) perustama meikkisarja ammattimaiseen käyttöön.

Vilautanpa tässä postauksessa saamani tuotteet, ennen kuin heittäydyn niitä testaamaan. Kaikki tuotteet ripsiväriä ja terotinta lukuunottamatta olen itse valinnut pakettiin.



Tämä peitevoidepaletti oli ensimmäinen rakkauteni, kun sivuja tutkiskelin. Se vaan näyttää juuri siltä, että toimii taatusti. Tätä testaan hetimmiten. Hyviä peitevoiteita ei vaan voi olla liikaa, eihän? Valitsin sävyn Light.





Huulikiiltohamstraaja kun olen, niin seuraavaksi vilkuilin kiiltoja, joista eniten miellytti vaalea sävy Dollhouse. Tämän testasinkin samantien ja hyvältähän tuo näytti. Koneelta huomasin, etteivät kuvat tosin olleet parhaimmaista päästä, joten otanpa uudet kuvat ja pyhitän kiillolle vaikka oman postauksen huomenissa. Sen voin kuitenkin jo sanoa, että kiilto ei tahmaa yhtään, vaan tuntuu mukavalta ja jopa vähän kosteuttavalta huulilla. Tykkään kovasti!



Tyylikäs poskipunapaletti sisältää kauniin trion. Sävyistä Pink Propaganda on hento vaaleanpunainen (joka oli saanut postin kyydissä jo vähän osumaa), First Crush söpö pinkki ja Sidestreet Blossom aavistuksen rusehtava sävy.



Samanlaisessa pakkauksessa kuin poskipunat tuli myös luomiväripaletti, joka sisältää viisi upeaa sävyä. En uskaltanut vielä edes swatchata näitä, kun jännään niin, ovatko nämä yhtä makeita kuin miltä näyttävät. Paletti sisältää sävyt Non-Conformist (upea tummanvihreä), New Boheme (kaunis vaaleanvihreä), Hush Hush (aivan täydellinen vaaleanlila), Imaginarium (keskitumma lilahtavan harmaa) ja Rock Steady, joka näyttää tummalta lilahtavan harmaalta, mutta luomilla oikeastaan likimusta punaisella pikkuglitterillä varustettuna (=upea!).


Lisäksi paketti sisälsi ylläribonuksina mustan ripsivärin...



... sekä kätevän teroittimen, jossa mukana tikku, jolla voi putsata meikkikynien jämät.

Ja ei kun testaamaan!

ps. Kesti ihan sikakauan keksiä, miten saan tuon viivan EF:n ja Studion väliin enkä vieläkään ole varma, onko se oikea viiva, mutta oh well... ) 

Postauksen tuotteet on blogin kautta saatu.

2 kommenttia:

  1. Ensimmäinen kerta, kun näen meikkikynien teroittimessa jonkun keinon puhdistukseen. Tuskin ostan uutta teroitinta ihan vain tuon tikun takia, mutta ihan kiva tietää, että tämmöisiäkin on. :D Yleensä ne kynänjämät ärsyttää siinä terässä sen verran, että olen aina hinkkaamassa sitä paperilla puhtaaksi käytön jälkeen.

    Toimiiko tuo tikku oikeasti ja pysyykö se kiinni siinä teroittimessa? Näyttää vähän siltä, että sitä saattaisi joutua joskus kaivelemaan meikkipussin pohjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkään en ollut tiennyt, että moisia vekottimia on. Itse asiassa tuolla Beauty by Awandan nettisivuilla oli myös sellainen teroitin, jolla voi jonkun härpäkkeen avulla päättää teroittaako kynästään tylpän vai terävän, sekin oli ihan uutta mulle :)

      Itse aina sillä juuri teroitetulla kynällä yritän putsata teroitinta ja rikkihän se kynä menee, joten tämä on todella tervetullutta vaihtelua. En pysty vielä absoluuttisia totuuksia latelemaan, mutta mielestäni tikku on niin hyvin kyllä kiinni, ettei ainakaan ihan herkästi lähde siitä irti. Ja testailin vähän enkä näe mitään estettä sille, miksi se ei toimisi. Toki testailu jatkuu ja postailen sitten aiheesta lisää, kun olen tarpeeksi kyniä teroitellut :)

      Poista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!