torstai 28. kesäkuuta 2012

Möksätuotteita

Mökille on hyvä ottaa mukaan normituotteita pienempiä puteleita ja voisin vilautella, mitä itse olen tänä ja edellisinä vuonna mökillä mukana kantanut.


Tämä pinkki pariskunta oli juhannuksena mukana jo toista tai kolmatta kesää. Kérastasen värjätyille hiuksille tarkoitettu Croma Riche -duo on ollut erittäin mieluisa tuttavuus ja vasta näistä kuvista tajusin, että shampootahan on edelleen puoli pulloa jäljellä! Luulin sen jo loppuneen. Hoitsikka sentään on kulutettu. Tämä kaksikko on melkeinpä jo liiankin hifistelyä vain mökkikäyttöön, sillä ei kai mökillä sentäs niiiiiin hyviltä tarvitse hiusten näyttää.


Shampoo on ihanan täyteläistä, runsaasti vaahtoavaa, huiman puhdistavaa ja hiukset ilmaviksi ja tuuheiksi jättävää ainetta. Sanalla sanoen siis täydellistä. En tiedä, mitä muuta voisin shampoolta enää vaatiakaan. Aivan ihana. Käyttäisin tätä lisääkin (ja ihan arkikäytössä kotona/töissä, ihan missä vaan) ja tästä voisin jopa maksaakin. Se on jo paljon sanottu :)


Myös hoitoaine oli ihan huippua. Täyteläistä ainetta, joka pysyy tukassa valumatta ja jättää hiukset sileän tuntuisiksi ja takuttomiksi. Love it!


Juhannuksena aloitin ja lopetin nassun kosteutukseen tarkoitetun Renin Rose Complex -voiteen. Näytekoko (3 ml) riitti juuri kuuden päivän käyttöön. Käytin tätä sekä aamuisin että iltaisin, sillä koostumus oli siihen juuri sopiva. Tarpeeksi täyteläinen ja paksu yötä varten, mutta ei överi päiväkäyttöönkään, tarkoittaen siis sitä, että päälle pystyi kaupunkikäyntiä varten levittämään meikin ja näytti vieläpä hyvältä! Meikki levittyi upeasti ja iho näytti kyllä hyvinvoivalta. Ainoa miinus tuoksusta hajusta, joka oli sama kuin Renin monitoimivoiteessa.


Porukan yllättäjä oli minulle ennestään tuntemattoman (siis en ollut käyttänyt, kuullut kyllä) merkin Malu Wilzin silmänympärysvoide, jota jäi vielä seuraavaakin mökkireissua varten (ja varmaan sitä seuraavaakin). On muuten hassua, että silmänympärysvoiteitten näytekoot ovat yhtä isoja kuin koko nassun näytteet. Anyways, tämä oli maitomaista, joskin paksumpaa, levittyi upeasti ja tuntui kosteuttavan silmänympäryksiä ihan älyttömästi. Tuntui aivan ihanalta ja ihan superriittoisalta, otin tätä joka kerta aivan liikaa. Tätä voisin käyttää uudelleen näytekoon loputtuakin ja kurkkasinkin mielenkiinnosta Sokoksen alea, jossa sattumalta tämä tuote* alennuksessa olikin. Aletuotteiden joukosta kiinnostamaan jäi myös sarjan kuorintavoide*, mutta ainakaan vielä en tilausta tehnyt.


Useammankin mökkireissun käsivoiteena on toiminut tämä Laveran aivan ihana käsivoide (Orange & Sea Buckthorn), joka kosteuttaa todella hyvin, mutta ei jätä kalvoa. Tykkään paljon ja käyttäisin isommankin purkin ihan heittämällä. Tämä tuubi kuitenkin oli näytekokoa, joskin oli ja on edelleen isompi (20 ml) kuin nuo nassunäytteet. Tuoksuu myös hyvältä! Tuote ei täydessä koossaankaan 75-millisenä ole kovin kallis, sillä Shopping4net.fistä* tämän saa alle 9 eurolla.

Käsitän, että kaikki tuotteet ovat ihania ja upeita ja vaikka mitä ylisanoja, mutta nyt on osunut ihan sattumalta hyvät tuotteet mukaan. Huonot tuotteet voivat ihan oikeasti pilata koko reissun, jos ihoa kuivaa väärien tuotteiden vuoksi tai tukka tuntuu nihkeältä tai rasvaiselta. Joten sietää hehkuttaa, jos on löytänyt hyvän kombon tuotteita!

... Eikun hei, olihan yksi poikkeus..tavallaan.

Puhe on siis tuosta vihreästä, Cotton Flower -suihkugeeli on vielä korkkaamatta.
Tuon kuvassa taaempana oleva Yvesin Meksikon Aloe Vera -suihkugeelin jätin mökille (eikä siellä ollut kameraa mukana, joten en saanut yksittäiskuvaa napattua), koska päätin, etten sitä kotona käyttäisi. Vain ja ainoastaan pistävän tuoksun takia siis. Minulla on kotona paremmalta tuoksuvia suihkugeelejä. Koostumus oli sopivan paksu ja sopi täydellisesti sheivaukseen, joten itse tuote oli hyvä, mutta jääköönkin siis mökkikäyttöön, jossa suihkugeelin tuoksulla ei niin väliä ehkä ole. Nämä Yvesin suihkarit muuten sopivatkin möksäreissulle kompaktin kokonsa vuoksi.

Mitkä ovat teidän suosikit möksälle mukaan?


edit. Yksi unohtui joukosta!



Natusanin 24 Hour Moisture Body Lotion on muutaman reissun verran toimittanut vartalovoiteen virkaa. Koko vartalolle käytettynä tämä olisi loppunut jo varmaan ekan kerran jälkeen, mutta olen möksällä voidellut vain kuivimpia paikkoja. Tykkäsin tästä voiteesta, tuntui kosteuttavan hyvin ja teki hyvin freesin olon. Tätäkin käyttäisin mielelläni enemmänkin.

2 kommenttia:

  1. toi on yksi mun lemppareista toi natusanin vartalovoide! sulla on tosi kiva blogi, liityin lukijaks(:

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!