sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Versatile

Jee, sain taas kivan tunnustuksen, tällä kertaa ihanilta Glitz & Glam -MinnaltaTylyMuijalta sekä NovaltaTialta ja Kisulta :) Kiitos!

THE VERSATILE BLOGGER AWARD

SÄÄNNÖT 

1. Nimeä 15 bloggaajaa.
2. Ilmoita tunnuksesta heille.
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa.
5. Liitä tunnustuksen kuva blogiisi.

Taas jälleen kerran siis (todella) randomeita faktoja minusta:

1. Esikoulussa kävin aina lukemassa leikkihuoneessa Kilon poliisi -vitsikirjaa, josta halusin aina lukea sen yhden lempivitsini. Se meni jotenkin näin: "Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kilpailivat siitä, kuka pieraisisi koviten. Norjalainen pieraisi ja 10 kivitaloa sortui. Ruotsalainen pieraisi ja 20 kivitaloa sortui. Suomalainen pieraisi eikä mitään tapahtunut. Seuraavana päivänä lehdet kuitenkin otsikoivat, että Kiinassa satoi kakkaa." Enää kakkahuumori ei vetoa minuun ihan samalla tavalla, mutta silloin "tuhmat" sanat hauskuuttivat.

2. En todellakaan mahdu enää vaatteisiini. Syy on itsessäni. Haluaisin, että ruokavalioni koostuisi enemmän tästä...


Luonnonjogurttia, pakastevadelmia, pellavansiemeniä.
... mutta se koostuu enemmän tästä...


Suklaakakku, ohje täällä.
Äsken kävin syömässä yleiseen ketutukseen Kismetin. Itsekurini on -12 asteikolla 1-10.


3. Otin Wii Fitin käyttöön n. 1100 päivän tauon jälkeen. Olin lihonut vain 3 kiloa!! Ja huomatkaa, siihen väliin mahtui vauva. En tosin usko tuota tulosta, mutta voihan sitä fiilistellä.


4. Viime vuonna ovelle kolkutti joku turvalaitteita myyvä mies, joka kysyi minulta, ovatko vanhempani kotona. Ööh... joo, OMASSA kotonaan :) Ikäkriisini huomioon ottaen otan sen nyt kuitenkin kohteliaisuutena.


5. Uskon kaikki Brangelina/Jennifer -juorut, jos niissä esitetään Angelina pahattarena. En kuitenkaan usko, että Jennifer pistää enää tuota mennyttä draamaa pahakseen, kun hänellä on nyt Justin Theroux. Koska tokihan minä osaan mennä Hollywood-näyttelijän pään sisään.


6. En pidä viineistä, etenkään punaisesta, mutta kuohari on nannaa. Etenkin Fresita. Namnam. Olvin uusi mansikkasiideri Aino on puolestaan parasta siideriä ikinä!


7. Jos törmään epämääräisiin tuttuihin, esitän, etten huomaisi heitä (esim. sellaisia vanhoja koulukavereita, joiden kanssa on opiskeltu ala-asteelta lukioon). Pelkään aina, etteivät he kuitenkaan muista minua, vaikka järjen ääni sanoo, että pakkohan niiden on! Samasta syystä en myöskään koskaan pyydä (melkein) ketään Facebook-kamuksi. Jos se ei muista minua! (Ei tietenkään koske läheisempiä tyyppejä, mutta niitä muita...) Tai mitä jos se muistaa, mutta ei hyväksy pyyntöä... Noloa! :)


Olipa tylsät faktat :/ Tein tämän vähän kiireessä, joten en nyt siirrä tätä haastetta enää eteenpäin. Aika monella tämä on jo käynytkin ja monelta vielä tulossa (ja niin monelta jo tämän sain), joten uskallan sanoa, ettei sota yhtä naista enää kaipaa tähän linkittämiseen. Olen aika tylsä - tiedän -, mutta 15 bloggaajaa on paljon! :)

4 kommenttia:

  1. Mun mielestäni Angelina on myös ehdoton pahatar,sehän on habitukseltaankin veret seisauttava =)

    VastaaPoista
  2. Vaikka tyttäreni Aino on parasta, mitä minulle on tapahtunut, on hänen "nimikkosiiderinsä" mielestäni sellaista kuraa, että kahden hörpyn jälkeen kaadoin loput viemäriin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mielipideasioista ei voi kiistellä :) Makeasta siideristä jos ei tykkää, niin ei varmasti Aino miellytä :)

      Poista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!