lauantai 28. huhtikuuta 2012

CM-bongaukset

Citymarketin kosmetiikkaläpyskä tuli ja miltei heitinkin sen jo pois, mutta vilkaisin nyt kuitenkin läpi. Tällaisia bongasin. (Tarjoukset voimassa 9.5. asti.)


Vanha kunnon hiusmascara tekee paluuta ja mikäs sen sopivampi ajankohta sitä käyttää kuin vappu :)


Tämän uutuuden esittelinkin jo perjantain postauksessa.


Tuon oranssin Satsuma-sävyn puolestaan näette huomisessa postauksessa.



Lip Smackerin (limujen inspiroimat) uutuudet ovat hassuja. Merkki joutuu maksamaan varmaan aika muikeat rojaltit Cokis-yhtiölle.


Kynsitarroja saa nyt myös Cittarista. Kolmannet vasemmalta ovat vissiin kunnon glitteriöverit, seeprat ja leopardit olisivat aika perusvarmat onnistujat.


IsaDoran kynsilakat vaan ovat aina ihanan sävyisiä. Toka, kolmas ja tokavika houkuttelevat näistä sävyistä eniten.


Esittelinkin Wella-uutuuksia jo tässä postauksessa, nyt tuotteiden hinta olisi 1,40 e halvempi kuin normaalisti, joten olisi passeli aika tutustua niihin.


Myös TRESemmé-merkin uutuudet kiinnostavat (ja ovat hyvässä tarjouksessa), mutta en taida ihan uskoa, että kaksihaaraisia voi noin vain ehjätä. Vai mitä luulette? Kai ne jotenkin saa nippuun, mutta tuskin ne oikeasti korjaantuvat.


En ole mitenkään erityisen innostunut Mavalan lakoista noin ylipäätään , mutta näistä uutuussävyistä kelpaisi jokainen. Erityisesti himoitsemani kesäsävyt keltainen ja oranssi, mutta myös nuo kaikki muut. Täydellisin kesäkokoelma, mitä olen vähään aikaan nähnyt.

Aiotteko sortua johonkin vai nou? Ja mikä noista Mavalan lakoista on teidän lempparinne tuon kuvan perusteella?

14 kommenttia:

  1. Itse sortuisin varmaan isadoran lakkoihin,aivan ihania oli ne uudet värit joista ostin sen turkoosin värin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IsaDoran lakat on kyllä ihania, itse himoitsen Mellow Yellow'ta, jota tuossa kuvassa ei ollutkaan... Turkoosi olisi myös ihana... ja ja...

      Poista
  2. noi isadorat on kyllä hrkullisen näkösiä mutta se hinta pullon kokoon nähden on karmaiseva! mutta on niitä yli 10 kuitenkin kertynyt en edes uskalla laskea nniitten yhteishintaa. huah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sanopa muuta! Saisivat maksaa pikkuisen vähemmän... :)

      Poista
  3. Oi kun noi Lip Smackersin purkkihuulikiillot on hauskoja! :D

    Mavalan lakoista ottaisin kans varmaan kaikki. Varsinkin toi violetti ja vihreä ovat nättejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noi on kyllä hupaisia :) Nuo Mavalat on kyllä nättejä!

      Poista
  4. Sain kauhean nostalgiafiiliksen kun selailin tuota esitettä! Ihanat cokis huulirasvat ja hiusmascara on tehneet comebackin :)

    Mavalan lakoista kelpaisi kyllä jokainen, mutta periaatteesta en niitä tule ostamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostalgia kunniaan :) Mavalan lakat on kyllä aika ökyhintaisia kokoonsa nähden :/

      Poista
  5. Saan tilattua töiden kautta tuota Mavalan uutta kokoelmaa, niin otin kaikki! Saan siis halvemmalla, tuolla hintaa en ostaisi. Halutti vaan saada joku ihana sateenkaarikokoelma. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kade! Teet sitten jonkun ihanan skittlesin niillä, niin tuon kuolaamaan sun blogiin :)

      Poista
  6. Hiusmascaran voisin ostaakin ihan arkikäyttöön, jonku räväkän värisen. :D Ja mavalan lakoista kaikki muut paitsi oranssi ja tuo vaalein, sorry :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aina ei voi olla samaa mieltä :) En siis sano, että keltainen ja oranssi on noista kauneimmat, mutta ne on eniten sen väriset pastellit, jotka kokoelmistani puuttuu :)

      Poista
  7. Haluaisin noi kaikki Lip Smackerin tuotteet! Rakastan coca colaa ylikaiken :DD Pitäiskö uhrata pari euroa tollaseen huulirasvaan... :D

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!