tiistai 22. marraskuuta 2011

Biozell Kuivashampoo

Sori, huono kuva. Rajattu vanhasta postauksesta. How lazy can you get? :)

No niin, pääsin vihdoin alkuun kuivashampoo-operaatiossani. Testiin pääsi Biozellin kuivis, joka on hieman uudistunut edellisestä testikerrasta (klik). Jo pakkauksen ulkonäkö on uudistunut parempaan suuntaan, vaikka tykkäsin kyllä edellisestäkin mallista. Käytössä tuote puolestaan oli parantunut sillä viisiin, että tämä toi tukkaan tuuheutta edeltäjäänsä paremmin.

Edelleen hinta-laatu-suhde tässä kohdillaan. Tukka puhdistuu silminnähden eikä olokaan tunnu lähmäiseltä. En tiedä, moniko kuivis puhdistaa tukan niin hyvin, että tukkaa tekee mieli hiplata eikä tämänkään kohdalla ihan siihen sentään päästy, mutta ei toisaalta kaukanakaan oltu. Ja tosiaan volyymiakin tuli lisää, kun suihkutin kuivista hiusten alle ja haroin vähän. Tärkeää onkin, että tarpeen vaatiessa tukkaa voi pitää kuiviksen käytön jälkeen myös auki eikä pelkästään hätäponnarilla. Tuo toteutui tämän Biozellin kohdalla mainiosti. En muista, millainen oli vanhan version tuoksu, mutta tämä miellytti nenukkia raikkaudellaan. Itse tuote suihkiintuu tukkaan kosteana suihkeena, mutta kuivuu nopsaan. Tuote taisi olla suhteellisen läpinäkyvä, sillä en huomannut mitään eroa entiseen eli ei samentunut mitenkään. Näin ollen uskoisin tämän sopivan tummallekin tukalle mainiosti.

Kaiken kaikkiaan kelpo tuote. Asteikolla 1-5 antaisin ehkäpä numeron 4+. Voisin todellakin ostaa tämän itsekin. INCI-listaan ja sen eroihin verrattuna muihin kuivikssi voisin palailla testattuani muitakin jemmakuiviksia (Herbina ja Sunsilk). edit. Siis kuivista yksikössä. Sunsilk perhana meni ja tyhjeni itsekseen, joten sen kokeilu jäi siihen yhteen kertaan. Voihan sanonko mikä. I want my money back.

Biozellin hiuspuuterista voit lukea täältä --> klik.

Tuote on saatu blogin kautta Biozellia myyvältä Pretty.filtä testiin. Tuotteen löydät täältä: klik*.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!