maanantai 28. marraskuuta 2011

Joululahjavinkkejä, osa 1

No niin, jospa taas tänä jouluna voisin herättää henkiin vanhan kunnon joululahjavinkkipostaussarjan (pikkasen pitkä sana, liekö edes yhdyssana?), jonka olen tosiaan kerran toteuttanut, joten perinteet kunniaan :D Tällä kertaa ujutan samaan postaukseen useamman vinkin. Itsehän aion tilailla suurimman osan lahjoista netistä, sillä se on mielestäni helpointa. Toki Prisma ja Citymarket kuuluvat myös ostospaikkoihin, mutta nettitarjonnan katsastan ensin.




Ensin vähän epäkosmetiikkaa eli vinkkejä omasta elämästä. Itse tilasin äipälle ja iskälle lahjaksi kuvakalenterin, jonka kannessa ja joka kuukauden kohdalla keimailee heidän ensimmäinen lapsenlapsensa. Kalenteri oli siitä hauska, että päivien kohdalle saattoi kirjoittaa mitä lystäsi, esim. "Mummin nimipäivä" tai "Pikkuprinsessan syntymäpäivä" tai ihan mitä tahansa. Tarjolla oli myös kivoja symboleita kyseisille päiville. Vistaprintilta siis tilasin tämän kuvakirjan ja tuollahan on aina ties minkälaista tarjousta käynnissä, että siitä hauska paikka. Olen useasti Vistaprintiltä tilannut ja aina olen tyytyväinen ollut. Ai niin, tilasin myös muille lähisukulaisille ja kummeille tytsyn kuvalla varustettuja mukeja sekä tietysti joulukortit tytön naamalla varustettuna. Joo, vauva-yliannostus heti ensimmäisenä jouluna, mutta eiköhän se tästä laannu. Noita vauvajuttuja tyrkytän vain lähipiirille, että älkää huolehtiko, koko suku ei saa vauvaövereitä :)

Tässä muutama tarjouslinkki Vistaprintille:

Joulukortit ja valokuvakalenteri ILMAISEKSI tästä.*

Kolme valokuvakalenteria yhden hinnalla.*

Tilaa muki valitsemallasi kuvalla ilmaiseksi pukinkonttiin!*

Valitsen yleensä sen hitaimman ja halvimman toimitusmuodon, mutta joka kerta tuotteet ovat tulleet aiemmin, joten se on jees.

Vastaavia paikkoja ovat myös Smartphoto sekä Photobox. Ensimmäisestä olen tuloksekkaasti tilaillut (silloin, kun nimi oli vielä Extra Film), mutta jälkimmäistä en ole kokeillut. Onko muilla kokemuksia?

Koodilla tdsmart12 saat joululahjat ilmaisella toimituksella Smartphotosta*.


Tulee lisää epäkosmetiikkaa, kun sattui samalla pompsahtamaan TradeDoublerilta sähköpostia ja vinkkaan nyt heidän vinkkinsä. Eli Spartoolta löytyisi ihan kivoja juttuja koko perheelle.

Äidille



Ugg-tohvelit pehmeällä vuorella: klik*

Isille




Crocsit lämpimällä sisävuorella (eikä pahan hintaisetkaan): klik*


Näistä uskoisin, että myös tupakoiva mieheni nauttisi kömpiessään talvella tuonne terassille sauhuttelemaan. Tosin sitä tapaa ei pitäisi tukea :)


Veljelle/poikaystävälle



Paketti Niken sukkia: klik*

Tämä on vähän tylsä ja en ensin meinannut laittaa tätä. Sitten tulin ajatelleeksi miestäni, jolla on aina sukat hävöksissä tai rikki. Voisi kuvitella, että Niken sukat olisivat suht kestävää laatua ja varmasti mieluisa lahja ainakin tässä huushollissa.

Siskolle/tyttöystävälle



Värikäs Roxyn pussukka esimerkiksi meikkipussiksi: klik* (edit. Ilmeisesti tämä on myyty loppuun)

Ensimmäisellä vilkaisulla en tästä pitänyt, mutta toisella rakastuin. Nuo värit ovat vaan jotenkin tosi kivat. Ilahtuisin itse tällaisesta lahjasta kovin, vaikken uutta pussukkaa tarvitsekaan.

ps. Tilatkaapa InWear.comin uutiskirje, niin osallistutte 400 euron lahjakortin arvontaan.



Kuvat valmistajien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!