keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Spark Me Up Twiggie!


Halusin laittaa kynsille kesänvihreää Twiggie-lakkaa ja olin ajatellut koristaa niitä Konadein. Jostain syystä tartuin kuitenkin Hennesin ihanaan Spark Me Up -glitterlakkaan ja ihastuin yhdistelmään ihan kympillä!



Olen aina ajatellut, että glitteriä pitää olla peittävästi ja runsain mitoin, mutta käänsin nyt kelkkani. Spark Me Up  näytti minun mielestäni hyvältä myös näin harvaan laitettuna. Muistaakseni tuossa yksi tai kaksi kerrosta.


Minua jäi kuitenkin häiritsemään, miltä näyttäisi, jos laittaisin glitteriä useamman kerroksen, joten pitihän sekin testata. Ehkä kuitenkin oli kivemman näköistä yhdellä-kahdella kerroksella, joskaan ero ei nyt kuvista katsottuna näytäkään älyttömän suurelta.


Tykkääntykkääntykkään! Olin Twiggiea käyttänyt vain kerran aiemmin, joten olihan se aikakin taas ulkoiluttaa sitä. On vaan niin kiva kesälakka, vaikka ei parilla ekalla kerroksella kovin siististi aina levitykään. Tuossa kynsillä varmaan kolme kerrosta. Sparkkis taisi puolestaan nousta lemppariglitterikseni, vaikka ei pullossa niin mieleenpainuva olekaan.

Minun piti tehdä näistä muuten sandwichit (jotain läpikuultavampaa lakkaa vielä päälle), mutta en sitten raaskinut, kun tykkäsin näistä näinkin niin kovin.

ps. Grouponilla on epilaattori ja manikyyrisetti* aika huimassa alessa. Myös Inglotille* löytyy kiva diili :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!