lauantai 10. heinäkuuta 2010

Herra Provost ja muuta kivaa


Jos joku haluaa laittaa rahansa johonkin, jossa hinta-laatu-suhde ovat kohdillaan, niin saanko esitellä Fanck Provostin shampoo- ja hoitoainepullot. Otin nämä käyttöön huhtikuussa ja nyt vasta sain nämä niin viimeisilleen kulutettua, että voin näistä jotain kertoakin.

Ensinnäkin shampoo kuului sarjaamme Ihan Kiva. Koostumus oli kuin saippuaa ja vaahdottui aina toisella kerralla paremmin kuin ensimmäisellä. Myös hiukset pysyivät puhtaampina, kun toimitti tällaisen kaksoispesun. Tuoksu oli sekin saippuamainen, mieto ja ihan kiva. Hoitoaine oli aika litkua, mutta pysyi tukassa hyvin. En nyt ole latvoissani mitään ihmeempiä huomannut, mutta eivät ne myöskään ole ihan karmeassa kunnossa.

En oikeasti osaa sanoa hiustenhoitotuotteista mitään, jos ne eivät ole jotain aivan ihmeellistä, ja esimerkiksi tuo volyymia tukkaan. FP:n tuotteet olivat ihan kivoja ja täyttivät tehtävänsä. Voisin ostaa uudelleenkin ja tosiaan, jos haluaa vähällä rahalla riittoisat tuotteet, niin tässä ne ovat. Omani olivat Expert Repair -sarjaa, mutta muitakin löytyy.


Sitten vilautan vain nopeasti muutamia käyttöön otettuja tuotteita. Lumenen Vitamin C+ -sarjasta käyttöön pääsivät kirkastava tehohoito, päivävoide sekä yövoide. Olen vähän rakastunut, mutta let's see what happens...


Kroppaa voitelemaan pääsi paljon kehuttu L'Oréal Paris'n NutriSoft kuivalle iholle, ja on tämä toistaiseksi ollut kaikkien kehutuksien arvoinen.


Suihkugeelin paikkaa pääsi hoitamaan Familyfreshin Aloe Care, joka on paljon mukavampi tuttavuus kuin joskus kokeilemani Pearl Dream.

6 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt noita FP:n tuotteita, juurikin ensiksi tuota Repair-sarjaa ja nyt on ollut käytössä Color-sarja. EI mitään erityistä, menee omassakin kategoriassani kohtaan "ihan kiva" :D

    Ja hei, laittelin sähkistä niistä Avonin tunnuksista :D

    VastaaPoista
  2. Hannukkaz: Laitoin sulle meiliä :)

    VastaaPoista
  3. Fanck Provostin shampoo oli hyvää, mutta ainakin mun tukassa se hoitoaine oli yhtä tyhjän kanssa... en osta ikinä uudestaan sitä :/

    VastaaPoista
  4. Provostin 24 h hiuskiinne tosi huono, harmittaakun rahat menneet hukkaan.

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!