perjantai 6. heinäkuuta 2012

Pohdintaa uudesta blogista

Kyllä vaan. Minun on jo pitkään tehnyt mieli kuopata koko tämä blogi ja aloittaa ihan puhtaalta pöydältä. Haluaisin suunnitella uutta blogia ajan kanssa ja mallailla sellaisen blogitaustan, johon olisin tyytyväinen ja, jota ei tarvitsisi enää muutella. Haluaisin eroon tästä määrä korvaa laadun -ajattelutavasta, joka aina välillä puskee täällä Meikkistudiolla esiin. Haluaisin julkaista vain kuvia, meikkejä ja asioita, joihin olisin oikeasti tyytyväinen. Haluaisin tästä tyylikkäämmän, uskottavamman, houkuttelevamman ja laadukkaamman blogin. Haluaisin miettiä uuden blogin nimeä pitkään ja hartaasti enkä läväyttää pöytään heti ensimmäistä mieleen juolahtanutta nimeä. Haluaisin yksinkertaisesti kuopata vanhan blogin kokonaan. Niin, ettei se enää netin syövereistä nousisi esiin. Pois, pois vaan kaikki vanhat kuvat - hämärässä otetut kuvat, liian kaukaa otetut kuvat, hätäisesti otetut kuvat, meikkikuvat!

En halua olla mikään keskustelupalstojen vitsi enkä varsinkaan halua olla keskustelupalstojen haukkujien kanssa mistään asioista samaa mieltä! Koska näin jos on, on muutoksen aika.

Miksi en sitten ole jo perustanut uutta blogia?

Olen melkein kolme vuotta kerännyt lukijoita tälle blogille ja saavuttanut vihdoin sellaisen pisteen, että olen aika tyytyväinen. Toki vastaanotan lukijoita aina mielelläni lisää ja  ilokseni niitä saapuukin tänne koko ajan enemmän ja enemmän, mutta olen myös kiitollinen tästäkin määrästä, vaikkei se missään nimessä suosituimpien meikkiblogien listoille riitäkään. Not even close! Pelkään, että vaikka laittaisin tänne suoran linkin uuteen blogiin, etteivät lukijani seuraakaan sinne. Että huomaan Googlen kautta seuraajia olevan reilun 180:n sijaan vain 30. Pelkään aloittaa kaiken alusta.

En sano, että tämä blogi on huono, ei tietenkään ole! ;) Rakastan tätä blogia, mutta joskus tuntuu, että olen arvostelijoiden kanssa samaa mieltä joistain asioista ja haluaisin, ettei näin olisi.

What to do?

???

16 kommenttia:

  1. bo voithan sä toki poistaa tai piilottaa kaikki vanhat tekstit ja muuttaa koko blogin ulkoasu uusiksi nimeä myöten! Saman asian ajaa mun mielestä kun se että alottaisit uuden :o Et voithan kokeilla ensn muuttaa tän nykysen blogin uuteen uskoon ja jos se ei riitä niin sitten uusiblogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Mutta osote vissiin sillon säilyisi samana...?

      Poista
    2. Eks bloggerin asetuksissa ole sellanen vaihoehto että "omat uudelleen ohjaukset"! En muista miten se menee mutta netistä löytyy :o Eli Se automaattisesti siirtää lukian tältä sivulta uuteen url osoitteeseen. Tätä kayttävät useat bloggaajat ja toimii.

      En osannut oikein selittää järkevästi. mut asetukset>omat uudelleen ohjaukset

      Poista
  2. Ymmärrän kyllä tuntemuksesi mutta mun mielestäni tää on yks parhaista blogeista joita luen! Just tällä tyylillä tää on sellanen kotoisan oloinen ja näillä sivuilla viihtyy. Ja pidän siitä ettet ole tuonut itseäsi esiin, että olet pysynyt melkoisen nimettömänä ja kasvottomana.
    Mutta päätit sitten jatkaa tällä tai perustaa uuden niin minä ainakin jatkan lukemista, oli aiheena sitten kumisaappaat tai venäläinen tee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, miten ihana kommentti! Ihana saada tuollainenkin mielipide, antaa kyllä uskoa siihen, että kannattaa jatkaa vaan tämän blogin parissa :)

      Hmm... ehkä alankin bloggaamaan venäläisestä teestä ;)

      Kiitos!!!

      Poista
  3. Ymmärrän sinua sikäli hyvin, että on ihan kamalaa lukea omia alkuaikojen postauksiaan ja nähdä niitä huonoja kuvia. Ihan kuin lukisi vanhaa päiväkirjaa. Apua, siksi en niitä yleensä luekaan, tulee vain paha mieli. Annan niiden kuitenkin olla, sillä muiden blogeissa minusta on tosi mielenkiintoista huomata kirjoittajan kehittyminen ja blogin muuttuminen, se osa blogin historiaa. :)

    Siksi kannustaisin sinua myös säästämään vanhat postaukset, ja muokkaamaan blogin ulkonäköä ja postaustyyliäsi tässä jos se sinua häiritsee. Olen itse samaa mieltä anonyymin kanssa, että tykkään sun juttelevasta ja kotoisasta tyylistä kovasti, enkä kyllä toivoisi hirveästi muutosta. :)

    Mutta jos päätätkin lähteä uuteen osoitteeseen niin toivon linkkiä tähän vanhaan blogiin, sillä aion ehdottomasti seurata sua ja sun hauskoja postauksia sinne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä en pysty lukeen ees parin kuukauden ikäisiä postauksia omasta blogista. :D Katse eteenpäin, siellä ne säilyy kivana infopankkina, ois ikävää jos poistaisit netistä kasan hyödyllistä tietoa. Aina sitä voi tyyliään muuttaa, mut älä poista vanhoja!

      Poista
  4. Anna tän vanhan olla ja tee tähän jatkossa sellaista mitä on mielessä uuden blogin sisällöstä. Älä poista mitään täältä. Hullua on haudata kaikki tämä vanha. Muissakin blogeissa on useasti aivan eri tyyli aluksi ja sitten vähän myöhemmin. Ihminen kehittyy kaikessa mitä tekee ja tyyli muuttuu. Tämä ei siis tarkoita sitä että nyt blogisi olisi huono! Älä ole itsesi / blogisi suurin kriitikko:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onhan se kyllä välillä kiva katsella, miten on itse ja miten muutkin ovat kehittyneet alkutaipaleestaan..

      Poista
  5. Itselläni on blogi jota kirjoitan itseäni varten ja olen onnellinen että minulla on about 10 lukijaa. Otan kuvia kamerakännykälla, en ole edes harkinnut järjestelmäkameraa. Rakastan blogiani juuri sellaisena, se on minulle tärkeä henkireikä arjessa, sen vuoksi aloin pitämään blogia. Olen samaa mieltä muiden kanssa että tämä on ihana blogi ja mitä vain aiotkin niin kyllä seuraan touhujasi venäläisen teen parissa ja kumpparit jalassa :D

    VastaaPoista
  6. Höh, onko sun blogi sitten joku haukkujen kohde? En kyllä tajua, miksi, jos niin on!!

    Itsehän tein uuden blogin reilu vuosi sitten. Ensin pidin hetken taukoa, ja sitten puhtaalta pöydältä. Jos tekee uuden, voihan vanhaan laittaa linkin ja lukijat seuraa perässä. Itse jätin sen tietoisesti tekemättä, mutta niinhän noita samoja on löytänyt minut taas :)

    Ymmärrän tunteen, että vanhat jutut tuntuu tyhmiltä. Ehkä juuri siksi poistin oman vanhani. Ja kun halusin keskittyä lähinnä kynsiin ja kosmetiikkaan, vanhassa blogissa oli niin paljon muuta. Oon kyllä muutenkin semmonen omien vanhojen juttujen noloilija :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä aina vähän parjataan siellä sun täällä :/Mutta joo, ehkä mä pääsen yli tästä ahdistuksesta!

      Poista
  7. Mä en haluais poistaa kaikkia vanhoja tekstejä ainakaa! Mutta tosiaan sen pystyy muokkaamaan silleen että refickint to new url tai jotain ja kun joku klikkaa tälle sivulle se siirtää suoraan uuteen url osoitteeseen.

    Mut ihan varmasti jos nyt jää pari lukiaa pois niin kyllä niitä tulee ja ei sillä määrällä väliä. Toisaalta jos susta tulee yks näistä "bloggaavista muovinukeista" niin harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en usko, että musta saa muovinukkea tekemälläkään ;)

      Poista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!