keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Kosmetiikan top kymppini

Sain tällaisen kivan haasteen ihanaiselta Nonnulta ja tovi menikin tätä pohtiessa. Jätin postausluonnoksen moneen kertaan hautumaan ja kävin aina lisäilemässä suosikkeja, kun ne mieleen juolahtivat. Ja nyt vihdoin olen tyytyväinen valintoihini. (Kuten huomata saattaa, Bottega Verde otti loppukirin, kun valintojani pohdin...)



  1. Thank the person who tagged you and link to their blog.
  2. Put the Top 10 Award logo on your blog.
  3. List your top 10 cosmetics.
  4. Choose 10 bloggers to tag, link to their blogs, and let them know.

Ideana oli siis miettiä kosmetiikan kymmenen lempituotettani. Muutama tuote olikin sellainen, että ne tulivat mieleen kuin apteekin hyllyltä, mutta joitain sai kyllä vähän pohtiakin. Nämä nyt ovat tämän hetken top 10, mutta ainahan nämä muuttuvat ja vaihtuvat mielialan mukaan ja uusien tuotteiden ja lemppareiden tullessa mukaan. En voi myöskään ihan satavarmasti sanoa, että tässä ovat absoluuttiset lempparini - varsinkin kun otin mukaan tuotteita monesta eri tuoteryhmästä -, sillä pelkään unohtaneeni jotain oleellista. Osa tuotteista on kuitenkin ihan kestosuosikkeja, kuten esimerkiksi tuo numero 2. Vaikka yleensä käytän jotain ihan muuta kiiltoa kuin Goshia, niin silti voin sanoa Light'n Shinen olevan lempparini. Ajattelin ensin pitäytyä värikosmetiikassa, mutta se oli liian vaikeaa, joten otin mukaan tuotteita muun muassa myös hiuksille ja vartalolle.

Kyytipojaksi laitoin mukaan perustelutkin!

1. Joe Blascon valoväri (Pelastaa kaikki meikit ja tummat silmänaluset!)
2. Goshin Light'n Shine -huulikiilto (Peili, valo, koostumus... tarvitseeko enää perustella?)
3. Inglotin luomivärit (Uskomaton pigmentti, ihanat valikoimat, hyvä pysyvyys.)
4. Goshin Frou-Frou - ja Rainbow-kynsilakat (Värit, jotka takaavat tyytyväisyyden.) (tsekkaa myös uusin postaus!)
5. Lancômen Bi-Facil-silmämeikinpoistoaine (Ainoa silmämeikinpoistoaine, jonka kanssa minulla ei ole mitään ongelmia... Poistaa pysyvimmänkin meikin.)
6. Nivean Intense Repair -tehohoito (Ainoa tehohoito/hoitoaine, jonka kanssa olen huomannut konkreettisia muutoksia hiuksissani...)
7. Goshin luomiväripuikot (Takaa silmämeikin pysyvyyden ja tekee meikistä intensiivisemmän, kun päälle levittää puuterimaista luomiväriä.)
8. Bottega Verden Kuolleen meren kiinteyttävä mutavoide (Teki ihmeitä reisilleni!)
9. Bottega Verden puuterimainen luomiväri sävyssä Beige (Tuo silmämeikkiin ihanaa valoa. Upea sävy yksinään ja yhdessä muiden värien kanssa.)
10. Bottega Verden Argan ja Iiris -suihkugeeli (Yksi harvoista suihkugeeleistä, joka jää mieleen kaikin tavoin. Vaahtoavuus, tuoksu, koostumus... Ihana!)

Koska olen niin nuiva ja, koska tämä haaste on pyörinyt miltei kaikissa lukemissani blogeissa, niin en laita tätä eteenpäin... Mutta kaikki halukkaat saavat tehdä!

2 kommenttia:

  1. Jeejee, noita Goshin kiiltoja pitää kokeilla, samoin kuin ostaa niitä värikkäitä luomiväripuikkoja, itselläni kun on vasta yksi, love that beige muistaakseni. Sitten Inglotilta voisin käydä täyttämässä viiden värin paletin ja ja ja ja ja...... :D Mutta tämä oli kiva, kiitos tästä :)

    VastaaPoista
  2. kata: Ostoksille mars, siis! :)

    VastaaPoista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!