tiistai 19. heinäkuuta 2011

Sileä iho Paulan avulla?


Nyt kun muiden bloggaajien Paula's Choice -postauksista on aikaa, voisinpa itsekin laukoa muutaman sanan näistä tuotteista, jotka kesäkuussa otin käyttöön. (Sain ne siis blogia varten testattavaksi.) Aika tarkkaan kuukauden nämä ovat olleet käytössä niin, että 2 % Beta Hydroxy Acid Gel -kuorintageelin (oik.) olen laittanut kasvoilleni iltaisin ja Skin Balancing Super Antioxidant Mattifying Concentrate -seerumin (vas.) olen levittänyt iholle aamuisin.

Lemppariksi nousi tuo kuorintageeli, joka jo idealtaan oli superyllättävä. Siis kuorinta, joka jätetään kasvoille? Jes! Kuulosti todella kivalta. Tämän tarkoitus oli siis kuoria ihon uloin kerros sekä huokoset 2 % vahvuisella salisyylihapolla ja voi, että kyllä se sen teki. Iho on ihanan sileä (hiplailen kasvojani monta kertaa päivässä vain todetakseni, kuinka sileältä ne tuntuvat) ja tasaisen värinen. Ei punoitusta eikä mitään röpelöä. Huokosetkin näyttävät vähän puhdistuneen ja pienentyneen. Tykkäsin tästä ihan hirmuisesti ja tykkään edelleenkin, sillä tätä on vielä runsaasti jäljellä. Tällä saa kyllä rahoilleen vastinetta ja uskallan luvata, että tätä tulen ostamaan jatkossakin. Hirmuisesti plussapalloja - plop, plop, plop!

No sitten tuo seerumi. Koostumukseltaan se oli ihan litkua, mutta helppo levittää kasvoille. Mitään erityistä mattifying-efektiä en huomannut, mutta toisaalta en myöskään havainnut kasvojeni mitenkään erityisesti kiiltelevän. Tästä seerumista minulla ei siis ole mitään erityistä sanottavaa, mutta toisaalta ei tämä ainakaan pahaa iholleni tehnyt! Ja voipi olla - ja luultavasti onkin niin - että myös tätä seerumia on kiittäminen uudesta siloisesta ihostani. Yhteisvaikutus kuorinnan kanssa oli siis tosi jees.

En kovasti ole tässä altistunut auringolle enkä hirmuisesti ole suojakertoimia käyttänyt. Sen mitä pihalla olen ollut, niin kaikki on mennyt kuitenkin jees ottaen siis huomioon sen, että näiden tuotteiden kanssa suojakertoimet olisi viisas valinta. Kasvot ovat kuitenkin ehjät eivätkä todellakaan ole palaneet kertaakaan. Mutta enempi jos auringossa meinaa olla ja näitä käyttää niin äskoot kehiin!

Minulla on vielä jemmassa yksi Paula's Choice -näyte, mutta säästelen sen käyttöä yhteen kesäjuhlaan. Siitä kuitenkin pian lisää.

Tutustu tuotteisiin täällä.

ps. Miten sen top 10 -postauksen tekeminen voi olla näin vaikeaa???!

2 kommenttia:

  1. Tuo kuorintageelihän vaikuttaa mielenkiintoiselta :) Pystyyk sitä ostamaan muualta kuin tuolta verkkokaupasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onyxia Cosmeticsilla on liike Helsingin Katajanokalla, josta tuotteita voi ostaa myös :) Tuo kuorintageeli on ihan mahtituote ja todella riittoisaa tavaraa. Vieläkin sitä on jäljellä :)

      Poista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!