maanantai 27. syyskuuta 2010
Seitsemän syntiä
Sain ihanaiselta Nonnulta tällaisen tunnustukset, johon liittyy toivomus kertoa seitsemän asiaa itsestäni. Jotain olen jo aiemmin kertonutkin (esim. täällä), joten on suuri haaste keksiä jotain uutta ja innostavaa. Mutta yritetään.
1. Täytin tässä jokin aika sitten 25 vuotta. Minulla oli aivan hirveä ikäkriisi ennen syntymäpäivääni ja tuntui, etten a) ole saanut aikaan elämässäni mitään ja b) olen vanha!!!! Tunne meni ohi samalla kuin syntymäpäivänikin, joten nou hätä :) Mies muisti minua lisäksi aivan ihanalla sydänkorulla, joten olenhan saanut aikaan jotain: olen kouluttanut miehen muistamaan minua syntymäpäivänä. Ja trust me, se on jo jotain!
2. Katson paljon televisiota, vaikkei minulla ole siihen aikaa. Digiboksi on täynnä Good Wifea, Drop Dead Divaa (nyyh, miksi se loppui?), 24-sarjaa, Paljastavia valheita, Mentalistia, Todistettavasti syyllistä, C.S.I. Miamia, Salkkareita, Huippumallia haussa, Dancea yms, yms... Lisäksi boksi on täynnä elokuvia, joita harvemmin tulee katsottua. Salkkarit kuitenkin katsotaan yleensä miehen kanssa iltaisin yhdessä, jos ei muuta ehditä. (Aa, senkin olen saanut elämässäni aikaan - viittaan siis kohtaan 1 - olen saanut mieheni katsomaan Salkkareita! En olekaan total failure...)
3. Nonnun Aniston-kommentista tuli mieleen, että koska kuulun vahvasti Team Jenniferiin (Team Angelina sucks!), minua myös surettavat kovin Jenniferin viimeaikaiset box office -epäonnistumiset. Jennifer-paran leffat eivät ole juurikaan menestyneet, mikä on minusta sääli. Mielestäni Frendit-leffa parantaisi Jenskan uran hetkessä. Toivon myös, että Jebuli löytää jonkun Bradia menestyneemmän ja paremman näköisen kundin kainaloonsa. Ja, että hän saisi mahdollisimman pian sen kaipaamansa lapsen. Kyllä, välitän kovasti minulle täysin tuntemattoman ihmisen tulevaisuudesta. Samalla toivon, että Angelinalla ja Bradilla menee poikki. Innostun myös jokaisesta juorusta, joissa kerrotaan, jommankumman pettäneen toisiaan. I know, I'm sad.
4. En jaksa innostua mistään office-bileistä tai rientää skumpalle työporukan kanssa ihan muuten vaan. Olen niin kotirotta kuin ihminen vain voi olla. Olen siis aika tylsä ja kieltäydyn yleensä edellä mainituista pippaloista. Miehen tai kavereiden kanssa lähden mielelläni viikonloppuisin, mutta arkisin tapahtuvat ex tempore -skumpat eivät jaksa innostaa. Jos seuraavana päivänä on töitä, niin haluan ehdottomasti vain mennä kotiin ja päästä vällyjen väliin mahdollisimman aikaisin. Vaalin yöuniani todella paljon.
5. Minua on pienestä pitäen etonut miesmyyjät esimerkiksi ruokakaupassa. Jos mahdollista, menen naiskassalle. Seksististä ehkä, mutta jokin miesmyyjissä ahdistaa todella paljon. En ole tähän päivään mennessä vielä keksinyt, että mikä niissä mieskassoissa niin mättää. Nyt olen kuitenkin niin sinut ongelmani kanssa, että voin silti mennä kauppaan, vaikka ainoa kassa olisi mies. Jossain vaiheessa jätin menemättä, jos ei naiskassavaihtoehtoa ollut. I know, I'm sick.
6. Luulin todella voittavani viikonlopun lotossa. Mies oli nähnyt siitä enneunen. Sanomattakin on selvää, että olin väärässä.
7. Olen turhan tiedon mestari, according to my husband. Minulta voi kysyä Brangelinan lasten nimet, Claire Danesin miehen nimen, sen leffan, missä oli se tyyppi siitä toisesta leffasta, Drew Barrymoren ja Cameron Diazin välirikon syyn, mitä tahansa... Olen juorumagneetti, ja luen kaiken turhan kaikesta turhasta. Sen sijaan en ymmärrä mitään politiikasta, en katso uutisia enkä tiedä, millainen sää on huomenna.
Haastan kaikki blogilliset lukijani tekemään tämän saman, mutta en nimeä ketään erikseen. Te tiedätte, ketä olette :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sympaattisia juttuja :D.
VastaaPoistaPaitsi tuo mieskassajuttu oli aika wtf :D. Hassua! Minä jotenkin taas kammoksun mieslääkäreitä... Miespuoliselle gynelle en voisi varmaan koskaan edes mennä :I.
Panda: Wtf, indeed ;D hah!! En tiedä, mikä vika mulla on, mutta mieskassat on vaan ahdistavia... Ehkä joku mielestä blokattu ahdistelutapaus vaivaa tai jotain :D En tiedää. Mut joo, mieslääkärit enkä koskaan voisi mennä miesgynelle... Niiden uramotiiveja voi vaan miettiä :D
VastaaPoistaHei miten Drop dead diva loppu!! Kun en tienny että loppuis, ja kun se siirrettiin lauantaille, tyhmään aikaan, menetin sen tietenkin. Ja sitten ruutu.fi:issä en ainakaan eilen nähnyt!
VastaaPoistaPinja: Mulla on se vielä nauhalla, niin en oo katsonut sitä vielä. Mutta ei se koko sarja loppunut, sitä tehdään käsittääkseni vieläkin Jenkeissä. En tiedä, loppuiko se kuitenkin kokonaan nelosella, vai oliko vaan kauden vika jakso :/
VastaaPoistaapua, enpä olis uskonut että jollakin muullakin on toi mieskassa-juttu! mulla on sama, enkä tajuu miks, jotenkin tuntuu kiusalliselta vaan. :D ollaanpa me tyhmiä :)
VastaaPoista